Nuorten pahoinvointi
Elämän pienet suuret kysymykset: kuinka tätä elämää ylipäätään eletään? Näen ympärilläni monia menestystarinoita, mutta se opastus jota he yleensä ovat saaneet on paljon kattavampaa, kun taas joillain ihmisillä se opastus ja kannustus on lähes nollassa. Ei kaikilla esimerkiksi ole isää tai äitiä neuvomassa kuinka asiat hoidetaan. Tai pappaa, tai mummia. Siinä helposti täys-iän kynnyksellä lähdetään tarpomaan aivan väärälle polulle kun yhteiskunta ei tunnu vastaanottavaiselta- eikä se varmaan olekaan, kun ongelmat ovat pilvissä ja apua ei tunnu löytyvän tai sitä ei osata hakea. Kohta kaduilla pyöriikin taas yksi nuori ihminen etsimässä apua huumeista ja muista ihmisistä, jotka käyttävät.
Täys-ikäistyminen on ihmiselle todella kuormittavaa aikaa. Silloin tapahtuu paljon ja kasvaminen on aktiivista. Juuri tällöin nuoremme tarvitsevat neuvontaa, apua ja tukea. On tärkeää huomioida yksilöllisesti nuoren tarpeet ja tiedostaa nuorten tilanne: onko tukipiiriä, missä viettää aikaansa, mitä tehden. Ei 18- vuotias vielä ole aikuinen mieltään, eikä niin voi millään ollakaan- kehittyväthän aivomme vielä 25- vuotiaanakin. Helposti mieleen juolahtaa näin joulun alla ne nuoret, joilla ei ole paikkaa mihin mennä. Missä viettää aikaa, kun kaikki paikat ovat kiinni ja kaikki tutut perheineen viettämässä joulua?
Mistä ratkaisu?
Itse alottaisin jo tietenkin varhaiskasvatuksen toimivuudesta, ja peruskoulun aikaisesta tuesta ja neuvonnasta. Itse ajattelen, että peruskoulusta puuttuu aivan kokonaan talousneuvonta. Mitkä ovat luottotiedot, mistä löytää halpaa ruokaa, kausivihannesten kokkailu.. Perus arjen taidot ja niiden opettelu jätetään kodin vastuulle, vaikkei kaikilla sitä neuvoa olisikaan tarjolla kotona. On tärkeää että meidän lapset ja nuoret tietävät kuinka asiat toimivat, ja kuinka elämää eletään. Jotta yhteiskuntamme saisi mahdollisimman monta ”mukaan kyytiin”, olisi tärkeää yksilöllistää myös täys-ikäisyyden jälkeen palvelut niin, että jokaiselle nuorelle löytyy paikka.
Lisäksi etsivän nuorisotyön toimintaa täytyisi tukea enemmän ja myös palvelua tarjota enemmän. Palveluiden yksilöllistäminen on tiedettävästi erittäin vaikeaa, sillä työntekijöitä ei ole tarvittavaa määrää. Kuitenkin tukemalla tälläistä työtä sijoitettaisiin tulevaisuuteen erittäin hyvällä otteella. Pidetään meidän lapsista ja nuorista huolta, jottei kadulle kasaannu kärsiviä nuoria.
Jaa, että peruskoulussa ei ole talousneuvontaa? Muistele nyt omaa peruskouluaikaasi, profiilikuvan perusteella siitä ei ole pitkäkään aika. Olet taatusti käynyt peruskoulun 7.-9.-luokat silloin, kun tuntijaossa oli jo kolme vuosiviikkotuntia yhteiskuntaoppia ysiluokalla. Karkeasti kaksi kolmasosaa tuosta oli talousasioita. On opetettu oman budjetin tekemistä, maksujen maksamista, asumisen kuluja, maksuhäiriömerkinnästä puhumattakaan. Kotitaloudessa osin samaa asiaa, mutta ehkä vielä konkreettisemmin, kotsa tosin on kasilla ja ysillä valinnainen aine, mutta lähes kaikkien valitsema.
Ilmoita asiaton viesti
En muista että kotitaloudessa olisi opetettu sen enempää, muutakuin esimerkiksi teeleipien tekemistä.
Ilmoita asiaton viesti
Otapa selvää, mitä opetetaan nykyisin. Tietysti jos sinulla oli kotsaa vain seiskalla, niin kovin pitkälle siinä ei vielä päästä.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin minun keittotaitoni on pohjautunut peruskoulun kotitaloustunneille, joiden jälkeen olen kehittänyt taitojani anopin ja äidin neuvojen pohjalta kasvattaessani kaksi jälkeläistäni karussa lama-ajan keittiössä sillä, mitä milloinkin kaapista on löytynyt ja luonnosta hankittu, makoisilla aamupaloilla, lounailla, päivällisillä sekä iltapaloilla.
Ilmoita asiaton viesti
Et ole ainoa, joka samaa virttä veisaa. Mediassa monet talousvaikuttajat ilmaisevat säännöllisen epäsäännöllisesti samasta asiasta huolensa. Eikä oppi peruskoulussa annettavasta taloustaitojen opetuksesta mene heille perille.
No, eipä se ilmeisesti mene monelle oppilaallekaan, yrityksestä huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Opetuksessa täytyisi pystyä yksilöllistämään oppimispalveluita, ja niinkuin jo totesin etsivän nuorisotyön tärkeydestä mikäli asiat eivät jääneet päähän peruskoulussa, tai niitä ei ollut siellä tarpeeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilöllistämään…mieti miten se on reilun 20 oppilaan luokassa mahdollista ilman koulunkäynninohjaajaa. Käytännössä toki yritetään se, mikä voidaan, mutta usein yksilöllistäminen on sama kuin vaatimustason lasku. Kysymys kuuluukin, kuinka pitkään vastimustasoa voidaan laskea, kun jo nyt peruskoulusta pääsee pois suuri joukko oppilaita, joiden lukutaito on olematon tai taloustaidot ovat sitä luokkaa, ettei edes alkeellinen prosenttilasku suju.
Ilmoita asiaton viesti
Ollaan asian ytimessä. Se, että jokainen nuori täällä Suomessa oppii ne arjen tärkeät asiat on tärkeää ja siksi olisi hyvä panostaa peruspalveluihin.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilöllistämisestä (melkoinen sanahirviö!), yksilöllisistä oppimispoluista ja ylös- ja alaspäin eriyttämisestä on tullut sellaista hallinnon suosimaa visioliturgiaa, jolla ei juuri ole kosketuspintaa kouluarjen kanssa. Jos on 30 hengen ryhmät, vuorokaudesta loppuvat tunnit, jos kaikille asetetaan omia tavoitteita ja laaditaan niiden mukaisia tehtäviä jne.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi yksilöllistää? Keskustelun pohjaksi olisi hyvä saada tuohon kysymykseen ensiksi vastaus.
Ilmoita asiaton viesti
Pitänee säälivitosilla seiskaluokalle yltäneet opettaa yksilöllisesti lukemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilöllistämisellä tarkoitan jokaisen nuoren kuuntelemista ja näkemistä. Koskaan ei tiedä mistä toinen kärsii ja miksi koulunkäynti ei esimerkiksi suju. Toki se on haastavaa mutta panostukset näihin asioihin tuovat uusia tuulia tulevaisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilöllistämisen ideologia kouluissa kumpunaa humanistisen psykologian (Rogers, Maslow) tyyppisestä ”rousseaulaisesta” ihmiskäsityksestä.
– täydennettynä itseohjautuvuuden ideologialla.
Niinpä on saatettu täyteen koulutuspoliittiseen liturgiaansa ”oppi jalosta villistä, joka kasvaa hyväksi ihmsmiseksi jos vain yhteiskunnan sortokoneisto ei vieraannuta häntä tosiolemuksestaan”.
*** ***
Yksilöllistämisen idea sekä sen didaktiset sovellukset lienevät väärässä ikäluokassa. Ensiksi on opittava yhteiskunnan jäseneksi, omaksuttava ja sisäistettävä.
– sitten on aika yksilöllistää kun on saavuttanut tuon henkisen kypsyyden. Kyllä siinä lähemmäksi pariakymppiä mennään, ellei ylikin.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä pointteja. Etsivä nuorisotyö nimenomaan auttaa 18-29 vuotiaita.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilöllistämisen ideologiassa on jatkuvasti muistettava tarvelausuman periaatteellinen vaativuus.
Tarvelausuma paikallistaa helposti väärän tarpeen.
Tarvetta voidaan lähestyä epäadekvaatein keinoin.
Tarve ei ole adekvaatti muutostilannetta ajatellen.
Kun nuo summaa, niin esimerkiksi koulutus- ja kehittymistarpeen määrittelyssä vaaditaan aikuiseltakin periaatteessa sellaisia mentaalisia ominaisuuksia, joita valtaosa aikuisista ei arjessaan ilmennä!
Niin uskomatonta kuin se onkin, oman koulutustarpeensa osuvaan analysoitiin kykenee lähinnä sellainen ihminen, joka jo tuntee ekspertti -tasolla kyseisen alueen.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on vahva yksilön yksin pärjäämisen kulttuuri meneillään ja se on vahvistunut. Miksi ihmiset eivät toimi seurakunnissa yhdessä, yhdessä jaksaa paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan!
Ilmoita asiaton viesti