Helsinki ei ole maailman toimivin pääkaupunki
Tässä rakennetaan maailman toimivinta kaupunkia – kyltit ovat tuttu näky Helsingissä. Kuntalaiset ovat luottaneet siihen, että demokraattisesti valitut valtuutetut tekevät päätöksiä, joilla kotikaupunkiamme kehitetään tulevaisuuden kaupungiksi ja pärjäämme kansainvälisilläkin markkinoilla suuryritysten investointikohteena ja jossa kuntalaisten on hyvä elää turvallista arkea.
Helsingin valtuusto päätti kuluvalla viikolla olla tavoittelematta maailman toimivin pääkaupunki- titteliä luopuessaan lopullisesti kaupungin omasta pienlentokentästä ”edullisen” asuntorakentamisen tieltä. Herääkin kysymys, miksi Helsingin päättäjät ovat olleet valmiita ottamaan mallia Tanskasta ilmastoasioiden hoidosta ja yritysten kanssa tehtävästä kaupunkisuunnittelusta sekä pyöräilykulttuurin kehittämisestä Hollannista mutta Ruotsin Tukholmasta emme voi ottaa mallia pienlentokentän toimivuudesta ja kehittämisestä tulevaisuuden lentokentäksi. Miksi?
Asuminen ja sen kalleus ovat olleet keskustelussa vuosikymmenet ja tulevat olemaan edelleen, ellei tähän kysymykseen haluta etsiä ratkaisua yhdessä. Valtuuston niukka enemmistö jopa pitää itsestään selvänä, että Malmin lentokentän alueen rakentaminen on ainoa vastaus asumisen hinnan laskulle, segregaation ehkäisylle ja ekologiselle rakentamiselle, vaikka valtaa pitävän ja gallup kärjessä (US 30.3.2021) olevan puolueen pormestariehdokas jopa totesi, että Malmin lentokentän alueelle saadaan ”edullisia” asuntoja niille henkilöille, jotka muuttavat Helsinkiin.
Tästäkin syystä tuleekin pohtia vakavasti, miksi kaupunkiamme halutaan muuttaa ja kasvattaa pakolla tänne joskus muuttavien ehdoilla? Eikö pormestarin ja valtuuston tehtävänä ole tehdä päätöksiä jo olemassa olevien kuntalaisten parhaaksi?
Onhan/hen/hon
Ilmoita asiaton viesti
Ongelmana on että rakentaminen kentälle tulee erittäin kalliiksi. Alueelta joudutaan viemään valtava määrä saastunutta maata pois – alueen maaperä on liejuista savimaata, joka puolestaan sisältää myös rikkihappo- ja sulfidisavea. Se on Suomen pahimpiin ympäristöongelmiin kuuluvaa ainesta. Puhdistaminen maksaa paljon. Koska maaperä on hyvin pehmeää sinne joudutaan pystyttämään yli 14000 kilometrin verran teräsbetonipaalua. Tämä on ilmaston kannalta paha juttu.
Samalla myös alueen monipuolinen ekosysteemi rikotaan. Oikeasti Vihreät, Kokoomus ja SDP eivät siis taida välittää luontoarvoista tuon taivaallista. Puolueiden sisällä on toki ihmisiä, jotka oikeasti välittävät, mutta suurin osa ajattelee pelkästään kaupungin väestön kasvattamista. Kuitenkin saattaa olla niin, että suuret kaupungit ei ole tulevaisuudessa enää muodissa. Ensinäkin suurkaupungit ovat kesäisin tulikuumia ja talvisin hyvin tuulisia paikkoja. Tartuntataudit leviävät helposti. Ihmiset sairastelevat paljon, koska sairauksilta suojaava luonto tuhotaan. Ihmiset eivät voi hyvin alueilla, joissa ei ole riittävästi luontoa – metsää, puistoa, niittyä jne. Mitä suurempi väestö, sen suurempia virkisstysalueiden pinta-alojen on oltava.
Ilmoita asiaton viesti