Tavisopet arjessaan

Joulun välipäivinä opettajuus on puhuttanut aika tavalla sosiaalisessa mediassa ja ylipäätään lehtien palstoilla. En itse sen kummemmin pureudu enää näihin julkaisuihin. Niihin pääset tutustumaan tästä ja tästä. Lisäksi Professori emeritus Kari Uusikylä kommentoi julkaisuja tuoreeltaan Facebook-seinällään. Linkki sivulle on tässä, ja itse kommentti on seinällä otsikolla: ”Superopettajat ja laiskat surkimukset”

Miksi halusin kirjoittaa ajatuksiani, jos en julkaisuja enää kommentoi? Totta puhuakseni en olisi jaksanutkaan kirjoittaa. Olen nyt, kuten lähes kaikki opettajat ovat, joululomalla pitkän, pimeän ja koronan varjostavan syyslukukauden jälkeen. Julkaisut saivat minut liiankin ärtyneeksi. Ei siksi, että tunnistaisin itseni jotenkin julkaisuissa kuvatun kaltaiseksi opettajaksi tai erityisemmin oppilaita ”halventavaksikaan.” Tämä sai minut ärsyyntymään, koska koulumaailmamme kuvataan näissä isolta osin todella ahtaaksi ja synkäksi käyttäen: ”on vain me ja nuo -temantiikkaa.”

Olen ollut luokanopettajana jo n.10 vuotta, olen myös ollut koulunkäynninohjaajana, sekä päiväkodissa eri työtehtävissä. Olen myös tehnyt nuorempana kesä- ja lomatöitä mm. UPM Kymmene
Oyj suojeluvalvojana, bingomyyjänä, huoltoasematyöntekijänä sekä siistijänä, näin muutamia mainitakseni.

Otanpa esimerkin. Bingoarjessa minulla oli huonoja päiviä, jolloin homma ei sujunut. Milloin kenkäni narisivat, häiriten pelaajia. Välillä keittämäni kahvi oli joko vahvaa tai laihaa. Annoin joskus  vaihtorahaa väärin. Saavuinpa kerran myöhässäkin, jolloin olin aiheuttanut kollegalleni tarpeetonta kiirettä. Yhteistä näille oli, että ei niitä ruodittu julkisesti. Asiat käytiin tarvittaessa läpi lähiesimiehen ja asiakkaiden kanssa keskustellen ja mahdollisista virheistä ja epäkohdista oppien.

Mainitsin me ja nuo -temantiikan. Miksi opetusala nähdään yhäkin sisältäpäin niin ahtaana, että sinne sopii vain yksi opetusmalli kerrallaan? Muistan OKL:ssä luennot, joissa pedagogista vapautta, tapaa tehdä, luoda ja kehittää omaa opettajuutta arvostettiin. Ei silloin lehtien palstoilla tarjottu yhtä totuutta kuopaten muut alleen.
On totta, että perusopetus on Suomessa käännekohdassa. Se on ollut sitä jo yli 20 vuotta. Ajat muuttuvat ja tavat opettaa sen mukana. Aika tuo myös haasteita, joihin on pakko tarttua ja kehittää itseään ja opettajuuttaan. Parhaiten tämä tapahtuu kollegaa nostaen, tukien ja kannustaen. Ei jakamalla subjektiivisesti ”meihin ja noihin,” meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen.

Sveitsissä on osaltaan ihmetelty Suomen tipahdusta PISA-kärkimaana. Tästä voit lukea aiheesta. Tulokset esim. matematiikan ja lukemisen osalta, erityisesti pojat, ovat jyrkässä laskussa. Syitä tähän on lukemattomia, enkä ala tässä niitä sen tarkemmin ruotimaan, niistä löytyy tutkimusaineistoa yllin kyllin. Juurisyy ei tässä kuitenkaan ole suomalainen opettaja. Ammattikuntamme on laaja ja arvostettu. Sen sisään mahtuu monenlaisia opettajia, mutta vielä suuremmalla vaihtuvuudella oppilaita. Yksi ope ei siis voi mennä yhdellä lukitulla tavalla eteenpäin. On myös täysin todistettu fakta, että sama oppilas ei saa välttämättä kaikkea irti omasta oppimisestaan yhdeltä opelta. Tapoja ja persoonia on koulu-uralla lukemattomia. Se on sekä vahvuus, että kirous. Aivan, kuten luokanopettajanakin voi olla, että oppilas ei saa kaikkea irti juuri siitä persoonasta kenen luokassa on. Tekeekö se tästä opesta huonon? Onko työrauhattoman luokan ope huono? Miten ja kenen toimesta huonous määritellään?

Alamme on monipuolinen ja vivahteikas ja tuntuu siltä, että kaikilla on nykyisin siitä jonkinlainen mielipide tai kokemus. Usein mieleen muistuvat aina ääritapahtumat. Perusarki, jota tämä työ on yli 90% ajasta ei jää kenenkään mieliin. Siksi onkin hyvä työskennellä arkea, eikä hetkiä varten. Tällä tavoin niitä hetkiä syntyy, kuin itsestään.
Julkaisut, joiden vuoksi tämän päätin kirjoittaa oli minulle yksi herätyshetki, eli kaipa olen osaltani kiitollinenkin. Julkaisut herättivät monia kysymyksiä ja mielleyhtymiä, joista en tunnistanut suomalaista peruskoulua kokonaisuutena. Subjektiivinen kertoma on aina sitä. Subjektiivista.

Loppuun annan kaikille halukkaille ilmaisen muokattavan uudisversion mielipidekirjoitukseksi. Sama asia käy minusta tässä tiivistetysti kerrottuna. Tulkinnat ovat vapaasti tehtävissä.

Opettajana kehittyminen vaatii kollegiaalista tukea, näkemystä ja kokemusta sopivassa suhteessa. Suomalainen sananlasku sanoo ”Kukaan ei ole seppä syntyessään.”
Elämme nyt poikkeuksellisen haastavaa ja kuormittavaa aikaa. Koulutus muuntuu ja kehittyy todella vauhdikkaasti ja tämä voi hämmentää myös kokenutta opettajaa, puhumattakaan vastavalmistuneesta opesta. 
Se, miten työyhteisöt tarttuvat tähän haasteeseen on ensiarvoisen tärkeää. Tuleen ei voi jäädä makaamaan. Opettaja on monen vartijana. Hänen sanansa voivat kohottaa tai lannistaa. Tämä lähtökohta luo eittämättä paineita, ja olisikin suotavaa, että puhutte työyhteisöissänne esihenkilön johdolla työnohjauksenkin periaatteista. Opettaja on korkeastikoulutettu ammattilainen, joka haluaa tehdä työnsä tunnollisesti ja hyvin. 
Elämä tuo osaltaan aina mutkia matkaan ja kollegoiden tui onkin ensiarvoisen tärkeää, jotta oppilaat saisivat jokainen ansaitsemansa tuen ja opetuksen. 

Tässä osaltaan muutama neuvo:

1) Ope, älä jää ongelmissasi yksin. Et ole yksin, muista kysyä neuvoa vertaisiltasi ja esihenkilöltäsi hyvissä ajoin.

2) Kuuntele ja luota itseesi ja oppilaisiisi. Heiltä saat valtavasti vinkkejä omaan työhösi. Muista kuitenkin oma roolisi.

3) Kollegan tuki auttaa. Juttele, keskustele ja edelleen kuuntele. Ota vastaan rakentavaa palautetta ja käytä sitä apuna työssäsi. 

4) Muista myös oma jaksaminen ja kunto. Älä ylisuorita, äläkä turhaan keksi pyörää uudestaan. Oppikirja on sallittu työväline.

5) Muista myös harrastaa. Irtiotto työstä auttaa yllättävän paljon arjessasi. Ylös, ulos ja lenkille.

6) Älä anna muiden määrittää työtäsi. Muista, olet ammattikasvattaja. Se on arvokas työ. Tee siitä itsesi näköinen.

7) Sinulla on lupa myös epäonnistua. Käytä nämä oppiin. Virheitä tekee jokainen. Juttele hyvissä ajoin tuntemuksistasi esihenkilön tai kollegoiden kanssa.

 

Missä voin ilmoittautua vuoden ope kisaan?

 

Antti Alanen
luokanopettaja

+5
Antti Alanen
Kouvola

Kouvolainen luokanopettaja.
JUKO luottamusmies ja vara-pääluottamusmies, Kouvolan kaupunki.
Työsuojeluvaaliehdokas

Opetuksen- ja kasvatuksen kiemurat kiinnostavat niin kunnallisesti, kuin yleisestikin.
Työssäjaksaminen on erityisesti lähellä mieltäni.
Aiheet laidasta laitaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu