”Human rights for all” – aika ryhtyä sanoista tekoihin

Qatarin MM-kilpailut herättivät tunteita jo ennen kuin olivat alkaneetkaan. Käydessäni painonnostokisoissa 2018 karsimassa Tokion olympialaisiin olivat tulevat kisat jo tapetilla. Olot olivat kurjat. Työntekijöitä kuoli rakennustöissä eikä rikasta ylimystöä kiinnostanut. Nyt kisojen alkaessa on keskustelu jalkapallofanien välillä kiivasta.

Aiotko sinä katsoa Qatarin MM-kisoja? Minä en ainakaan. Vaikka minun päätökselläni tuskin on mitään vaikutusta korruptoituneen FIFA:n toimintaan, näin painonnastajana saman pelin monesti nähneenä ei voi kuin huokaista. Eikö ihmisten ahneudella ole mitään rajoja?

Qatarin jalkapallon MM-kisat kertovat surullisen tarinan urheilumaailman päätöksenteon korruptiosta ja rikkinäisyydestä. Kisat myönnettiin Qatarille vuonna 2010 FIFA:n ollessa jo valmiiksi korruptioskandaalin keskellä. Nyt kisojen lähestyessä, monet tahot kansallisista lajiliitoista ja ihmisoikeusjärjestöistä yksittäisiin pelaajiin ovat ottaneet kantaa kisoihin ja niitä ympäröivään ihmisoikeus- ja korruptiovyyhtiin. Näihin kannanottoihin on viimeisten kuukausien aikana tarttunut enenevissä määrin myös valtamedia. Herää kuitenkin kysymys, miksi vasta nyt?

Stadioneita rakentavien siirtotyöntekijöiden olot tuntuvat kaiken tämän keskellä jäävuoren huipulta. FIFA:lle, tai kenellekään muullekaan kisojen isäntämaan valintaprosessia seuranneelle taholle, ei varmasti ollut vuonna 2010 epäselvää, mikä ihmisoikeustilanne Qatarissa vallitsee. Tyydyimme kuitenkin siihen, että korruptioon tuolloin todistetusti sekaantuneet saivat potkut ja ihmisoikeusvaatimuksia lisättiin tulevien kisojen isäntämaiden kriteereihin. Mikseivät muut vaikutusvaltaiset ole vaatineet kisojen siirtämistä Qatarista pois pontevammin silloin sen ollessa vielä mahdollista? Sama fiasko nähtiin korona-aikaan. Päätöksiä kisojen siirrosta ja järjestämisestä tehtiin raha, ei urheilijoiden turvallisuus edellä.

Toisaalta vaatimukset isäntämaiden ihmisoikeuksista ovat voineet herättää vallalle myös uusia aatteita. Urheilu toimii parhaillaan rajoja rikkovana, kulttuuria rikastuttavana tahona. Maan rakentaa kansa. Ja kansan tulee itse haluta muutosta.

Qatarin kisat eivät kuitenkaan ole ainoat kisat, jotka on myönnetty isännöitäväksi valtiolle, joka räikeästi rikkoo ihmisoikeuksia. Ei liene kenellekään epäselvää, että autoritaariset ja totalitaariset maat hakevat näillä kisoilla kiillotusta globaaliin imagoonsa. Rion olympialaisissa kisakylät rakennettiin olemassa olevien asutusten päälle häätäen ihmiset pois slummeista. Rion olympialaiset esiteltiin fiininä tapahtuma, jotka olivat kautta aikain suurimmat urheilukilpailut. Samaan aikaan kansa ei halunnut kisoja maaperälleen.

Myös Qatar on kisojen alla tuonut esiin muutoksia. Qatarin kisojen on esimerkiksi ilmoitettu pyrkivän olemaan esteettömin jalkapallon MM-turnaus ikinä. Voihan sitäkin pitää esteettömänä, etteivät naisten oikeudet ole esteenä katsomossa, saati kotona. Lisäksi tutkimusten mukaan, urheilutapahtumien isännöinti ei pitkällä aikavälillä paranna ihmisoikeustilannetta näissä maissa, joissa ihmisoikeuksia systemaattisesti poljetaan. Silti kisoja myönnetään näihin maihin, peitetarinana olojen parantuminen kisojen seurauksena.

Urheilu ja politiikka on historiallisesti haluttu pitää toisistaan erillään. Sosiaalisen median ja digitalisaation lisätessä urheilijoiden ja urheiluorganisaatioiden sosiaalista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta viime vuosina valtavasti, on politiikan ja urheilun täydellinen erillään pitäminen on vuonna 2022 naiivia. FIFA sanoo kuitenkin pyrkivänsä pitämään politiikan erillään MM-kisoista ja siksi kielsikin Tanskan joukkuetta käyttämästä harjoituspaitoja, joissa lukisi ”human rights for all”. FIFA:n näkemys on siis, että ihmisoikeuden ovat poliittisia mielipiteitä, eivätkä yksi elämän peruspilari?

Riittävä kansainvälinen paine muuttaa kuitenkin myös urheilua. Tällainen esimerkki nähtiin Valko-Venäjän MM-kilpailuiden kanssa. Pohjimmiltaan urheilussa jokainen yksilö on tasosta riippumatta saman arvoinen. Urheilu vastaanottaa naiset, lapset, muun sukupuoliset, liikuntarajoitteiset, mustat ja valkoiset samalla sydämellä. Kuitenkin arvokisojen kanssa heikko-osaisempien arvoa ei tunnusteta. Olisikohan urheilunkin aika tehdä siis kasvojen kohotus ja ryhtyä sanoista tekoihin?

On liian suuri vaatimus sanoa, että yksittäisen urheilijan, jolle kilpailut voivat olla koko elämän tärkein valinta ja tavoite, tulee tehdä se muutos. Urheilija on toki osa koneistoa, mutta urheilujohdon on muututtava. Ainoastaan esimerkillinen johtaminen saa aikaa todellista muutosta. Kattojärjestöjen toiminnan muutokseksi tarvitaan taasen riittävän suuri työntekijöiden ja urheilijoiden paine. Urheilussa on vain se yksi suuri ongelma – auktoriteetti. Se sietää diktatuurin, koska yksittäisen urheilijan asema on aina korvattavissa. Siinä missä urheilija antaa sielunsa, käärivät järjestäjät rahat ja rikastuvat. Kuka tällaisesta asemasta haluaa luopua?

Terveemmän ja kestävämmän urheilun pohjalle tarvitsee saada muutosta. Yksi tekijä on riittävän monipuolinen johto-koneisto. Lisäksi urheilijoiden ääni tulee saada kuuluviin päätöksiä tehdessä. Tasa-arvoa tulee lisätä ja taloudellisen edun tavoittelu siirtää omasta edusta lasten ja nuorten hyvinvointiin. Koska mikä urheilun oikea tehtävä on? Sen tehtävä on lisätä terveyttä, muodostaa elämän kestäviä ystävyyssuhteita ja kasvattaa. Kansa viihtyköön siinä sivussa, mutta ei kustannuksella.

Anni Vuohijoki
Liike Nyt Helsinki
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Kuka on Anni?

Olen vuonna 1988 toukokuussa Nakkilaan syntynyt haaveilija, joka kuvitteli vielä 20-vuotiaana, ettei tule koskaan elämässä saattamaan mitään valmiiksi. Olen kilpaurheillut koko ikäni, balettia tanssivasta kympin tytöstä muodostui yläasteiässä rockia laulava kapinallinen, jonka kapina jatkuu vielä tänä päivänäkin 34-vuotiaana.

Olen luonteeltani kiltti ja rankasta taustani huolimatta se on piirre, joka minulla on säilynyt läpi koulukiusaamisen, veljeni kuoleman ja muiden vaikeuksien, joita olen elämässäni kohdannut. Uskon hyvään ja pyrin omalla esimerkilläni aina totuuteen ja suorasanaisuuteen. Se on myös piirre, joka on monille haastavaa minussa ja olen pyrkinyt pehmentämään kovimpia linjojani. Sillä suorasanaisuus ja rehellisyys ei ole sama asia kuin röyhkeys ja ylimielisyys.

Olen tehnyt koko ikäni töitä. Aloitin jo 13-vuotiaana koulun ohella työt ja edelleen intohimoni liittyy työelämään sekä muiden auttamiseen. Olen tehnyt kesät useampaa työtä ja yrittäjäksi aloin 20-vuotiaana, ja sillä tiellä olen edelleen. Yrittäjyyden ohessa olen tehnyt päivätyönä rakennustekniikan töitä niin Porin Satamahankkeen parissa kuin kehittämässä Pohjois-Pohjanmaan tuulivoimalapuistoja. Tuulivoimalarakentamisesta olen tehnyt myös diplomi-työni ja työskentelin saksalaissuomalaisessa yrityksessä saaden ensimmäisen puistomme toimintaan vuonna 2015. Olen valmistunut diplomi-insinööriksi 2013 tammikuussa.

Jäin töistä pois urheilemaan 2015, mutta urheilun lisäksi elämäni kaipasi muutakin. Lapsuuden haaveeni lääkärin ammatista otti tuulta alleen kuin pääsin 2016 opiskelemaan Oulun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi 2022 keväällä. Olen tehnyt julkaisun T2 diabeteksen hoitosuunnitelman hallinnasta, ja tällä hetkellä teen väitöskirjatyötä työssäjaksamisen vaikutuksista potilasturvallisuuteen tarkoituksenani väitellä ennen vuotta 2024.

Entäs sitten urheilu-urani?

Aloitin urheilu-urani yleisurheilusta päälajinani aitajuoksu, jossa juoksin jopa muutamia piiriennätyksiä kotikunnassani Nakkilassa. Olen myös pelannut koko elämäni jalkapalloa, parhaimmillaan ykkösdivarissa. Nautin edelleen futiksen pelaamisesta kesäisin, jos painonnostoharjoittelu sen sallii. Yleisurheilun myötä kiinnostuin voimaharjoittelusta ja aloin kilpailla voimanostossa vuonna 2008. Vuonna 2011 siirryin painonnostoon, koska kaipasin monipuolisempaa harjoittelua ja enemmän haasteita.

Aloitin valmentamisen aluksi omaksi ilokseni tehden ohjelmia kotisalini nostajille. Täyttäessäni 25 vuotta valmensin useampaa kansainvälisesti kovaa voimanostajaa, mm. Tatu Sokka (ME U17-kyykyssä) ja Tuomas Hautala (moninkertainen maailmanmestari U23/120+). Minut valittiin nuorimpana ja ensimmäisenä naisena vuoden voimanostovalmentajaksi vuonna 2013.

Olen aloittanut yrittäjän urani vuonna 2010, mutta varsinaisen ammattimaisen valmennuksen lajin huippujen parissa tapahtui 2012 alkavalla vuodella. Samaan aikaan jatkoin opintojani valmennuksen parissa. Valmennusopinnot viimeistelin 2020, kun sain Valmentajan Erikoisammattitutkinnon maaliin. VEAT:n käyneitä painonnostovalmentajia Suomessa on nyt siis neljä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu