Vihreät – miksi harkinta petti?

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, istuu, teksti ja lähikuva

 

Ulkoministeri Pekka Haavistoon liittyvää kujanjuoksua ja sekasortoa on ollut hämmentävä seurata viime viikot.

Mainittakoon että Vihreät ovat puolue, joka ei yleensä tee viestinnässä virheitä. Heidän nuorehkon, korkeasti koulutetun väkensä osaaminen media-asioissa on erinomaista.

Se lisää kohun yllättävyyttä.

Mistä kaikki sai alkunsa? Ulkoministeri Haavisto yritti siirtää konsulipäällikkö Pasi Tuomisen pois tehtävistään, kun al-Holin lasten ja naisten auttamisen kanssa tuli erimielisyyksiä. Tämän lainmukaisuutta perustuslakivaliokunta lähti selvittämään. En ota kantaa siihen, mitä Haaviston ja Tuomisen välillä tapahtui, kun en sitä voi varmuudella tietää.

Sen sijaan perustuslakivaliokunnan mietinnön valmistumisen aikaiset kohut hämmentävät. Lähtökohta valiokunnassa oli, että kaikki muut paitsi vihreiden edustajat Alanko-Kahiluoto ja Forsgren olivat asiasta yksimielisiä: Haavisto on toiminut väärin, mutta syytekynnys ei ylity. Lopputulema on Haaviston kannalta ikävä, mutta ei katastrofi.

 

Tämän jälkeen onkin tapahtunut kaikenlaista:

1) Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pitko yritti paimentaa whatsapp-viestillä muita ryhmänjohtajia Haavisto-myönteisempään lopputulemaan

2) PeV:in jäsen Outi Alanko-Kahiluoto lähetti valiokunnan jäsenille sähköpostin, jossa ehdotti Haavisto-myönteisempää lopputulemaa.

3)Vihreät postaa yllä olevan kuvan, jossa annetaan ymmärtää, että Haavistoa moitittaisiin lasten auttamisesta. Näinhän ei ole. Haavistoa epäiltiin konsulipäällikön epäasiallisesta kohtelusta.

4) Vihreät esittivät Eduskunnan täysistunnossa kommentteja, joiden perusteella PeV:in valiokuntaneuvos olisi toiminut Haavisto-asiassa ohjailevasti tai väärin.

Tämä viimeisin kehitys on jo huolestuttava. Eduskunnan virkamiehen syyllistäminen epämieluisasta lopputulemasta on demokratian vastaista. Ei virkamiestä pidä syyllistää siitä, että hän kirjaa valiokunnan enemmistön kannan mietintöön. Niin hänen kuuluukin tehdä.

Virkamiehellä on oltava Eduskunnassa työrauha, myös silloin kun hän on vihreiden kanssa eri mieltä. Perustuslakivaliokunta on lisäksi korostetun riippumaton ja epäpuoluepoliittinen.

 

Miten vihreiden maltti on näin pettänyt? Eivät vihreät toimineet näin, kun heillä oli edellisen kerran ministeri hädässä (Heidi Hautala 2013).

Vihreät eivät myöskään aiemmin ole sortuneet näin selviin virheisiin puolustaessaan omaansa. Esimerkiksi Heidi Hautalan virheitä Arctia Shipping-kohussa ei yritetty kääntää kenenkään virkamiehen syyksi, eivätkä virheät ilmeisesti painostaneet muita puolueita tukemaan Hautalaa. Mikä tällä kertaa on erilaista? Haavistohan on puolueen entinen puheenjohtaja mutta niin oli Hautalakin.

Ensin UM Haavisto yritti kyykyttää konsulipäällikköä – ja nyt vihreät yrittävät kyykyttää valiokuntaneuvosta. Voidaanko tästä jo vetää johtopäätöksiä miten vihreät suhtautuvat palkollisiin?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu