Lulan oikeudenkäynti ei ollut oikeudenmukainen

Brasilian presidentinvaalien alla useat suomalaismediat ovat kirjoittaneet, kuinka vasemmistoehdokas ja entinen presidentti Lula Da Silva tuomittiin huhtikuussa 2018 12 vuodeksi vankilaan korruptiosta, mutta vapautuikin jo marraskuussa 2019. Artikkeleissa on korostettu, että Lulaa ei vapautettu siksi, etteikö hän olisi syytön korruptioon, vaan vapautuminen perustui ”vetoamalla muotoseikkaan” (HS 1.10.2022). Tämä jättää ilmaan epäilyksiä Lulan syyllisyydestä, esim. HS aloittaa juttunsa lauseella ”Miten brasilialaiset voivat haluta maansa johtoon kummankaan näistä ketkuista?”. Se on myös aikamoinen yksinkertaistus tapahtumien kulusta, sillä artikkeleissa jätetään kokonaan mainitsematta tutkintaan ja tuomitsemiseen liittynyt härski korruptio.

Tuomion antamisen jälkeen kävi nimittäin ilmi, että jutun syyttäjäryhmä ja tuomari Sergio Moro kävivät salaista yhteydenpitoa oikeusjutun aikana, jossa he yhdessä miettivät strategioita tuomion saamiseksi ja sitä, miten tuomio kestäisi myös tulevat valitusprosessit. Tutkinta oli osa laajempaa korruption vastaista operaatio Autopesua (Lava Jato), jota Moro johti. Tuomari asetti Lulan oikeudenkäynnin ajaksi ennaltaehkäisevään arestiin, mikä esti hänen ehdokkuutensa 2018 vaaleissa. Oikeiston kandidaatti Jair Bolsonaro valittiin presidentiksi näissä vaaleissa ja tuore presidentti palkitsi Moron oikeusministerin viralla.

Oikeusjuttuun liittyvän korruption paljasti The Intercept -lehdessä tuolloin työskennellyt tutkiva journalisti Glenn Greenwald, joka on tunnettu myös Edward Snowdenin NSA-paljastusten raportoinnista. Tietolähteenä toimi brasilialainen hakkeri nimeltä Walter Delgatti Neto, joka onnistui saamaan käsiinsä Moron ja syyttäjäryhmän välistä Telegram-viestintää.

Toimittaja Jaakko Isoniemi kirjoitti Iltalehdessä 10.6.2019: ”viesteistä käy ilmi …, että syyttäjä Deltan Dallagnol oli vain päiviä ennen syytteen jättämistä suuria epäilyjä koko jutun pitävyydestä. Lulaa epäiltiin rantatalon saamisesta rakennusfirmalta. Talo oli syyttäjien mielestä lahjus sen eteen, että firma saisi hyviä sopimuksia valtio-omisteiselta öljy-yhtiöltä Petrobrasilta. Dallagnol kirjoitti kollegoilleen joulukuussa 2016, että hän toimii lehtiartikkelien ja hatarien todisteiden pohjalta, eikä ole varma, onko kyseinen talo ensinkään Lulan ja onko sillä mitään yhteyttä Petrobrasiin.”

Lulan suurimpana saavutuksena presidenttikautensa aikana vuosina 2003 – 2011 oli nostaa miljoonia brasilialaisia ylös köyhyydestä. Hän käytti talouskasvusta saatuja tuloja sosiaalisiin ohjelmiin, mm. vahvisti kansallista minimipalkkaa, köyhien koulutusta, sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa. Ohjelmat turvasivat toimeentulon lähes 50 miljoonalle köyhälle brasilialaiselle ja laskivat köyhyysrajan alapuolella elävien osuuden 40 prosentista 20 prosenttiin muuttaen Brasilian askeleen lähemmäksi keskiluokkaista yhteiskuntaa. Se, että Suomen suurin sanomalehti maalaa tällaisen poliitikon ”ketkuksi” korruptoituneen oikeudenkäynnin perusteella, on huolestuttavaa ja moraalisesti kyseenalaista.

Greenwaldin raportoinnin seurauksena ei ollut ainoastaan Lulan vapautuminen, vaan myös oikeusministeri Moron eroaminen ja poliittisen uran tyssääminen, hänestä oltiin kaavailtu jopa seuraajaa Bolsonarolle. Lulan vapautuminen on siis todellinen tutkivan journalismin ja oikeudenmukaisuuden sankaritarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi totuudenmukaisesti.

 

Lähteet:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009076309.html

https://www.kaleva.fi/brasilian-presidentinvaali-toiselle-kierrokselle-p/4978658

https://jacobin.com/2021/04/glenn-greenwald-securing-democracy-review-death-threats-journalism-leaks-lula

https://greenwald.substack.com/p/brazils-high-court-invalidates-lulas

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/165da9ac-be2b-45e7-b33e-2a6ce0c177f7

https://theconversation.com/as-brazil-tilts-rightward-lulas-leftist-legacy-of-lifting-the-poor-is-at-risk-65939

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu