Oppivelvollisuusuudistuksen sisältö on karmea nuorten ja veronmaksajien kannalta

Oppivelvollisuuden säätäminen perustuslakiin vuonna 1921 oli sen hetkisessä yhteiskunnassa merkittävä edistysaskel. Elintaso ja koulutustaso olivat Euroopan heikoimpia. Koulua ei pidetty nuoren päätyönä, vaan lapsetkin osallistuivat normaaliin työhön. Kokoomuksen puheenjohtajana toiminut Emil Nestor Setälä oli hankkeen keskeisenä johtajana. Perustuslaillinen oppipakko osui tuon ajan yhteiskunnan keskeiseen epäkohtaan: lapsen paikka on koulussa, ei pellolla. Kansan sivistäminen ja osaamisen taso määrittivät tuolloin ja määrittävät myös nyt 2020-luvulla suomalaisten menestymistä.

Koulutuspolitiikan sisältö ratkaisee, ei kauniit otsikot tai valtavat lisämenot. Nyt 2020-luvulla Marinin vasemmistohallituksen ministerit pitävät oppivelvollisuusiän pidentämistä tärkeimpänä koulutus- ja työllisyyspoliittisena hankkeena. Siis mekaanista oppivelvollisuusiän edelleen pidentämistä, jolla alun perin oli tarkoitus pakottaa nuoret pellolta kouluun. Olen tätä ideologista vimmaa ihmetellyt jo pidemmän aikaa. Miksi ei panosteta koulutuksen sisältöön ja laatuun, miksi tätä mekaanista koulupakkoa edelleen suitsutetaan? Lähempi tarkastelu osoittaa, että tämä hanke ei ole järkevää koulutus- tai työllisyyspolitiikkaa, vaan vastuutonta veronmaksajien rahojen tuhlausta.

Hyvä tavoite ei oikeuta valitsemaan huonoa keinoa. Tästä hankkeesta annetaan julkisuudessa kuvaa ihmelääkkeenä, jota ilman nuoriso ja Suomi eivät pärjää. Mainoslauseet kuulostavat aluksi hyviltä. Kukapa nyt ei olisi samaa mieltä tavoitteesta: jokaisen nuoren tulisi suorittaa ammattitutkinto tai lukio. Hyvällä tavoitteella ei pääse kuitenkaan karkuun sitä, että keinoja olisi ollut useita, ja nyt valittu keino (oppivelvollisuusiän pidentäminen ja maksuton toinen aste) näyttää faktojen valossa tarkasteltuna lähes tulkoon huonoimmalta vaihtoehdolta.

Hyvän lainvalmistelun periaatteiden mukaan ensin asetetaan yhteiskunnallinen tavoite ja vasta sen jälkeen etsitään asiantuntijavalmistelussa tehokkaimmat keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Marssijärjestys pitää olla tämä, jotta voidaan löytää keino, jolla tavoitetta voidaan edistää pienimmillä kustannuksilla tehokkaasti. Tätä kutsutaan myös tietoon perustuvaksi johtamiseksi ja päätöksenteoksi. Vaikuttavuutta haetaan mahdollisimman pienillä kustannuksilla veronmaksajalle. Jos ensin valitaan ideologisin perustein keino ilman tietoa vaikuttavuudesta ja kustannuksista, niin ongelma ei välttämättä poistu mihinkään, mutta verot nousevat ja rahaa palaa kankkulan kaivoon. Oppivelvollisuuden pidentämisen kanssa on käymässä juuri näin. Tästä myös lainsäädännön arviointineuvosto antoi vakavan huomautuksen.

Koko ikäluokka kohteena, vaikka vain 5%:a jää vaille tutkintoa. Koko nuoriso ei ole keskeyttämässä. Tällä hetkellä noin 90-95% ikäluokasta suorittaa lopulta tutkinnon. Vain noin 5% ikäluokasta ei suorita ammattikoulua tai lukiota loppuun. Ei tarvita kaavamaista oppivelvollisuusiän pidentämistä koko nuorisolle vaan täsmällistä ja yksilöllistä lisätukea 5%:lle nuorista.

Sosiaaliturvaa vain apua tarvitsevalle, ei koko ikäluokalle. Vasemmistohallituksen tapa hoitaa yhteiskunnan asioita on verojen kiristäminen ja rahan jakaminen holtittomasti joka paikkaan. Me Kokoomuksessa suosimme täsmällisiä ongelman juurisyihin puuttuvia yksilöllisiä ratkaisuja niin koulutuksessa, sosiaaliturvassa, työllisyydessä kuin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kunnioitamme jokaisen palkansaajan, eläkeläisen ja yrittäjän omia rahoja ja ostovoimaa niin paljon, että pyrimme järjestämään valtion ja kunnan tehtävät mahdollisimman tehokkaasti, jotta veroja ei tarvitse nostaa. Huomio yksilöön, ei järjestelmään. Tämä hanke on taas kerran hyvä esimerkki puolueiden eroista.

Oppimateriaalilisällä pienituloiset saavat jo nyt avun. Hyvätuloisten kirjojen maksaminen on rahan tuhlaamista. Oppimateriaalien kustannuksia on käytetty hankkeen yhtenä perusteena. Tämäkään perustelu ei kestä lähempää tarkastelua. Hanke näyttää täysin holtittomalta julkisten menojen ja verojen kasvattamiselta saavutettavaan hyötyyn nähden. Marinin vasemmistohallitus esittää, että jatkossa kaikki opiskelijat ja perheet saisivat ilmaiseksi kaikki oppimateriaalit. Tämä johtaisi 72,8 miljoonan euron lisämenoihin, kansalaisten veronkiristyksiin ja ostovoiman leikkaamiseen. Onko näille kuluille tarvetta opintojen keskeyttämisen näkökulmasta? Ei ainakaan faktojen valossa. Opintojen keskeyttämisen ja oppimateriaalien kustannusten välillä ei vallitse juuri mitään merkittävää yhteyttä hallituksen oman lakiesityksen mukaan.

Ja toiseksi, pienituloisille perheille teimme Kokoomuksen ja Keskustan toimesta viime hallituksessa opintotukeen nyt käytössä olevan oppimateriaalilisän. Eli pienituloiset perheet saavat lisätukea jo nyt oppimateriaalien hankintaan kuukaudessa noin 47€. Onkin käsittämätöntä, että Keskusta kannatti Kokoomuksen viime kaudella esittämää räätälöityä tukea pienituloisille, mutta nyt vaatii massamaista kallista tukijärjestelmää myös keski- ja hyvätuloisille.

Ammattikoulutuksessa, jossa pääosa opintojen keskeyttämisistä tapahtuu, materiaalikulut kolmen vuoden opintojen ajalta ovat keskimäärin 400 euroa. Taloudellista tukea oppimateriaalilisän muodossa voi jo nykyisin saada tutkinnon aikana 1400 euroa. Oppimateriaalikulut voidaan siis jo nykyisin kattaa kokonaan oppimateriaalilisällä. Jos sosiaaliturvaa halutaan antaa vain sitä tarvitseville, niin vastaus on jo olemassa: oppimateriaalilisä. Esimerkiksi vuonna 2019 oppimateriaalilisää maksettiin runsaat 6,8 milj. euroa yhteensä noin 33 700 opiskelijalle. Marinin hallituksen malli maksaa tältä osin 72,8 miljoonaa euroa. Tarpeetonta menojen ja verojen paisuttamista siis pitkälle yli 60 miljoonalla eurolla vuodessa.

Työllisyysvaikutus olematon, kustannukset satoja miljoonia euroja. Marinin vasemmistohallitus väittää oppivelvollisuuden pidentämistä hyväksi työllisyystoimeksi. Tämän tehottomampaa ja veronmaksajille kalliimpaa keinoa saa etsiä. VM laskee oppivelvollisuuden pidentämisen tuovan 1600 työllistä lisää vuonna 2029. Siis vuosikymmenen lopussa vasta? Oppivelvollisuusiän pidentäminen maksaa 129 miljoonaa euroa vuodessa, eli 1,1 miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä. Vuoteen 2065 mennessä luvataan 15 000 työllistä oppivelvollisuusiän pidentämisellä. Hintalappu tuohon mennessä tarkoittaa 5,8 miljardia euroa. Verot nousevat ja ostovoima heikkenee palkansaajalla, eläkeläisellä ja yrittäjällä. Rahat ovat pois kansalaisten ostovoimasta tai esimerkiksi vanhustenhuollosta.

Lisämenoista 90% menee apua aidosti tarvitsevien kannalta hukkaan. Vuosikymmenen aikana Marinin malli tuhlaa miljardi euroa. On täysin absurdia, että koulutuksen resursseja tuhlataan juuri nyt, kun kuntatalouden syvenevässä kriisissä pitäisi veroeurot osata käyttää entistä viisaammin nuorten oppimiseen. Oppivelvollisuusiän pidentämisen 129 miljoonan euron vuotuisesta hintalapusta vain 14 miljoonaa kohdistuu itse ongelmaan: oppimisen tukeen ja apuun. Noin 115 miljoonaa euroa menee opintonsa keskeyttävien kannalta hukkaan. 72,8 miljoona euroa menee oppimateriaaleihin ja 42 miljoonaa euroa menee koulumatkoihin. Siis lähes 90% lisäkuluista menee koulumatkoihin, oppikirjoihin ja muihin oheiskuluihin. Näiden rahakohteiden vaikutus opintojen keskeyttämiseen on hallituksen omien selvitysten mukaan lähes olematon.

Vain 10% verorahoista auttaa nuoria opintojen keskeyttämisongelmissa. Lisäkustannuksista vain 14 miljoonaa euroa menee tavoitteen, eli opintojen keskeyttämisen ehkäisyn todelliseen edistämiseen: opinto-ohjaukseen, yksilölliseen tukeen ja perusopetuksesta toiselle asteelle siirtymisen tukeen. Tätä ei voi liikaa korostaa: 115 miljoonaa euroa vuodessa – vuosikymmenen aikana miljardi euroa – menee hukkaan. Tämän hankkeen pääasiallinen vaikutus opintoihin saataisiin aikaiseksi tuolla 14 miljoonalla eurolla. Sen voisi vaikka helposti tuplata ja laittaa 28 miljoonaa euroa yksilölliseen tukeen niille nuorille, jotka apua tarvitsevat. Kohdentamalla rahat itse ongelman hoitamiseen, nuoret hyötyisivät ja vältyttäisi lähes 100 miljoonan euron veronkiristyksiltä ja ostovoiman leikkauksilta.

Ratkaisuna täsmällinen ja yksilöllinen tuki koulussa, oppisopimus toimivaksi, työpaikan saaminen helpommaksi työllisyysuudistuksilla. Koulutuksen lisäresurssit pitää suunnata niille nuorille, jotka tarvitsevat tukea. Opintojen keskeyttämiseen puuttumisessa tarvitaan jokaisen nuoren osalta juuri hänelle sopivaa tukea. Osalle riittää kannustavan aikuisen läsnäolo ja rohkaiseva ote elämään, osa tarvitsee apua oppimisen vaikeuksiin tai muihin haasteisiin ja osa apua uuden opintoalan etsimiseen. Resurssit pitäisi panostaa varhaiseen oppimisen tukeen, peruskoulun vahvistamiseen, pienryhmiin ja opinto-ohjaukseen. Osalle koulun penkillä istuminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa, ja oikea ratkaisu olisi uudistettu toimivampi oppisopimus ja työpaikalla oppiminen. Samoin monen nuoren työura tyssää heti alkuun Suomen jäykkiin työmarkkinasääntöihin. Esimerkiksi paikallista sopimista laajentamalla yhä useampi kokematon nuori voisi saada ensimmäisen työpaikan. Tehokaita ja järkeviä keinoja löytyy, monet naapurimaamme ovat nämä jo ottaneet käyttöön.

Antti Häkkänen

Kansanedustaja ja lakimies. Kokoomuksen varapuheenjohtaja. Oikeusministeri 2017 - 2019.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu