Oulun joukkoliikenne kulkemaan joka päivä

Jätin 7.10. Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Ote Oulun kaupungin sivuilta:

Juhannus 2019

perjantai 21.6. (Juhannusaatto) ajetaan lauantaivuorot siten, että klo 14 ja sen jälkeen lähteviä vuoroja ei ajeta

lauantai 22.6. (Juhannuspäivä) ei liikennettä

sunnuntai 23.6. ajetaan sunnuntaivuorot

Eli esimerksi juhannuksena joukkoliikenne ei toimi Oulussa päivittäin. Kuitenkin juuri juhlapyhinä ihmisillä olisi aikaa ja tapahtumiakin järjestetään pitkin laajaa Oulua, mutta pääseminen joukkoliikenteen avulla on niihin estetty. Ihmiset siis pakotetaan käyttämään omaa autoa tai taxia, jos haluavat pidemmälle Oulussa liikkua juhlapyhinä. Lisäksi Oulukin pyrkii taistelemaan osaltaan ilmastonmuutosta vastaan.

Tämä joukkoliikenteen pysäyttäminen juhlapyhinä on jäänne kivikaudelta. Ovathan monet kaupatkin nykyään auki juhlapyhinäkin, niin mikseivät linja-autotkin voisi liikkua myös juhlapyhinä?!

Täten esitän, että Oulussa joukkoliikenne kulkee jatkossa myös juhlapyhinä eli kaikkina vuoden päivinä.

Ps. Lisäys: Myös juhlapyhinä töissä käyvät esim. hoitajat hyötyisivät siitä, että linja-autot kulkisivat juhlapyhinäkin.

AnneSnellman

Filosofian tohtori, sairaanhoitajaopiskelija, Oulun kaupunginvaltuutettu (3. kausi), Sinisen valtuustoryhmän puheenjohtaja, sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen, www.annesnellman.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu