Työväenluokan kärsimykset, kapitalismin kasvukivut

Friedrich Engels: Työväenluokan asema Englannissa. Into Kustannus, 2015 (alkup. 1845).

Poimin kirjaston hyllystä sopivasti tarjolle asetetun Friedrich Engelsin klassikkoteoksen Työväenluokan asema Englannissa. Työväestön elin- ja työoloista kertova kirja on julkaistu alunperin vuonna 1845, jolloin Engels oli vasta 24-vuotias.

Engels kuului varakkaaseen saksalaiseen tekstiilitehtailijaperheeseen. Perheen isä lähetti pojan Englantiin 1842 sillä ajatuksella, että työskentely hänen yhtiössään Manchesterin tehtaan johdossa saisi poika-Engelsin harkitsemaan uudelleen radikaaleja ajatuksiaan. 

Engelsin parhaiten tunnettu teos on yhdessä Karl Marxin kanssa kirjoitettu Kommunistinen manifesti. Klassikkokirja, joka oli muuten edelleen tenttikirjana Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella, kun opiskelin siellä perustutkintoani 2010-luvun vaihteessa. Empiiristen ja menetelmällisten ansioidensa puolesta myös Työväenluokan asema Englannissa soveltuu hyvin jokaisen sosiologista sivistystä arvostavan lukemistoon.

Teoksen perustana on sarja Englannin työväenluokan oloja arvostelevia artikkeleita, jotka julkaistiin Karl Marxin päätoimittamassa Rheinische Zeitung -lehdessä. Julkisesti Engels oli kapitalisti-tehtailija mutta sivutoimisesti työväestön oloja kritisoiva kommunistiagitaattori.

Työväenluokan asema Englannissa on hämmästyttävä teos runsaan lähdemateriaalin käytön ja tarkan dokumentoinnin ansiosta. Kirjansa aineistona Engels käytti runsaasti lehtiartikkeleita, tilastoja sekä uutena menetelmänä osallistuvaa havainnointia. Engelsin kirjan voikin nähdä kuuluvan yhteiskuntatieteiden klassikkojen joukkoon menetelmällisen innovatiivisuutensa vuoksi.

Engels oli tosiaan vasta 24-vuotias kirjansa julkaisun aikaan. Tämä osaltaan kertoo hänen poikkeuksellisesta kirjallisesta ja älyllisestä kyvykkyydestään. Kirjan aineisto on koottu marraskuun 1842 ja elokuun 1844 välisenä aikana. Kirjoitustyön Engels teki syyskuun 1844 ja maaliskuun 1845 välisenä aikana. Vaikuttavaa työtä ottaen huomioon, mitkä tiedonvälityksen ja -käsittelyn keinot Engelsillä oli käytössään 1800-luvun puolivälissä. Tästä mallia väitöskirjatyön parissa vetkutteleville tohtorikoululaisille.

Kirjan lukemisesta on kulunut tätä kirjoittaessani jo pari kuukautta, minkä vuoksi terävimmät muistikuvat kirjan sisällöstä ovat jääneet hieman taka-alalle. Työväenluokan asema Englannissa on joka tapauksessa sujuvasti kirjoitettu, vaikka kirjaa vaivaa ajoittain luettelomaisuus ja toisteisuus. Samansuuntaiset havainnot kurjuudesta ja tilastojen vyörytys toistuvat monissa luvuissa, mikä on aiheen perusteellisen käsittelyn puolesta toki ihan perusteltua. Jorma Mäntylän käännös vuodelta 2015 ansaitsee kiitokset.

Eri demografisten ryhmien (lapset, naiset, miehet, englantilaiset, irlantilaiset jne.), eri kaupunkien työläisten sekä eri teollisuudenalojen tilanteiden läpikäynti tuo esiin kaikin puolin lohduttoman kuvan siitä riistosta ja kurjuudesta, jossa 1800-luvun puolivälin urbaani työväenluokka Englannissa eli. 

Teollisuusväestön ahdingon taustalla oli 1700-luvun puolivälistä alkaen tapahtunut maataloustuotannon merkittävä tehostuminen sekä teollinen vallankumous. Maatalouden tuottavuuden noustessa väestö tulvi kaupunkeihin, minkä seurauksena työvoiman runsas tarjonta ajoi palkat alas. Samalla teolliset keksinnöt kuten höyry- ja kutomakone lisäsivät työn tuottavuutta, eikä tekstiilien ja muiden teollisten tuotteiden tuotanto ollut läheskään yhtä työvoimavaltaista kuin se oli aiemmin ollut. Työläisväestö oli liki täysin teollisuusporvariston armoilla, sillä vaihtoehtoja elannon hankkimiseen ei maassa käytännössä ollut. 

Engels kuvaa työväestön tilannetta monipuolisesti ja tarkasti. Hän kirjoittaa muun muassa työläisten ala-arvoisista työ- ja elinoloista, työmarkkinoiden kilpailun seurauksista työläisille, porvariston ja työväestön suhteista sekä lapsityövoiman käytöstä ja sen hirvittävistä seuraksista lasten kehitykselle ja terveydelle. Engels analysoi kiinnostavasti myös työ- ja elinolojen sekä köyhyyden vaikutuksia terveyteen, elintapoihin ja työväenluokkaiseen kulttuuriin. Alkoholista, irtosuhteista ja morfiinista sai jonkinlaista hetkellistä helpotusta muutoin aika ankeaan ja tavallisesti lyhyeen elämään.

Lyhyellä perehtymisellä siihen, mitä muut ovat kirjasta kirjoittaneet, selviää, että Engelsin kuvausta ja dokumentointia pidetään yleisesti ottaen varsin tarkkana, mutta joitakin tulkintoja ja johtopäätöksiä jossain määrin virheellisinä tai yliampuvina. 

Omasta mielestäni kirja on herättelevää luettavaa. Se tuo esiin sen, että monista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja epäkohdista, joista edelleen keskustellaan ja jotka ovat yhä todellisuutta etenkin kehittymättömämmissä maissa, on oltu tietoisia jo 200 vuotta sitten. Kapitalistinen yhteiskunta on kehittynyt mutta varsin epätasaisesti.

Engelsin kirjan tavoitteet ovat ensisijaisesti kuvailevia ja analyyttisiä, tarkoitus ei ollut varsinaisesti esittää toimenpiteitä työväestön olojen parantamiseksi. Kirjasta jää päällimmäisenä mieleen se tuskallinen kysymys, olisiko merkittäviä parannuksia 1800-luvun työväestön oloihin ollut ylipäätään edes mahdollista tehdä.

Ongelmien juurisyille eli työvoiman ylitarjonnalle ja työläisten väliselle palkkakilpailulle ei ollut ymmärtääkseni paljoakaan tehtävissä. Monien teollisuusyritysten kannattavuus vaikutti kirjan mukaan olevan sen verran heikkoa, että minimipalkat tai vastaava sääntely olisi ajanut monet tehtaat konkurssiin ja jättänyt työläisiä joukoittain kokonaan vaille töitä ja toimeentuloa.

Elinoloja ja työtä olisi ehkä voitu parantaa jo 1800-luvulla puuttumalla lukuisiin epäkohtiin ja puutteisiin tehtaissa ja kaivoksissa, asumisoloissa, sanitaatiossa, terveydenhuollossa ja koulutuksessa. Poliittista valmiutta tällaisiin uudistuksiin ei kuitenkaan ollut.

Keskeinen este uudistuksille oli porvaristo, joka käytti valtiovaltaa, lakia ja viranomaisia työväestön hallintaan. Tämä alistaminen ja porvariston taloudelliset edut verhottiin kirjan mukaan näemmä jo 1800-luvulla liberaaliin ideologiaan retoriikalla, joka kuulostaa sivumennen sanoen tutulta myös nykyisten liberalismin sanansaattajien puheista.

Engelsin kauaskantoisemmat vallankumoukselliset tavoitteet sosialistisesta yhteiskuntajärjestyksestä olivat iduillaan jo Työväenluokan asemassa, mutta hän piti tärkeänä myös ammattiyhdistysliikkeen järjestäytymistä ja sen tavoitteita asteittaisten parannusten aikaansaamiseksi.

Ammattiyhdistysliikkeen historia ja sen vaikutukset länsimaisten yhteiskuntien kehitykseen olisi aihe, josta olisi tämän kirjan luettuani kiinnostava lukea lisää: Missä määrin juuri ammattiyhdistysliikettä on kiittäminen siitä myönteisestä sosiaalisesta ja taloudellisesta kehityksestä, jota olemme saaneet länsimaissa todistaa viimeisen 150 vuoden aikana, ja missä määrin markkinamekanismit ja kapitalismin kypsyminen olisi joka tapauksessa tuottanut vastaavaa myönteistä kehitystä? Engelsin kirjasta voi lukea ituja molemmista.

Antti Kääriälä
Sosialidemokraatit Helsinki

Kirjoitan yhteiskunnasta ja politiikasta sekä lukemistani kirjoista. Ehkä jostain muustakin, katsotaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu