Kirje kansanedustajille kansalaisaloitteesta kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi

Seuraava viesti on lähetetty kaikille kansanedustajille, ja julkaisen sen kaikille muillekin luettavaksi ja vapaasti kommentoitavaksi:


Hyvät kansanedustajat,

kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi (KAA 5/2020) on tulossa eduskunnan käsiteltäväksi. Haluan sen vuoksi muistuttaa teitä aloitteen sisällöstä ja huumausainelainsäädännön nykytilasta Suomea sitoviin ihmisoikeussopimuksiin ja omaan perustuslakiimme nähden.

Aloite koskee käyttöä. Ei myyntiä tai maahantuontia, joiden säätely on viranomaisen päätäntävallassa. Ei edes julkisella paikalla käyttöä, joka säilyisi järjestyslain mukaisesti kiellettynä. Ainoastaan täysin yksityistä käyttöä ja vähäisen määrän hallussapitoa, joista rankaiseminen on ristiriidassa perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaaman itsemääräämisoikeuden ja yksityiselämän kunnioituksen kanssa.

Suomen huumausainelakien historia perusoikeusnäkökulmasta on todella huolestuttava. Eduskunnan lakihankkeiden tietopaketti kansalaisaloitteesta aloittaa huumausainelainsäädännön historian vasta vuodesta 1970, mutta ensimmäinen huumausainelaki säädettiin jo vuonna 1956. Tuolloin oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kerta, kun huumausaineisiin liittyviä lakeja on koskaan käsitelty perustuslakivaliokunnassa. Perustuslakivaliokunta edellytti, että jos annettaisiin lain jo sisältämien maahantuonnin, maastaviennin, valmistuksen ja kaupan lisäksi muita, perusoikeuksia enemmän rajoittavia säännöksiä, ne tulisi säätää silloisen valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisessa, eli perustuslain säätämisjärjestyksessä. Kuitenkin vuonna 1966 annettiin asetus vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen määräysten soveltamisesta, jossa säädettiin käyttö rangaistavaksi, eikä perustuslakivaliokunta käsitellyt asiaa.

Vuoden 1972 huumausainelakia säädettäessä hallitus esitti, ettei käytöstä rangaistaisi. Samoin talousvaliokunta lausunnossaan katsoi, että käytöstä rankaiseminen aiheuttaisi haittaa riippuvuuden hoidolle, eikä käytöstä tulisi rangaista. Sen sijaan lakivaliokunta halusi lisätä rangaistavuuden lakiin. Ainoana perusteluna rangaistavuudelle oli: ”Rangaistavuuden poistaminen tässä vaiheessa, jolloin huumausaineiden väärinkäyttö on voimakkaasti lisääntymässä, voitaisiin kuitenkin tulkita käytön hyväksymiseksi.” Lakivaliokunta siis perusteli perusoikeuksien rajoittamista vain ja ainoastaan sillä, että perusoikeuksia halutaan rajoittaa. Perustuslakivaliokunta ei saanut lausua asiasta mitään.

Vuonna 1993 voimaan tulleessa laissa siirrettiin rangaistussäädökset rikoslakiin. Jälleen pohdinta siitä, voidaanko rangaistussäädöksiä käytöstä ylipäätään säätää, jäi kokonaan tapahtumatta. Hallituksen esityksessä 180 on kyllä huomattu, etteivät kansainväliset huumausainesopimukset sisällä velvoitetta rangaista käytöstä tai hallussapidosta omaa käyttöä varten, ja jopa se, että kansainvälisiin sopimuksiin kuuluu rajoituslause ”huomioon ottaen perustuslain rajoitukset”. Perustuslain rajoituksia ei otettu huomioon. Sen sijaan jälleen on käytön rangaistavuuden perusteeksi kirjattu: ”näin yhteiskunta selvästi osoittaa, ettei se hyväksy huumausaineiden käyttöä.” Siis rajoitetaan perusoikeuksia vain rajoittamisen vuoksi.

Vuoden 2008 huumausainelakia säädettäessä ei käytön kieltämistä käsitelty ollenkaan: kiellot ovat nyt käytännössä kokonaan rikoslaissa.

Vuonna 2001 säädettiin rikoslakiin erillinen pykälä huumausaineen käyttörikoksesta. Muutoksen tarkoituksena oli lisätä puuttumista nimenomaan käyttöön. Perusoikeustarkastelua ei tehty.

Nyt on siis aika vihdoin alkaa ottamaan huomioon perustuslain säädökset ja ihmisoikeussopimukset. Perustuslaki takaa jokaiselle itsemääräämisoikeuden. Jos tämä ei ole jo jokaiselle selvää, asia on kirjoitettu auki mm. aiempaa hallitusmuotoa koskevassa hallituksen esityksessä eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta (HE 309/1993): ”Vaatimus ihmisarvon loukkaamattomuudesta ilmaisee perustavanlaatuisten oikeuksien yleisinhimillisen perustan. – – Sanonnan piiriin kuuluu myös monien muiden oikeuksien käytön perustana oleva yksilön itsemääräämisoikeus eli vapaus määrätä itsestään ja toimistaan.” Sama säännös löytyy nykyisen perustuslakimme 1 §:stä, valtiosäännöstä.

Perustuslaki takaa myös oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, yksityiselämän suojaan, omaisuuden suojaan, kotirauhaan ja viestintäsalaisuuteen. Kaikkia näitä perusoikeuksia loukataan, kun viranomaiset puuttuvat huumausaineen yksityiseen käyttöön. Euroopan ihmisoikeussopimus takaa samat oikeudet, samoin YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus.

Perustuslakivaliokunta on perusoikeusuudistuksen yhteydessä mietinnössään 25/1994 antanut yleisiä perusoikeuksien rajoittamista koskevia vaatimuksia:

– Perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin ja rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista. Vaikka osa huumausainelainsäädännöstä on siirretty asetuksista lakiin, tälläkin hetkellä voidaan säätää uusia päihdyttäviä aineita laittomiksi huumausaineiksi pelkällä asetuksella. Niin myös säännöllisesti tehdään: asetuksia huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista, ja kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista on muutettu nykyisen huumausainelain ollessa voimassa yhteensä 30 kertaa.

– Rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määritettyjä. Esimerkiksi hampun kasvatuksen kielto on laissa ajatusrikoksena: kasvastus on sallittua, paitsi jos tarkoituksena on käyttää kasvia huumausaineena. Viranomaiset ovat useaan otteeseen puuttuneet hampun kasvatukseen mm. sillä perusteella, että viljellyn lajikkeen THC-pitoisuus on ylittänyt jonkin lakiin perustumattoman rajan. Hampun käyttö on myös sallittua mitä erilaisimpina tavallisissa ruokakaupoissa myytävinä elintarvikkeina, joissa on poikkeuksetta jonkin verran päihdyttäviä ainesosia.

– Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä ja rajoittamisen tulee olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Kuten yltä voidaan todeta, käytön kiellolle ei ole olemassa painavaa yhteiskunnallista tarvetta, vaan kiellon perusteena on vain tarve kieltää.

– Rajoitusten on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Suhteellisuusvaatimus edellyttää, että rajoitus vastaa sillä suojeltavaa oikeushyvää. Huumausaineen käyttö itsessään ei riko kenenkään oikeuksia, eikä käytön kielto näin ollen voi suojella kenenkään toisen oikeutta. Rajoitukset eivät siis ole oikeassa suhteessa mihinkään.

– Rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Jokin perusoikeuden rajoitus on sallittu ainoastaan, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Huumausaineiden yhteydessä vedotaan usein siihen, että päihtyneenä voi vaarantaa muita ihmisiä. Nämä mahdolliset oheisongelmat on kuitenkin käsitelty laissa erikseen: päihtyneenä ajaminen, vahingonteot ja muiden terveyttä vaarantavat teot ovat kiellettyjä. Tavoite on siis saavutettu niiltä osin vähemmin keinoin kuin kategorisella käytöstä rankaisemisella. Käytöstä rankaiseminen ei ole vähentänyt käyttöä niin Suomessa kuin missään muussakaan maassa, joten kieltoa ei voida väittää välttämättömäksi, kun se ei ole ylipäätään tehokas.

– Rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

54 vuoteen ei huumausainelainsäädännössä ole otettu huomioon perus- ja ihmisoikeuksia. Nyt olisi sen aika. Käsittelyyn tuleva kansalaisaloite korjaa vain pienen osan ongelmista, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Kansalaisaloitteen hyväksyminen ei ole äänestyskysymys. Kansanedustajalla on velvollisuus noudattaa perustuslakia. Perustuslain vastaisen lain pitäminen voimassa oman mielipiteen perusteella ei kuulu kansanedustajan oikeuksiin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu