MOVE – kun suomalainen lapsi unohti miten kävellä

Kun keski-ikäiset ruuhkavuosien armoilla eläneet urapyrkyrit kaasuttivat kohti tyypin 2. diabetesta tiedettiin ongelmia syntyvän myös jälkikasvuun. Liikkumisen ja terveellisten elämäntapojen malli tulee kotoa. Tupakoimattomien vanhempien lapsilla on paljon pienempi todennäköisyys tupakoida kuin sauhuttelevien lapsilla. Malli ruokailuun ja liikuntaan tulee myös kotoa. Kun työn fyysinen kuormittavuus siirtyi henkiseksi, polkupyörät vaihtuivat autoihin, alkoi ihmiselon lihavuuden aika.

Nyt tulokset alkavat näkyä lapsissa. Joka neljäs kahdeksasluokkalainen ei pysty istumaan selkä suorassa lattialla. Kestävyys kunnossa ongelmat ovat vielä huolestuttavampia, sillä peräti 40% tytöistä ja pojista sijoittuu heikoimpaan kategoriaan. Huonolla kunnolla alkaa olla jo vaikutusta arkijaksamiseen.

”Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn mittaus- seuranta- ja palautejärjestelmä, jonka keskeisenä tarkoituksena on kannustaa lapsia ja nuoria omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. ”

Jopa urheilua harrastavilla nuorilla ja lapsilla arkiliikunta ja liikkumismäärät jäävät pieniksi. Yksi syy tähän on moottoriajoneuvojen käyttö. Viattomasta avusta viedä lapset harrastuksiin tuleekin helposti suuri pahe. Koululiikuntaa on liian vähän. Liike uupuu.

Mistä tämä sitten kaikki lähtee? Vastuu lasten liikuntakasvatuksessa on ensisijaisesti vanhemmilla. Jos kotoa ei tule liikkumisen mallia, ei voida olettaa lapsen ymmärtävän liikkumisen tärkeyttä. Pihapelit ovat jääneet ja tilalle ovat tulleet kännykkä ja pleikkari niskavaivoineen. Ryhti on siirtynyt etukumaraan, pää painuu eteen. Ruuhkavuosien kiireessä padin hankinta on helppoa viihdettä lapselle eikä sido vanhempia.

Paljon vikoja, mutta onko meillä ratkaisuja? Kustannustehokkaita muotoja on monia. Ensimmäinen erä voitetaan liikuttamalla vanhempia. Kun vanhemmat harrastavat, liikkuvat lapsetkin paremmin. Työviikkoon voisi sisällyttää työpaikkaliikuntaa kuten muun muassa poliiseilla ja palomiehillä jo onkin. Vähävaraisten lasten harrastamista tulisi tukea, jotta harrastukset eivät jää kustannuksista kiinni. Kuitenkin tärkein työ tehdään ennen ala-asteikää, jossa liikuntaan opitaan kotona eikä ohjatust.

Uusien liikuntamuotojen kuten parkourin ja skeittauksen suosion kasvaessa ohjatun liikunnan tärkeys vähenee ja liikunnan tapakulttuuri kasvaa. Liikunnan pitää olla riemukasta ja elämyksiä antavaa. Se alkaa pienistä liikkeistä kävelyn kehittyessä ja jatkuu läpi ensi vuosien enimmäkseen kotona. Jos vanhemmilla ei ole aikaa tehdä liikunnan suhteen myös kasvatustyötä, on koululle jätetty liian kova pala purtavaksi.

Vanhempien ja lasten yhteisliikuntaa tulee tukea. Nämä voisivat olla ohjattuja toimija, jotta liikkumattomat vanhemmat oppisivat itsekin samalla lapsiaan tukien. Aikaiset interventiot lasten liikkumiskäyttäytymiseen tulisi siirtää neuvoloihin, joka samalla tarkoittaa neuvolahenkilökunnan kouluttamista tai liikuntaohjaajien palkkaamista. Tämä vaatii rahaa. Toisaalta jos laskemme kuluja, joita liikkumattomat lapset aikaansaavat, ei panostus aikaiseen interventioon tuskin ole iso menoerä säästöihin verrattuna.

Suomalaisen sairaudenhoidon juuri on muutenkin puutteellinen terveydenhuolto. Resurssit valuvat oireiden hoitoon sen sijaan että panostaisimme terveyden ylläpitoon. Liikunta on yksi tällainen komponentti. Siksi SoTe-uudistuksen budjettikeskusteluissa tulisikin rohkeammin ottaa kantaa siihen, miten saamme riittävän volyymin ennaltaehkäisevään töihin ja uskaltaa rohkeasti tehdä pitkäkestoisia suunnitelmia vain tekohengityksen sijaan. Työ on vaativa, sillä sairaudenhoito natisee liitoksistaan jo nyt. Mutta mikään muutos ei ole merkittävä, jos sen tekeminen on helppoa. Lapsissa on kuitenkin tulevaisuus, joten on aika alkaa panostaa varhaisiin interventioihin sekä lasten liikunnan ja terveystiedon lisääntymiseen. Muuten 20-vuoden päästä ongelmat ovat moninkertaiset nykytilanteeseen verrattuna.

Anni Vuohijoki
Liike Nyt Helsinki
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Kuka on Anni?

Olen vuonna 1988 toukokuussa Nakkilaan syntynyt haaveilija, joka kuvitteli vielä 20-vuotiaana, ettei tule koskaan elämässä saattamaan mitään valmiiksi. Olen kilpaurheillut koko ikäni, balettia tanssivasta kympin tytöstä muodostui yläasteiässä rockia laulava kapinallinen, jonka kapina jatkuu vielä tänä päivänäkin 34-vuotiaana.

Olen luonteeltani kiltti ja rankasta taustani huolimatta se on piirre, joka minulla on säilynyt läpi koulukiusaamisen, veljeni kuoleman ja muiden vaikeuksien, joita olen elämässäni kohdannut. Uskon hyvään ja pyrin omalla esimerkilläni aina totuuteen ja suorasanaisuuteen. Se on myös piirre, joka on monille haastavaa minussa ja olen pyrkinyt pehmentämään kovimpia linjojani. Sillä suorasanaisuus ja rehellisyys ei ole sama asia kuin röyhkeys ja ylimielisyys.

Olen tehnyt koko ikäni töitä. Aloitin jo 13-vuotiaana koulun ohella työt ja edelleen intohimoni liittyy työelämään sekä muiden auttamiseen. Olen tehnyt kesät useampaa työtä ja yrittäjäksi aloin 20-vuotiaana, ja sillä tiellä olen edelleen. Yrittäjyyden ohessa olen tehnyt päivätyönä rakennustekniikan töitä niin Porin Satamahankkeen parissa kuin kehittämässä Pohjois-Pohjanmaan tuulivoimalapuistoja. Tuulivoimalarakentamisesta olen tehnyt myös diplomi-työni ja työskentelin saksalaissuomalaisessa yrityksessä saaden ensimmäisen puistomme toimintaan vuonna 2015. Olen valmistunut diplomi-insinööriksi 2013 tammikuussa.

Jäin töistä pois urheilemaan 2015, mutta urheilun lisäksi elämäni kaipasi muutakin. Lapsuuden haaveeni lääkärin ammatista otti tuulta alleen kuin pääsin 2016 opiskelemaan Oulun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi 2022 keväällä. Olen tehnyt julkaisun T2 diabeteksen hoitosuunnitelman hallinnasta, ja tällä hetkellä teen väitöskirjatyötä työssäjaksamisen vaikutuksista potilasturvallisuuteen tarkoituksenani väitellä ennen vuotta 2024.

Entäs sitten urheilu-urani?

Aloitin urheilu-urani yleisurheilusta päälajinani aitajuoksu, jossa juoksin jopa muutamia piiriennätyksiä kotikunnassani Nakkilassa. Olen myös pelannut koko elämäni jalkapalloa, parhaimmillaan ykkösdivarissa. Nautin edelleen futiksen pelaamisesta kesäisin, jos painonnostoharjoittelu sen sallii. Yleisurheilun myötä kiinnostuin voimaharjoittelusta ja aloin kilpailla voimanostossa vuonna 2008. Vuonna 2011 siirryin painonnostoon, koska kaipasin monipuolisempaa harjoittelua ja enemmän haasteita.

Aloitin valmentamisen aluksi omaksi ilokseni tehden ohjelmia kotisalini nostajille. Täyttäessäni 25 vuotta valmensin useampaa kansainvälisesti kovaa voimanostajaa, mm. Tatu Sokka (ME U17-kyykyssä) ja Tuomas Hautala (moninkertainen maailmanmestari U23/120+). Minut valittiin nuorimpana ja ensimmäisenä naisena vuoden voimanostovalmentajaksi vuonna 2013.

Olen aloittanut yrittäjän urani vuonna 2010, mutta varsinaisen ammattimaisen valmennuksen lajin huippujen parissa tapahtui 2012 alkavalla vuodella. Samaan aikaan jatkoin opintojani valmennuksen parissa. Valmennusopinnot viimeistelin 2020, kun sain Valmentajan Erikoisammattitutkinnon maaliin. VEAT:n käyneitä painonnostovalmentajia Suomessa on nyt siis neljä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu