Asunnottomien yö
Kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi on 17. lokakuuta vietettävä vuosipäivä, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota maailmanlaajuiseen köyhyyteen ja pohtia keinoja sen poistamiseksi. Suomessa päivää nimitetään Asunnottomien yö -tapahtumaksi. Asunnottomien yön tapahtumia järjestetään useilla paikkakunnilla ja yön tapahtumissa muun muassa muistutetaan asunnottomuuden syrjäyttävästä vaikutuksesta ja tarjotaan ruokaa asunnottomille.
Toisaalta on surullista, että yhtenä päivänä vuodessa nostetaan esiin asia, josta tuhannet ihmiset kärsivät joka päivä, vuodesta toiseen. Suurta huomiota saavana vuosipäivänä on helppo luvata toimenpiteitä asunnottomuuden poistamiseksi vailla todellista tekoja.
Asunnottomuuden poistamiseksi tarvitsemme todellisia toimenpiteitä kunnilta ja valtiolta. Kuntien tulee tasapuolisesti tukea kolmannen sektorin toimijoita taistelussa asunnottomuutta vastaan. Esim. Helsingissä on useita pieniä kolmannen sektorin toimijoita muutaman suuren rinnalla, jotka tarjoavat opastusta ja tukea, ruuan ja oman sängyn lisäksi jääden kuitenkin ilman kunnan taloudellista tukea.
Tämän päivän Asunnottomien yö -tapahtuman tervehdyksessään ministeri Mikkonen nostaa esiin ympäristöministeriön yhteistyöohjelman hallituksen tavoitteiden toteuttamiseksi seuraavasti.
”Ympäristöministeriössä olemme käynnistäneet yhteistyöohjelman hallituksen tavoitteiden toteuttamiseksi. Panostamme erityisesti asumisneuvontaan ja asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn, etenkin nuorten ja maahanmuuttajien parissa. Haluamme varmistaa, että neuvontaa on tarjolla riittävästi koko Suomessa tekemällä neuvonnasta lakisääteistä ja lisäämällä sen resursseja. Tutkimusten mukaan juuri asumisneuvonta on erittäin tehokas keino asunnottomuuden vähentämiseksi.”
Useat Ara -toimijat, kuten Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka Oy) ovat jo vuosien ajan tarjonneet asukkailleen asumisneuvontaa erittäin hyvin tuloksin. Neuvonnalla ja ohjauksella on vältytty häädöiltä vuokravelan kertymisen tai häiriöiden vuoksi.
Asunnottomuutta ei poisteta sillä, että asetetaan ehtoja Ara-asumiseen ja jahtaamme nykyisiä itse vuokransa maksavia asukkaita pois, vaan meidän tulee lisätä aidosti kohtuuhintaisten Ara vuokra-asuntojen rakentamista myös tukiasuntojen muodossa yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
…niin ….. Suomi on 100 vuotias valtio, eikä vieläkään ole kattoa jokaisen pään päälle.
……
Vieläkös se Postitalo keskellä kaupunkia seisoo tyhjän panttina…..kait sieltä joku lämmin soppi löytyisi yöksi.
…….
Vieläkö muuten pitää paikkansa että Helsingissä on rakennuksissa miljoona( 1 000 000 m2) lämmintä tilaa.
Kaikkea muuta on paitsi HALU.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä pitää paikkansa yli miljoonan neliömetrin tilojat tyhjänä kaupungilla. Olen esittänyt että myisin ne huutokaupalla tarvitseville – ihmist paikallaolevina saadaan huuto kalleimman esityksen päälle. Nyt niistä pyydetään kategorisesti n 15 euroa neliöltä ja jäävät tyhjiksi. Kun ylläpitokulut monista tiloista jäävät jopa alle 5 €/m2 niin voisipa olla asiaa jos joku maksisi 8-10 euroa neliöltä ja yritys saaisi toiminnalleen asialliset tilat. Joskus ei myöskään tarvitsisi vuokranantajan/kaupungin tehdä isoja remontteja kun yrittäjätkin voisivat niitä tehdä edullisimpiin tiloihin. HÖLMÖYS TIIVISTYY SIINÄ KUN OLLAAN KATEITA JOS JOKU SAA TILAT HALVEMMALLA KUN TOINEN.
Ilmoita asiaton viesti
Asunnosta pitäisi tehdä suomalaisessa yhteiskunnassa perusoikeus, eikä vatvoo joka vuosi asunnottomien päivänä hurskastellen asunnottomien asiaa!
Ilmoita asiaton viesti
Mitään asunnottomien ruokajonoja ja öitä ei tarvita. Rahaa on Suomessa asunnottomien auttamiseen. Se saadaan leikkaamalla maahanmuttajien tukirahoista siivu. Noin 55 miljoonaa riittää neljän tuhannen asunnottoman asunnon kuluihin eikä se ole mitään niissä rahoissa, joita viherpunikit syytävät ulkomaalaisiin vuodesta toiseen.
Toimikaa älkää olko toimivinanne ja iniskö.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi syyttää poliitikkoja eikä maahanmuuttajia.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomessa on 4600 asunnotonta.”
https://vvary.fi/asunnottomuus/
Ilmoita asiaton viesti
Voitaisiinko nopeuttaa asunnottomien kotiutumista jos annettaisiin vuokrat veropapaina mitä Kelan tai muun toimeentulotuen kautta asunnottomien asumisesta maksetaan niille henkilöille jotka ottavat asunnottoman kotiinsa asumaan. Monilla yksinäisillä ihmisillä olisi tilaa asunnoissaan – näin he voisivat tienata sen verran vuokrista etteivät itse tarvitsisi Kelan asumistukea tai muuta yhteiskunnan tukea elämiseensä. IDEAT TAHTOVAT JÄÄDÄ TOTEUTTAMATTA KUN SEN ESITTÄÄ JOKU TOINEN. Hekan pitäisi alkaa myös rakentamiinsa asuntoihin rakentaa erillishuoneita joihin on oma ovikulku käytävästä. Näitäkin voitaisiin käyttää tähän tarkoitukseen. Ne voitaisiin ensin rakentaa kahteen alimmaiseen kerrokseen ettei muut asuinherrat häiriintyisi koko talossa. Näin ne voisivat toimia myös yritystiloina eikä tarvitsisi liikkua ja maksaa satojen ja tuhansien erujen liiketiloja keskikaupungilta tai erillään kodista.
Ilmoita asiaton viesti