Sen puiston penkille sammuneen juopon tarina

Oman lapsen itsemurha, lapsuudessa tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö, epävakaat vanhemmat.. nämä olivat arkipäivää Eerolle, joka nyt kertoo tästä minulle kalja kädessään.

En voi olla varma, että hän puhuu totta, muttei minulla ole mitään syytä epäillä häntä. Vaikka tarina olisikin epätosi, on se monelle tuttu, tai ainakin muistuttaa omasta elämästä. Nämä asiat ovat arkipäivää monille ihmisille. Eero (nimi muutettu), kertoi minulle tarinansa.

Hän syntyi väkivaltaiseen perheeseen, jossa isä sekä äiti olivat erittäin epävakaita. Lastensuojelu ei puuttunut Eeron perheen ongelmiin, ja hän eli siellä aina 18-vuotiaaseen asti, kunnes halusi äkkiä töihin ja pois vanhempiensa luota. 20- vuotta meni töissä ja koulussa. Oli vaimo, ja heitä siunattiin kahdella lapsella. Toinen lapsi kuitenkin masentui teini-ikäisenä. Eero muistaa kuinka hymy loppui, eikä naurua enää ollut heidän kodissaan. Kaikki tuska lapsessa, heidän nuorimmassaan, oli silminnähtävää. Tämä lapsi menehtyi itseaiheuttamaan yliannostukseen, ja perhe menetti yhden omistaan. Perheen äiti reagoi tilanteeseen vahvasti, ja alkoi puhumaan itsekin kyseisestä ratkaisusta. Hän päätyi surmaamaan itsensä.

Eero alkoi juomaan. Häneltä huostaanotettiin toinen lapsi, ja se oli menoa. Alkoholia virtasi, eikä tuskalle ollut loppua. Kaverit kaikkosivat Eeron käytöksen takia- hän muuttui yhtäkkiä ahkerasta ja rauhallisesta miehestä väkivaltaiseksi ja arvaamattomaksi. Asuntolainaan tarkoitetut rahat Eero joi kurkusta alas, kunnes hänellä ei ollut enää varaa maksaa asuntoa, ja hän joutui kodittomaksi. Kaikki luisui tämän jälkeen käsistä- millään ei ollut merkitystä. Nyt 15- vuotta myöhemmin hän edelleen juo, istuu penkillä, ja tuska- se on Eeron sanoin liian suurta. Sitä ei voi kestää. Ainoa syy jatkaa on toivo siitä, että joku päivä hän näkisi vielä tyttärensä- sen joka jaksaa jatkaa- ja sen jonka lähtökohdat olisivat voineet olla aivan erilaiset. Sen tyttären, joka joskus kertoo oman tarinansa, ja sen tyttären, joka kaiken tämän kesti.

Olen lähihoitajaopiskelija, ja opiskelen oppisopimuksella. Näen työssäni monenlaisia ihmisiä, ja tämä kyseinen työ näytti minulle konkreettisesti kuinka jokaisella- ihan jokaisella on tarina. Meidän yhteiskuntana täytyy huolehtia siitä, että jokaiselle ihmiselle löytyy paikka. On tärkeää, että joka ikinen ihminen löytää tapansa osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Meiltä täytyy löytyä rahoitusta myös niille, jotka eivät yksiselitteisesti pysty arkeensa ilman ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa. Me tarvitsemme resursseja. Työnteko on tärkeää, ja työtä on hyvin monenlaista- ihminen voi tarvita joskus enemmän apua työllistymiseen, mutta töitä on aivan laidasta laitaan. Meidän täytyy olla valmiita auttamaan ihmistä ihmisenä, jotta työnteko ja osallistuminen mahdollistuu. Tiedän monta selviytymistarinaa ja sitä kautta uskon kyllä, että jokaiselle ihmiselle on oma paikkansa- se täytyy vain löytää.

Sitten hieman työkyvystä: Työkyvyn selvittämisen tärkeys näkyy laajuudessaan koko Suomessa. On selvää, että monien ihmisten työkyky on alentunut, ja se on huolestuttavaa. On tärkeää selvittää ihmiskohtaisesti työttömyyden syyt. On esimerkiksi selvää, että joskus työ Suomessa ei ole kannattavaa. Opiskelijoilla, toimeentulotuella elävillä ja asumistukea saavilla työnteko voi olla +-0 hommaa, sillä tuet tippuu tai tukia peritään takaisin. Pientä määrää työtä ei kannata ottaa vastaan, ja motivaatio työntekoon laskee. Pieni määrä työtä voisi parhaimmillaan innostaa tekemään enemmän työtä, kuntouttaa, ja antaa onnistumisen tunteita. Etenkin pienituloisilla ollaan ongelman ytimessä, kun puhutaan työn vastaanottamisen kannattavuudesta.

On myös kyse siitä, kuinka estää Eeron, ja hänen tapaansa kärsivien ihmisten syrjäytyminen. Uskoisin, että riittävällä avulla myös Eero joku päivä selviäisi- tai sitten ei- muttei se poista avun tarvetta ja oikeutta siihen. Apua on joskus todella hankala hakea, siksi tarvitsemme työtä: haluammehan rahoittaa avun saamisen kaikille. Työnteko- kannustinloukut pois, ja henkilökohtaisempaa urasuunnittelua. Löydetään kaikille paikka tässä maassa!

Ihmisläheinen, ihmiskohtainen, henkilökohtainen suunnittelu- se on on todella tärkeää. On myös todella tärkeää huolehtia valtakunnallisella tasolla siitä, että työtä kannattaa aina ottaa vastaan.

Minun tulevaisuuteni tulee olemaan niiden ihmisten kanssa, jotka apua kaipaavat. Tulen omalta osaltani tekemään töitä sen eteen, että jokainen saa elää elämäänsä kauniisti, arvokkaasti, ilman että jää yhteiskunnan ulkopuolelle.

Juuri nyt, haluan pysähtyä miettimään sitä, kuinka moni täällä kärsii. Ja etenkin sitä, kuinka paljon voimme auttaa. Muistakaa kärsivien ääni. Muistakaa vaikuttaa.

Kiitos.

 

Annika Kujansuu

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu