Miksi kansanedustajat viivyttelevät Naton kanssa?
Miksi kansanedustajat viivyttelevät Naton kanssa?
Faktaa on, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022 ja alkoi murhata Ukrainan kansaa ja tuhota heidän kotejaan ilman mitään syytä. Itse asiassa Stalin aloitti tämän kansanmurhan jo noin 87 vuotta sitten tappamalla noin neljä miljoonaa ukrainalaista nälkään.
Tästä huolimatta suuri osa kansanedustajista ja poliitikoista ei uskalla kertoa omaa henkilökohtaista kantaansa tilanteeseen ja Nato-jäsenyyteen, vaikka heidät on valittu vaalimaan suomalaisten turvallisuutta.
Naton vastustajien perusviesti on, että sota on ainakin osin Ukrainan syytä, koska se ei suostunut diktaattorin vaatimuksiin. Vaikuttaa siltä, että Naton vastustajat ovat nukkuneet historian tunnilla, koska he eivät ymmärrä, että diktaattorien vaatimuksiin ei ole mitään loppua olemassa.
Naton vastustajien ajatusmallin mukaan Eurooppa olisi välttynyt toiselta maailmansodalta jos uhrit olisivat suostuneet Stalinin, Hitlerin ja Mussolinin vaatimuksiin. Voimme kuitenkin kysyä, minkälaisessa Orwellin helvetissä asuisimme, jos olisimme suostuneet diktaattorien vaatimuksiin?
Naton vastustajien toinen perusviesti on, että suomalaisten on syytä vaieta venäläisten raakuuksista ja massamurhista, joita he ovat tehneet naapurivaltioissa viimeisen 90 vuoden aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että he ovat valmiita ottamaan samanlaisen sensuurin Suomeen, mistä Stalinin, Hitlerin ja Putinin hirmuvallat ovat saaneet alkunsa.
Naton vastustajien kolmas perusviesti on, että Venäjän ja myös Ukrainan sotapropagandassa on disinformaatiota. Tämähän on totaalinen vale, koska ainoastaan Venäjän sotapropaganda on ehtaa valetta. Ukrainan ei tarvitse valehdella, koska venäläisten luoma reaalimaailman totuus on tarpeeksi hirveää kuultavaa ja katsottavaa. Ukrainasta virtaavassa tiedossa on kyse sotadokumentista, jonka Nato-vastustajat haluavat piilottaa.
Valhe ja sensuuri ovat diktaattorien perustyökaluja. Näiden valheiden mukaan Venäläiset rauhanturvaajat puhdistavat Ukrainaa natseista ja kemiallisista aseista, vaikka Ukrainan presidentti on juutalainen ja mitään näyttöä Ukrainan kehittämistä kemiallisista aseista ei ole olemassa.
Naton vastustajilla ei ole tarjota mitään kestävää käytännön ratkaisua Suomen turvallisuusongelmaan. Naton vastustajien perusviesti tukee Putinin politiikkaa ja edesauttaa fasismia myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Käytännössä noudattamalla Naton vastustajien ohjeita, meistä tulee Venäjän rikoskumppani.
Kansanedustajilla on ollut yllin kyllin aikaa miettiä Nato-kantaansa, koska Putin on toiminut diktaattorin käsikirjan mukaan jo viimeiset 20 vuotta. Nyt, kun Putin on kiireinen ukrainalaisten massamurhan kanssa, meillä on viimeinen tilaisuus liittyä Natoon. Sitten, kun Putinin joukot ovat rajalla on jo myöhäistä.
Kiireellisen asian siirtäminen ulko- ja turvallisuuspoliittisen komitean mietittäväksi ilman tiukkaa muutaman päivän aikarajaa, osoittaa eduskunnalta täydellistä tilannetajun puutetta. Vappuna aikaikkuna voi olla jo kiinni.
Olen tehnyt pitkään yhteistyötä venäläisten kanssa, palkannut heitä ja ostanut alihankintaa. Pidän heistä ja arvostan heitä ihmisinä, mutta en ymmärrä, miksi fiksut venäläiset eivät ole oppineet mitään tsaarien ja Stalinin hirmuvallasta.
Putin on aivopessyt kansansa uskomaan, että venäläiset ovat parempia ihmisiä kuin muut – kuten Napoleon teki ranskalaisille, Hitler saksalaisille, Mussolini italialaisille ja Trump yritti tehdä amerikkalaisille.
Kansanedustajat on valittu puolustamaan suomalaisten turvallisuutta, toimimaan viipymättä ja priorisoimaan eteen tulevat asiat. Tällaista johtamista kutsutaan viisaudeksi. Ikävä kyllä monet kansanedustajat yrittävät siirtää vastuun ja rasittavan ajatustyön puolueelle – häpeän heidän puolestaan.
Antti Roine, Ulvila 20.3.2022
JULKAISTU:
Länsi-Suomi 21.3.2022
Stalin tapatti kyllä ihan venäläisiäkin miljoonittain, paitsi toisinajattelijoita, niin muitakin siihen nälkään mitä ukrainalaisiakin. Kommunismi meni biologian edelle maanviljelyssä. Kun Trofim Lysenko ylisti Stalinin erinomaisuutta ja kommunismia, niin häntä uskottiin kaikkitietävänä maanviljelysguruna, vaikka kaikki meni päin persuksia vuosikymmenet, jopa 60-luvulle asti.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Trofim_Lysenko
Ilmoita asiaton viesti
Nythän punavihreä hallinto kulkee suoraan Stalinin jalanjäljillä. Maailmanlaajuinen ruokapula uhkaa, mutta silti ajetaan ideologista ilmastopolitiikkaa. No mitä enemmän ihmisiä kuolee nälkään tulevina vuosina, sen enemmän ilmasto kiittää.
Ilmoita asiaton viesti
Näin tekevät. Tuskin mikään ilmasto meidän määrästämme piittaa, mutta lunnon monimuotoisuus on uhattuna ja uusiutumattomat luonnonvaramme, kuten metallit, joita toki kierrätetään. Kotitalousmuovin kierrättäminen taas on syvältä.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt olisi aika tehdä arvio Ukrainan sodan ja tulevan korjausrakentamisen hiilijalanjäljestä – ja esittää lasku Venäjälle. Veikkaan, että Suomen päästöt ovat tähän verrattuna hyttysen ininää.
Ilmoita asiaton viesti
Ketkä ovat eniten hyötyneet moisesta vedätyksestä, ellei lievästä kiristyksestä. Se on porukka joka haistaa tuulet ja myrskyt, eli kansan on pudotettava kaikki vanhaedustajat vuodenkuluttua vaaleissa, muuten Natopeliä pelataan seuraavatkin 4 vuotta.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, kyllä äänestäjien pitäisi tehdä seuraavissa eduskuntavaaleissa sukupolvenvaihdos kansanedustajistossa. Jo aivan muistakin syistä, kuin tämän NATO asian vuoksi. Pois joka puolueesta vanhat ukot ja akat, jotka eivät pysty muuta kuin soittamaan samaa vanhaa levyä tyyliin Paavo Väyrynen.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän Väyrysen levyä kannata kuunnella. Mutta sananvapaus hänelläkin on.
Ainoa mitä voit demokratiassa tehdä on äänestämisen kohdentaminen haluamaasi puolueeseen ja ehdokkaaseen.
Sitten taas 4 vuotta hiljaa tai kapinoimaan.
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä miten kansanedustajille sodanuhka tulee sukupolvesta toiseen aina täytenä yllätyksenä, vaikka merkit ovat ajattelevalle ihmiselle täysin selviä.
Esimerkiksi vuonna 1939 itänaapuri kokosi joukkoja rajalle, mutta kansanedustajat eivät osanneet tehdä järkeviä päätöksiä. En halua, että Suomi joutuu jälleen uudestaan tilanteeseen, jossa joudumme rukoilemaan demokraattisten valtioiden apua, kuten tehtiin 11.12.1939:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008653724.html
Ilmoita asiaton viesti
Miksi EU- supervalta Saksa on ollut varsin nuiva Ukrainalle ja demarijohtaja Scholz suorastaan liittolainen Putinin murhakoneistolle tyrannian suurimpana rahoittajana ?
Ilmoita asiaton viesti
Pelkäävät paleltuvansa ilman venäläistä kaasua. Toki hieman on ääni kellossa muuttunut viime aikoina.
Ilmoita asiaton viesti
Saksa on ajanut innolla alas hiili- ja ydinvoimaa – ja korvannut sitä ”ympäristöystävällisellä” venäläisellä kaasulla. Saksan tilanne ei ole helppo, mutta paljon parempi kuin Ukrainen tilanne. Toivottavasti maalaisjärki otetaan vähitellen käyttöön myös ympäristön suojelussa.
Ilmoita asiaton viesti
Mitäs vittua sulla on ilmastoa vastaan, turvetuottaja? Mikäli, niin eikös se Saarikon kiristämä 50 tonnia per vuosi tekemättä yhtikäs mitään sitten riittänytkään, lisää vai?
Nyt kun elämme ilmiselvän itäisen uhan alla niin suostuuko kenties joku saajapuolen edustaja luopumaan niistä Saarikon junailemista euroista puolustusmäärärahojen hyväksi, kysyn vaan? Kovin ovat nimittäin pieniä teikäläisten(?) murheet verratuna siihen skenaarioon, että jouduttaisiin survomaan suihin pääsääntöisesti säteilytettyä pullamössöä jos edes sitäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Saksa ajoi EU:ssa läpi, että maakaasu luokiteltiin vihreäksi ns. taksonomiassa.
Nyt sitten ”joutuvat” turvautumaan omiin hiilivaroihinsa, minkä käytöstä ei olisi koskaan pitänyt luopuakaan, ydinvoimaloista puhumattakaan.
Ilmoita asiaton viesti
libera on julkaissut ansiokkaan diktaattorin käsikirjan, joka listaa erittäin hyvin peruskeinoja, joilla diktaattorit kaappaavat vallan:
https://www.libera.fi/julkaisut/diktaattorin-kasikirja-eli-miten-liberaalia-demokratiaa-puolustetaan/
Ikävä kyllä kirjasta on unohtunut diktaattorien tärkeimmät keinot, eli valtapyrkimysten naamioiminen nationalismin ja kansallisen itsenäisyyden/suvereniteetin taakse.
Ilmoita asiaton viesti