Soittakaa Paranoidi optimismi!

Risto Siilasmaa. Paranoidi optimisti. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018.

Polut kirjojen äärelle ovat erilaisia. Oma viehätyksensä on löytää kirja, jota ei tiennyt etsivänsä. 

Kaipasin jotain kesälukemista, mutta en oikein tiennyt millaista. Suosituksia voi aina selailla, mutta toisinaan ne eivät tunnu oikealta tavalta tehdä valinta. Liian helposti tulee valittua jotain ilmeistä, ällöttävän ajankohtaista, mentyä muodin mukana.

Tässä mielentilassa tutkin kesäreissulla Rovaniemen Citymarketin kirjaosaston alelaaria. Silmiini osui Risto Siilasmaan omaelämäkerrallinen teos Paranoidi optimisti, jonka hän on kirjoittanut yhdessä bisnes-kirjojen tekijän Catherine Fredmanin kanssa. Kirja maksoi kahdeksan euroa, joten valinta ei voisi mennä vikaan, vaikka kirja ei tarjoaisikaan kaipaamaani lukukokemusta. 

Nopeasti osoittautui, että kirja on hyvin kirjoitettu ja kiinnostava. Luin sen ahmien.

Kirjassaan Siilasmaa kertoo kokemuksistaan Nokian hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Hänet nimitettiin Nokian hallituksen jäseneksi vuonna 2008 vain 42-vuotiaana, nimitys puheenjohtajaksi tuli 2012. Ennen Nokiaa Siilasmaa oli tullut tunnetuksi tietoturvayhtiö F-Securen perustajana ja toimitusjohtajana. 

Kirjassa minua kiinnosti lopulta ylitse muiden kolme asiaa: 1) Nokian tarina, 2) johtaminen sekä 3) liiketoiminta. Näin ykskantaan lueteltuna nämä kuulostavat vähän hassuilta, mutta avaan ajatuksiani seuraavaksi hieman tarkemmin.

Nokian tarina kiinnostaa

Kaikki suomalaiset tuntevat 2000-luvun alkupuolen kansallisen ylpeytemme Nokian. Kaikki tuntevat myös tarinan maailman johtavan matkapuhelinvalmistajan nopeasta romahduksesta 2010-luvun taitteessa, sitä seuranneen matkapuhelinliiketoiminnan myynnin Microsoftille sekä yhtiön uuden alun verkkoliiketoiminnan parissa.

Kirja avaa kiinnostavalla tavalla sitä, miltä tämä kaikki näytti Siilasmaan näkökulmasta. Esiin piirtyy huomattavasti monisäikeisempi kokonaisuus, kuin mitä minulle tavallisena median seuraajana aikanaan välittyi. 

En seurannut Nokian romahduksen vaiheita aikanaan erityisen tarkasti. Koin kyllä jonkinlaista haikeutta yhtiön alamäestä, kuten varmasti monet muutkin suomalaiset. 

Muistelen myös, että pohdin Nokian pelastamisen vaihtoehtoja vuoden 2010 paikkeilla sellaisella vankkumattomalla varmuudella, johon vain asiaan perehtymätön sivustaseuraaja voi päästä. Olin vakuuttunut siitä, että Nokialle oikea ratkaisu olisi tullut tehdä samsungit ja ryhtyä valmistamaan Android-puhelimia. 

Sillä, olisiko tällä siirrolla voinut aikanaan pelastaa Nokian matkapuhelinliiketoiminnan, voi tietenkin nyt vain spekuloida. Tämäkin vaihtoehto oli Siilasmaan mukaan kyllä mukana yhtenä vaihtoehtona silloin, kun yhtiö vuonna 2012 valmisteli yhteistyötä Microsoftin kanssa. Voi olla, että silloin olisi ollut kuitenkin jo liian myöhäistä kuroa umpeen Applen ja Samsungin etumatkaa älypuhelinmarkkinoilla.

Kirja auttaa joka tapauksessa ymmärtämään hyvin sitä, että matkapuhelinmarkkinoiden kilpailutilanteen hahmottaminen Nokian johtopaikoilta on ollut haastavampi tehtävä, kuin miltä se kadunmiehestä on saattanut vaikuttaa. Valinnat siitä, mihin suuntaan yhtiötä tulisi kehittää, eivät olleet ilmeisiä. Siilasmaan analyysi Nokian vaikeuksista on kiinnostavaa ja asiantuntevaa. 

Yksi kiinnostava asia on hänen avoin kritiikkinsä yhtiön menestykseen luotsannutta entistä toimitusjohtajaa Jorma Ollilaa kohtaan. Siilasmaan aloittaessa Nokian hallituksessa Ollila toimi sen puheenjohtajana. 

Siilasmaan kertomana Ollilasta välittyy kuva autoritaarisena johtajana, jonka toiminta osaltaan myötävaikutti yhtiön alamäkeen. Siilasmaan mukaan Ollila vaikutti takertuneen käsitykseensä Nokiasta maailman johtavana perinteisten matkapuhelinlaitteiden valmistajana, vaikka Siilasmaasta oli ilmeistä, että yhtiön on uudistuttava ja päästävä nopeammin mukaan kilpailuun älypuhelinten markkinoilla. 

Ollilan luotsaamassa hallituksessa ei kuitenkaan ollut sijaa avoimelle keskustelulle yhtiön suunnasta ja uudistamistarpeista. Siilasmaan keskustelunavauksiin ja toimintaan Ollila vastasi alkuun lähinnä hiljaisuudella ja ajoittain jopa suuttumuksella ja vihalla. 

Siilasmaa itse toimii tietenkin tarinan sankarina. Jälkikäteen tarkasteltuna Nokian uudistaminen verkkolaiteyhtiöksi on kuitenkin sekin vaatinut pitkän aikaa eikä ole kaikkien arvioiden mukaan sujunut mitenkään ongelmitta. Yhtiön on kuitenkin yhä pystyssä ja alallaan maailman suurimpia.

Sanottava on myös se, että Nokialla oli muitakin merkittäviä ongelmia kuin johtaminen. Organisaatio ja teknologia eivät vain ole aiheina aivan yhtä kutkuttelevia, mutta niitäkin Siilasmaa käy läpi huolellisesti. 

Johtaminen kiinnostaa

Siilasmaan kirja ei ole ykkössuositukseni lomalukemiseksi niille, jotka miettivät johtamiseen liittyviä asioita työkseen, ellei sitten halua käyttää lomaa työasioiden miettimiseen. Kirja oli kuitenkin sen verran mukaansatempaavaa luettavaa, että en halunnut antaa tämän vaivata liikaa omaa lukemistani.

Siilasmaa esittelee kirjassa ajatuksiaan johtamisesta ja siihen liittyvistä hyvistä käytännöistä, jotka ovat lukemisen arvoisia kenelle tahansa johtamis- tai esihenkilötyötä tekevälle. 

Siilasmaan johtamisen keskeinen filosofia kiteytyy kirjan nimen mukaisesti paranoidin optimismin ajatukseen. Siinä on tiivistetysti kyse siitä, että on hyvä varautua ikävimpiinkin mahdollisuuksiin, jotta ne on mahdollista välttää. 

Optimismi on paitsi toiveikasta asennetta ja uskoa tulevaisuuteen myös seurausta siitä, että tulevaisuuteen on mahdollista luottaa, kun huonojenkin vaihtoehtojen seuraukset ja toimet niiden lieventämiseksi on mietitty etukäteen.

Kiinnostavaa tässä minusta on tapa, jolla Siilasmaa hahmottaa skenaarioajattelua paranoidin optimistin keskeisenä työvälineenä. Olen hieman tutustunut skenaariotyöskentelyyn työssäni, mutta en ole soveltanut sitä minkään todellisen ongelman ratkaisemiseen ainakaan kovin järjestelmällisesti. 

Useimmat varmaankin tuntevat skenaariotyön perusidean eli sen, että kartoitetaan vaihtoehtoisia tulevaisuuden kehityskulkuja ja tarkastellaan, mikä niissä on myönteistä ja kielteistä ja minkälaisia valintatilanteita ja vaikutusmahdollisuuksia eri vaihtoehtoihin liittyy. Tavoitteena on tietenkin parantaa onnistumisen mahdollisuuksia ja pienentää kielteisten kehityskulkujen haittoja, oli kyse sitten yrityksen johtamisesta tai omaan elämään liittyvästä päätöksenteosta. 

Siilasmaa onnistuu avaamaan skenaariotyön etuja perustellusti ja konkreettisilla esimerkeillä. Itselleni parhaiten jäi mieleen lopulta se, että hyvin tehty skenaariotyö on vaativaa, järjestelmällisyyttä ja kurinalaisuutta edellyttävää työtä. 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että skenaariotyö vaatii huomattavaa paneutumista siihen osallistuvilta henkilöiltä ja melkoiset voimavarat. Nokian kaltaisella maailmanlaajuisella yhtiöllä sellaiset on luonnollisesti käytössään, mutta pienemmissä organisaatioissa sellaisten irrottaminen ei ole kenties yhtä helppoa, etenkin jos skenaariotyön merkitystä organisaation tulevaisuuden suunnittelulle ei pidetä ratkaisevan tärkeänä. 

Liiketoimintakin kiinnostaa

Kolmas Siilasmaan kirjan anti oli opetus siitä, että bisnes ja liikkeenjohto voivat kiinnostaa. Tämä ei tietenkään ole mikään uutinen sellaisille, jotka tekevät sitä työkseen, mutta minulla ei ole sellaisesta, melkein noloa myöntää, oikeastaan mitään kokemusta.

Etenkin mobiili- ja verkkolaitebisneksen kaltainen ala, joka vaatii korkeaa osaamista ja kiihkeän kehityksen edellä pysymistä, vaikuttaa omalla tavallaan kiehtovalta maailmalta. Älyllisiä haasteita ja ihmeteltävää riittää jo yksistään laitteiden ja järjestelmien taustalla olevassa tieteessä ja tekniikassa. 

Oma lukunsa on tietenkin maailmanlaajuinen, monimutkainen ja hyvin kilpailtu liikentoimintaympäristö, jota Siilasmaan kirja hyvin kuvaa. Kiehtovia ja toisinaan huolta aiheuttavia ovat myös ne merkittävät vaikutukset, joita mobiili- ja verkkolaitealalla on inhimilliseen kanssakäymiseen ja yhteiskuntien kehitykseen.

Siilasmaan kirjan lukeminen sai ajattelemaan, että olisin itsekin voinut hyvin tehdä toisenlaisia valintoja opintojen ja työelämän suhteen eivätkä ne olisi olleet välttämättä yhtään nykyistä huonompia. Eikähän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan; katsotaan minkälaisia skenaarioita alan seuraavaksi itselleni hahmottelemaan. 

Vähintä, mitä ainakin aion tehdä, on, että lisään bisnes-aiheista kirjallisuutta lukulistalle.