Itsemurhaa yrittävien syyllistämisen on loputtava

Tänään, itsemurhan tehneiden muistopäivänä, on hyvä pysähtyä miettimään sitä, kuinka asennevammaisella tavalla itsemurhaa yrittäviin ja yrityksessään onnistuneisiin yhä usein suhtaudutaan. Heitä haukutaan itsekkäiksi yksilöiksi, jotka eivät piittaa läheistensä tunteista tai niiden kärsimyksestä, joille itsemurhan tekotapa saattaa aiheuttaa traumoja. Asennevammoja esiintyy myös terveydenhoidon ammattilaisten parissa. Epäonnistuneen itsemurhayrityksen jäljiltä henkiin jäänyt saattaa sairaalassa kuulla, että olisi meillä oikeitakin potilaita. Viihteessäkin esiintyy paljon tuomitsevaa suhtautumista.

Itsemurhaa yrittämään päätyvä on henkisesti niin pimeässä paikassa, ettei sitä voi kuvitella, ellei ole siellä itse käynyt. Se paikka on maanpäällinen helvetti. Sinne päätyneen henkilön voimavarat ovat täysin lopussa. Hän ei yksinkertaisesti pysty enää edes tuntemaan empatiaa niitä ihmisiä kohtaan, joihin hänen tekonsa vaikuttaa. Hän haluaa vain kärsimyksensä loppuvan. Vaikka tätä ei pystyisi täysin ymmärtämään, asian voi tiedostaa ja olla tuomitsematta.

Miten sinä suhtaudut ihmisiin, jotka ovat ajautuneet lopulliseen ratkaisuun tai sen partaalle? Olisiko asenteessasi korjaamisen varaa? Entä mitä voisimme yksilöinä ja yhteiskuntana tehdä, jotta nykyistä harvemmat päätyisivät lähtemään oman käden kautta?

Olen syvästi kiitollinen sille ihmiselle, joka muutama vuosi sitten pelasti henkeni soittaessani auttavaan puhelimeen. Sitä ennen jouduin kuitenkin soittamaan seitsemäänkymmeneen kertaan puhelimen tuutatessa varattua. Keskusteluapua olisi ehdottomasti voitava saada joutumatta jonottamaan. Tähän olisi ohjattava riittävä määrä yhteiskunnan resursseja.

Lopuksi haluan toivottaa voimia kaikille, joiden elämää läheisen itsemurha on koskettanut.

AnssiPajala

Itsenäinen ajattelija, humanisti, arvoliberaali, uskontokriitikko, toipuva uskonnon uhri, mielenterveyskuntoutuja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu