Pääoma puhuu: Kangasharjun kangastuksia

Nordean punapöksyn inkubaattorissa kypsentynyt Kokoomuksen nuori nyrkki, elinkeinottelijoiden tutkimuslaitoksen (Etla) puheenjohtaja Aki Kangasharju antaa Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla (11.9.2019) natkutuskoneensa laulaa hallituksen toimista otsikolla Isot menolisäykset vievät Suomea väärälle tielle ja kyynelehtii, että ”kaikki menolisäykset pahentavat lastemme velkataakkaa”.

Lastemme velkataakkaa pahentavat edellisen hallituksen häikäilemättömät tulonsiirrot köyhemmiltä rikkaille, kannattamattomat kaivoshankkeet ja suomalaisen teollisuuden myynti pilkkahinnalla ulkomaille.

Hän jatkaa: ”Hallituksen suunnalta kuullut työmarkkina-avaukset lähinnä heikentävät työllisyyttä. Aktiivimalli halutaan purkaa, perhevapaita tahdotaan lisätä, kotitalousvähennystä pienennetään ja työajan lyhentymistä visioidaan.”

Kangasharju kehtaa vieläkin puolustaa kyykyttävää aktiivimallia, kun sitä nyt kiireellä puretaan, ennen kuin raivo pääsee valloilleen. Postin ja muiden valtionyhtiöiden holtiton ja summittainen alasajo samoin kuin Veikkauksen kohtuuton yhteiskunnallinen ryvetystoiminta pyritään kiireen vilkkaa kohtuullistamaan.

Kaiken huipuksi Kangasharju möräyttää: ”On myös mahdoton nähdä, miten nykyinen hallitus onnistuisi merkittävästi edeltäjiään paremmin julkisen sektorin tuottavuuden kohottamisessa. Hyvin suunniteltuna sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaus olisi sen tuonut, mutta nyt sitäkään vaihtoehtoa ei ole olemassa.” No, just joo.

Voi vain sanoa, että Kokoomus on paikkansa ansainnut.

AnteroHelasvuo

Uskonnoton humanisti, tyhmyyden ystävä, rajattoman kiinnostunut elämästä ja kaikesta tiedosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu