Kolme virhettä (?) Soininvaaran kirjassa

Luin Osmo Soininvaaran tuoreen kirjan ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka”. Kirja oli hieno lukukokemus, mutta sisältää myös epätarkkuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia.

Koska olen työmarkkinoita päivittäin seuraava ekonomisti, koen jossain määrin velvollisuudeksi korjata näitä väärinkäsityksiä, jotta ne eivät leviä tai jää liikaa kummittelemaan.

 

  1. Työttömyyden syyt

Tyypillisesti Suomen rakennetyöttömyyden syyksi tarjotaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa. Se jakautuu alueelliseen kohtaanto-ongelmaan ja osaamisen kohtaanto-ongelmaan.

Osmo Soininvaara esittää sen sijaan rakennetyöttömyyden syyksi ay-liikettä. Kuinkas muutenkaan? Hän on tässä aika harvassa seurassa. Sanotaanko, että tutkimusnäyttö ei tue väitettä. Esimerkiksi vuoden 2021 Nobelin talouspalkinto voitettiin tutkimuksilla (Card et al.) joilla osoitettiin, ettei minimipalkoilla ja työttömyydellä ole juuri yhteyttä.

Soininvaaran argumentti on, että ay-liike pitää TES:sit korkealla, joka aiheuttaa kunkin alan pahnanpohjimmaisten jäämisen työttömäksi. He eivät kykene tuottamaan alansa minimipalkan mukaista tuottavuutta, joten he jäävät TES:sin voimassaollessa työn ulkopuolelle.

En kiistä, etteikö joissain olosuhteissa näin voisi olla.

Työttömyyden syitä on kuitenkin lukuisia. Jos laitetaan sata työtöntä riviin, ja pyritään selvittämään, miksi he ovat työttömiä, joukossa on varmasti monenlaisia ihmiskohtaloita. Työttömyydelle ei ole yksittäistä syytä, vaan on lukemattomia syitä, miksi yksilö voi ajautua työttömyyteen.

Laajin työttömyyttä aiheuttava tekijä Suomessa kuin kuitenkin kohtaanto-ongelma ja siitä alan tutkijat ovat aika yksimielisiä. On avoimia työpaikkoja ja on työttömiä työnhakijoita, mutta heidän kykynsä eivät kohtaa toisiaan.

Soininvaaran tarjoama korjausehdotuskin on kummallinen, varsinkin ekonomistille. Hänen mukaansa matalampia palkkoja tulisi alentaa (!?) jotta enemmän ihmisiä pääsisi matalapalkka-aloille töihin.

Yleinen ekonomistien käsitys on, että Suomi tarvitsee nykyistä korkeapalkkaisempia töitä, sen sijaan, että tarvittaisiin nykyistä matalapalkkaisempia töitä. Jälkimmäiset eivät nosta tuottavuutta, eikä matalapalkkaisimmista töistä kerry juuri verotulojakaan.

 

  2. Ay-liikkeen tavoitteenasettelu 

 

Soininvaaran argumentti on on, että palkansaajaliikkeen tulisi palkankorotusten sijaan vaatia lyhyempää työaikaa. Ihmiset olisivat onnellisempia ja tyytyväisempiä, jos tuottavuuden kasvua olisi ulosmitattu lyhyempään työaikaan.

Tässäkään kohtaa en kiistä, etteikö näin voisi olla. Kuitenkaan ryntäystä osa-aikaisiin töihin ei näy. Eivätkä puolipäivätöissä olevat vaikuta olevan sen onnellisempia, kuin täysipäiväisissä töissä olevat. Ainakaan tällaista tutkimustulosta ei ole tullut vastaan.

Lisäksi ihmiset saavat toki itse valita, haluavatko priorisoida parempaa palkkaa vai lyhyempää työaikaa. Käytännön empiria osoittaa, että pari prosenttia lisää liksaa on suositumpi vaatimus kuin pari prosenttia lyhyempi työaika. Jos kansa näin haluaa, kansa sitä saa.

Soininvaara syyttää – tästäkin – tietysti ay-liikettä. Soininvaaran käsityksen mukaan ay-liike priorisoi palkankorotusvaatimuksia eikä lyhyemmän työajan vaatimuksia. Todellisuudessa ay-liikkeen tavoitteenasettelu tulee alhaalta ylös eikä ylhäältä alas.

Ei johto sanele luottamusmiehille, mitä palkansaajat haluavat, vaan johto pyrkii edistämään TES-neuvotteluissa niitä asioita, joita kenttä pitää tärkeinä. Esimerkiksi pääluottamusmiehet tuovat viestiä kentältä.

Soininvaara on käsittänyt tämän väärinpäin, koska ei ilmeisesti tunne ay-liikettä kovin hyvin.

Kirjassa esitellään myös esimerkki, jossa Ranskassa laskettiin työaikaa 35 tuntiin. Tulokset olivat huonoja, ja Soininvaara myöntää sen itsekin. Työllisyys ei noussut, vaan työtä yksinkertaisesti tehtiin vähemmän. Ne joilla oli työpaikka, tekivät aiempaa vähemmän töitä, ja työttömät olivat edelleen työttömänä.

Miksi Soininvaara myöntää Ranskan epäonnistumisen, ja silti esittää työajan lyhentämistä Suomeenkin parempien palkkojen sijaan? Hän puhuu käytännössä itsensä pussiin.

 

Lisäksi jos tarkkoja ollaan, työaika on kyllä lyhentynyt Suomessa aika paljonkin. Ero vaikkapa sadan vuoden takaiseen ja kuusipäiväisiin työviikkoihin on valtava. Mutta ei pilata hyvää tarinaa muistuttamalla tästä.

 

          3. Palkalla toimeen vai perustulo?

 

Soininvaaran argumentti on, että palkat ovat niin korkeita, että osa jää työttömäksi. Ratkaisuksi tähän hän esittää, että matalatuottoisimpien ihmisten palkkoja tuettaisiin perustulolla tai matalapalkkatuella.

Tämä siis murtaisi sen pohjoismaisen ajattelutavan, jossa palkan pitää riittää toimeentuloon Jatkossa palkalla ei tarvitsisi tulla toimeen, vaan palkalla + perustulolla (tai matalapalkkatuella) pitäisi tulla toimeen.

Toisin sanoen veronmaksajat laitettaisiin subventoimaan sitä, että työnantajat maksavat surkeaa palkkaa. Legitimisoitaisiin se, että työnantaja saa maksaa sellaista palkkaa, jolla ei tule toimeen.

Taloustieteellisessä mielessä tämä kuulostaa järjettömältä. Ei veronmaksajien tehtävä ole subventoida jollain etuudella sitä, että työnantajat saavat luvan maksaa surkeaa palkkaa. Tämä kuulostaa enemmän Alabamalta kuin pohjoismaiselta valtiolta.

 

Samassa kirjan kappaleessa Soininvaara väittää, että TES:sien yleissitovuus estää palkkojen nousua. Tästä väitteestä kummastuin erityisesti. Se on selkeästi asiavirhe ja väärin. Aina voi maksaa TES:sin minimin yli.

Jos alan minimi on 16 euroa tunnissa, voi työnantaja koska tahansa maksaa työntekijälle vaikkapa 22 euroa. Seuraavassa urakassa palkka voi olla taas tätä alempi, jos esimerkiksi alan tilanne on heikentynyt. Kunhan ei mennä TES:sin alle. Merkittävä osa palkansaajista saa yli oman alansa TES:sin minimin joka kuukausi.

 

_ _ _

 

Kaikesta huolimatta kiitän vilpittömästi Osmo Soininvaaraa tämän kirjan kirjoittamisesta.

Kokonaisuutena ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka” on helppolukuinen ja kattava. Nopeasti sen ahmin. Virheitäkin on seassa, mutta ainahan 400-sivuisessa kirjassa on. Jos itse kirjoittaisin kirjan, siinä olisi varmasti enemmän virheitä.

Haaste onkin siinä, että Soininvaara esiintyy kirjan kertojaäänenä jonkinlaisena epäpoliittisena tiedemiehenä tai yleisen hyvän edustajana. Tai sellaiseksi hänet on Suomessa korotettu.

Kirjaa on julkisuudessa tulkittu, kuin se olisi jonkinlainen epäpoliittisen, puolueettoman tiedemiehen kirja yhteiseksi hyväksi.

Ei ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka” ole epäpoliittisen tiedemiehen kirjoittama kirja, vaan poliitikon kirjoittama kirja. Kyllä se näkyy riveiltä, kun osaa katsoa.

 

+9

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu