Kärsimyksestä pitää opetella puhumaan

”Koska niin, niitä on niin vähän niitä keventäviä, sää et voi tuntia toista, niinko esimerkiksi, minä en tiiä, mitä minä hänelle sanoisin, että minä oisin varma, että se keventää häntä”

Näin kertoi eräs henkilö, joka ei löytänyt sanoja myötätunnon ilmaisemiseen kärsivää ihmistä kohtaan.

Suomalaisen kärsimyskulttuurin perusjuonne on, että kärsivän sallitaan käpertyvän sisäänpäin. Kärsivä hiljenee, ja ympärillä olevat ihmiset ovat vaiti. Hänen ei tarvitse torjua puheille pyrkiviä, koska sellaisia ei ole. Meidän sanastosta puuttuvat sanat, joilla voisimme ilmaista kärsimyksen erilaisia asteita tai sovitella niitä lohdutuksen välineiksi. Eikä meillä liioin ole toisen lähestymisen taitoa viittomassa tietä keskinäisen yhteyden kautta lohdutukselle tai ”keventämiselle”.

Kärsimyksen kieleksi on muotoutunut hiljaisuus.  Kärsimystä kuvaavia sanoja ei ole opetettu, ei edes luotu. Niukan kosketuksen ja puhumisen kulttuuri on johtanut tähän. Hiljaisuus loitontaa toisemme kolkkona kaikuvaan yksinäisyyden saliin, jonka kostea veto on yötä kylmempi ja pimeämpi. Inhimillinen yhteys puuttuu. Sen myötä lohdutuksen ja ihmiseksi kasvamisen potentiaalit.  Kylläkin joskus hiljaisuus voi toimia pehmeänä ja lämmittävänä peittona kärsivän vilusta värisevän ruumiin ympärillä. Mutta harvoin hiljaisuus on lohduttavia sanoja väkevämpi.

Tietoisuus kärsimyksen läsnäolosta piinaa puhumattomiksi myös kärsivän läheisyydessä olevat ihmiset. Mieluummin vaietaan kuin aletaan siinä luoda kärsimystä kuvaavia sanoja. Vaikeneminen on kärsimyksen puhetta, vaimenneet eleet sen sanoja. Onko vaikenemisen syynä pelko siitä, että tulee ymmärretyksi väärin? Että lohdutukseksi aiottu sana kuulostaa tuomiolta, tai lauseet muodostuvat liian pitkiksi ja sanojen merkitykset pakenevat? Vai onko kyse siitä, että kärsimys kokemuksena ahdistaa niin paljon, että siltä pitää suojella itseä?

Kärsimys on kokonaisvaltainen ja omakohtainen kokemus. Sitä ei voi elämässä vältellä. Kokemuksena se on suhteessa kulloiseenkin elämäntilanteeseen ja aikaisempiin kokemuksiin. Kärsimys koskettaa aina, ja haavoittuvuus sille on ihmisenä olemisen perusehto.  Kärsimys saattaa nujertaa ihmisen kyvyn ilmaista itseään, se lamaannuttaa. Hän voi kokea, että samalla katoaa tärkeä osa ihmisyyttä ja omanarvon tuntoa. Kun ei kykene kommunikoimaan toisille kokemuksiaan, kipujaan tai tahtoaan, uhkana on, että ihmisenä oleminen typistyy pelkän fyysisen kehon olemassaoloksi. Erityisesti silloin kärsimys on syytä tulla sanoitetuksi ja todesta otetuksi.

Miksi kärsimyksestä on niin hankala puhua! Miksi meillä ei ole sanoja elämän keskeisen kokemuksen kuvaamiseen, vaikkakin vain symbolisia tai kömpelöitä, irrallisia ja turhilta tuntuvia?

Voisimme ryhtyä opettelemaan ilmaisemaan ja tulkitsemaan kärsimystä myös sanallisesti. Aluksi voisimme avata kärsimyksen ympärillä olevia rönsyjä ja luomalla näin yhteyttä kärsivään. Onko sinulla kipuja? Kohennanko asentoasi? Painaako jokin mieltäsi? Pelkäätkö? Eikä vain kysyttäisi, vaan myös kuunneltaisiin, mitä toinen puhuu ja mitä hän sanoillaan todellisuudessa tarkoittaa.

Ihmisyyden kadottamiseen liittyvä pelko on suurempi kuin kärsimys itse, tai jopa kuolema, kärsimyksen kumppani. Kärsimyksen äärelle kannattaa pysähtyä, nimittäin se antaa arvokkaan perspektiivin elämään. Se avaa oven rohkeuteen ja iloon, kestävällä tavalla. Lohduttaa ja tulla lohdutetuksi, nämä kuvastavat ihmisen epätäydellisenä olemisen taitoa ja arvokkuutta. Haastattelin tutkimuksessani kuolevia potilaita ja heidän kokemuksiaan kärsimyksestä. Tiivistin heidän tarinansa kirjaani Mitä kärsimys opettaa elämästä? (Tuuma 2020).

 

Annu Haho

Terveystieteiden tohtori, Etiikan tutkija ja kouluttaja yrityksessä ProEt Oy Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten etiikan kouluttaja, aiheet liittyvät palliatiivisen hoidon, saattohoidon, työyhteisön, sovittelun, työn kuormittavuuden, haastavasti käyttäytyvän asiakkaan kohtaamiseen liittyviin eettisiin kysymyksiin Miljoona hoitotahtoa kampanjan luoja www.miljoonahoitotahtoa.fi/ ETIIKKAKORTTI®-täydennyskoulutusohjelma Luennoi Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu