Kirje oikeusministerille kannabisaloiteen käsittelystä eduskunnassa

Lähetin seuraavan kirjeen oikeusministerille koskien kannabisaloitteen käsittelyä eduskunnassa. Julkaisen sen tässä kaikille luettavaksi ja kommentoitavaksi.


Hyvä oikeusministeri,

luin hämmentyneenä kahta puheenvuoroanne, joissa 2.12.2020 käsittelitte kansalaisaloitetta kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi. Hämmennykseni kumpuaa siitä, että puheenvuorojenne perusteella ette ymmärrä rikosoikeuden perusperiaatteita, mikä estää teitä hoitamasta oikeusministerin tehtäväänne oikein.

Ensinnäkin viittasitte puheenvuoroissanne jatkuvasti ”huumausaineisiin”. Kansalaisaloitteessa ei ole kyse huumausaineista, laillisista tai laittomista. Aloitteessa on kyse vain yhdestä päihteestä: kannabiksesta. Laittomien huumausaineiden käsitteleminen yhtenä homogeenisenä joukkona on sekä älyllisesti epärehellistä, että oikeusperiaatteiden kannalta kyseenalaista. Yhtä päihdettä koskevan sääntelytarpeen perusteleminen joidenkin aivan toisten päihteiden erillisten ominaisuuksien, tai niihin liitettyjen mahdollisten haittojen perusteella on analogista lainsäädäntöä, ja sellaisena ristiriidassa perustavanlaatuisten oikeusperiaatteiden kanssa. Varsin harmittomana päihteenä kannabiksen käytön kieltoa on tietenkin vaikeaa perustella kannabiksen ominaisuuksilla. Siksi keskustelu aina vajoaa ”huumausaineet”-nimisestä kuvitteellisesta päihteestä puhumiseen.

Toisekseen, perusteenne laittomia huumausaineita koskevalle lainsäädännölle oli sama, joka on esitetty ainoana perusteena joka kerta huumausainelainsäädäntöä käsiteltäessä: käytön estäminen. Tämä rikkoo kahta perustavanlaatuista oikeusperiaatetta. Käytön estäminen itseisarvona on symbolista lainsäädäntöä, joka on jälleen ristiriidassa oikeusperiaatteiden kanssa. Käytön kielto vain käytön estämiseksi rikkoo myös perustuslain takaamaa itsemääräämisoikeutta. Käytön estäminen ei sisällä minkäänlaista suojeltavaa oikeushyvää, jolla voitaisiin hyväksyttävästi perustella kieltoa.

Jos kieltoa perusteltaisiin mahdollisilla haitoilla, tulisi kukin haitta käsitellä lainsäädännössä erikseen – ja niin on jo tehty. Kannabis ei tutkitusti ole yhteydessä omaisuus- tai väkivaltarikoksiin, ja vaikutus liikenteessä toimimiseenkin on epäselvää. Jos kuitenkin argumentin vuoksi oletetaan, että tällaisia uhkia voisi kannabiksen käytöstä aiheutua, löytyy laista jo kiellot näitä asioita vastaan. Käytön kielto itsessään ei tuo mitään uutta, ja on täten vastoin perusoikeuksien rajoittamista koskeviin yleisiin vaatimuksiin kuuluvaa suhteellisuusperiaatetta. Perusoikeuksia ei ole sallittua rajoittaa, jos tavoite on saatutettavissa perusoikeuksiin vähemmän puuttuvin keinoin. Näistä rajoituksista on lausunut mm. perustuslakivaliokunta mietinnössään 25/1994.

Lainaan lopuksi suoraan Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjasta ”Rikosoikeuden yleisten oppien perusteet” (Boucht ja Frände, 2019).

”Suomalainen rikosoikeus ei ole tekijärikosoikeutta, vaan päinvastoin tekorikos-oikeutta. Tekorikosoikeudella tarkoitetaan, että rangaistaan nimenomaan teoista eikä tekijän ominaisuuksista. Siten tekijän pelkästään kevytmielinen elämäntapa tai moraalin kannalta häikäilemätön käyttäytyminen eivät saa määrätä rikosoikeudellista syyksilukemista tai seuraamuksen tuomitsemista.”

”Perustavana lähtökohtana on se, että tietyn teon kriminalisoimisen tulee olla viimesijainen keino jonkin yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi. Tätä on tapana kutsua ultima ratio –periaatteeksi, joka siis vaatii, että rikosoikeutta käytetään vasta, kun kaikki muut keinot ovat jo osoittautuneet, tai ne voidaan olettaa, riittämättömiksi. Mitä tärkein kysymys on se, mitkä teot voidaan hyväksyttävin perustein säätää rangaistusuhan alaisiksi. Kriminalisoinnin kohteena eivät voi olla yksittäiset teot tai yksilöt, vaan kriminalisointien tulee koskea tekotyyppejä. Kriminalisoinnista päätettäessä on kyettävä esittämään niin vahvoja perusteluja teon rangaistavaksi säätämisen puolesta, että oletus siitä, ettei tekoa tule kriminalisoida, joutuu väistymään. Nämä argumentit voivat olla monenlaisia. Ennen kaikkea on täsmennettävä intressi, jonka katsotaan olevan siinä määrin suojelemisen arvoinen, että se ansaitsee rikoslain tukea. Näin ollen jonkin käyttäytymismuodon kriminalisoimiseksi on kyettävä selventämään tyypilliset vahingot, joita rangaistusuhalla halutaan estää. Toiseksi on kyettävä osoittamaan, että kriminalisoitava tekotyyppi on riittävän läheisessä yhteydessä oikeudellisesti suojattuun intressiin (ns. oikeushyvään). Loukkaako teko esimerkiksi ihmiselämän (hengen) suojeluintressiä suoraan (kuten muun muassa tapossa), vai voiko teko vain muulla tavalla vaikuttaa siihen, että ihmishenkiä menetetään? Mitä etäämmällä teko on siitä, että suojeluintressiä (oikeushyvää) loukataan suoraan, sitä perustellumpaa on jättää se rangaistavaksi säätämättä.”

”– – on havaittavissa selviä offensiivisen rikosoikeuspolitiikan ilmentymiä. Tällöin rikosoikeutta käytetään lähinnä sosiaalisten tai yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuvälineenä. Rikosoikeus ei kuitenkaan kykene yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen ainakaan siinä määrin kuin nykyisin usein luullaan; rikosoikeus ei ole, eikä sen tule olla, mikään patenttiratkaisu yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Sosiaalisen ja yhteiskunnallisen elämän erilaiset ongelmat ratkaistaan de facto paljon paremmin aivan muilla kuin rikosoikeuden keinoilla.”

Teillä on oikeusministerinä perustuslain asettama virkavastuu perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisesta. Hoitakaa tehtävänne kuten perustuslaki teiltä edellyttää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu