Varusmiespalvelus pysyy uuden puolustuspolitiikan ytimessä
Uusi puolustuspolitiikka perustuu jatkossa kolmen pilarin varaan. Oma puolustus, puolustusyhteistyön kumppanuudet ja Nato-jäsenyys. Kansainvälinen yhteistyö ja Nato-jäsenyys täydentävät omaa puolustustamme. Puolustusjärjestelmämme perusta rakentuu myös Nato-aikana varusmiespalveluksen tuottamaan reserviläisarmeijaan.
Jokainen nainen ja mies, joka suorittaa asepalveluksen, tekee suuren turvallisuusteon. Venäjä on tänä keväänä kirkastanut jokaiselle suomalaiselle varusmiespalveluksen ja maanpuolustuksen tärkeyden. Maanpuolustuksessa on kyse kaikesta siitä hyvästä mitä Suomi nyt tarjoaa kansalaisilleen. Siksi oikeuksien vastapainona on maanpuolustusvelvollisuus. Yksilöt ovat valmiita asettamaan yhteisen edun oman edun edelle.
Varusmiespalveluksen kautta 280 000 suomalaisen armeija on koulutettu puolustamaan kotimaatamme ja elämäämme aseellisesti. Tarvittaessa saamme aseisiin yli 900 000 tuhatta tehtäviin koulutettua suomalaista. Armeijamme on läntisen Euroopan vahvimpia. Tämän takia olemme myös kiinnostava kumppani turvallisuuspolitiikassa.
Näin vahvalla kansalaisten osallistumisella maanpuolustukseen on ennalta estävä vaikutus. Koulutustaso, osaaminen ja materiaalinen vahvuus ovat kaikissa aselajeissa kunnossa. Suomella on esimerkiksi Euroopan yksi suurimmista tykistöistä (1500 tykistöasetta).
Suomalaisten osallistumista maanpuolustustyöhön on vahvistettava. On avattava uusia mahdollisuuksia ja kiillotettava perinteisiä osallistumisen muotoja. Asepalveluksen, reserviläistoiminnan ja kokonaisturvallisuuden kehitys ei saa pysähtyä Nato-jäsenyyteen. Asepalveluksen vetovoimaa molempien sukupuolten keskuudessa on parannettava. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja reserviläisjärjestöjen toimintamahdollisuuksia on vauhditettava.
Ampumaharrastusta on helpotettava ja kokonaisturvallisuuden uudet tehtävät on tuotava nykyistä vahvemmin mahdolliseksi molemmille sukupuolille. Mielenkiintoisia tehtäviä on laajasti, kun maa-,meri- ja ilmavoimien rinnalle nousee yhä vahvemmin kyber-, informaatio- ja avaruusulottuvuudet. Korkea teknologinen osaaminen ja tulevaisuuden ennakointi ovat jo nyt arkipäivää turvallisuudessa. Maata ei puolusteta pelkästään rynnäkkökiväärillä.
Juu, eikä EU:ssa ole yhteisvelkaa eikä markasta luovuta… ja kansanäänestys tehdään Natoon liittymisestä. Suomalaisten poliitikkojen lupauksilla ei ole enää mitään luottoa, valitettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Tällä hetkellä ikäluokasta noin 35 % suorittaa varusmiespalveluksen. Olisikohan viimein aika arvostaa heidän palvelustaan esimerkiksi niin, että päivärahat nostettaisiin kelvolliselle tasolle?
Varusmiehille pitäisi myös kertyä palveluksen aikana eläkettä samoin kuin nyt kertyy esimerkiksi työttömille, opiskelijoille ja kotona lapsia hoitaville. Myös kotiuttamisraha pitäisi palauttaa, etteivät varusmiehet putoaisi palveluksen päätteeksi pikavippivelkoineen tyhjän päälle.
Tällä hetkellä tilanne on sanalla sanoen häpeällinen.
Mikä mahtaa olla kokoomuksen kanta asiaan?
Ilmoita asiaton viesti
Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tosin esittämäsi parannukset voisivat johtaa osaltaan varusmiespalveluksen suosion lisääntymiseen, mikä ei liene sinun tavoitteesi?
Ilmoita asiaton viesti
Ihannetilanteessa koko ikäluokka määrättäisiin kutsuntoihin, ja palvelus olisi kaikille yhtäläisesti vapaaehtoinen. Nuoret valittaisiin palvelukseen soveltuvuuden ja motivaation pohjalta, ei sukupuolen perusteella.
Jos palveluksesta saatavat korvaukset olisi säädetty kohdilleen, sekin varmistaisi sen, että riviin saataisiin riittävästi porukkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olipas typertävä huomio, tavoite kuitenkin pitäisi olla aseellisen palveluksen houkuttavuuden kasvattaminen, ja rangaistavuuden poistaminen. Näiden ei pitäisi kumota toisiaan, vaan päinvastoin lisätä aseellisen palveluksen arvostusta kumoamatta aseista kieltäytyjien oikeuksia. Nämä kaksi asiaa on sovitettavissa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, kun tavoitteena on uskottava ja yhdenvertaisesti järjestetty maanpuolustus, kaikki sataa samaan laariin: etujen korottaminen, maanpuolustushengen kasvaminen ja niin edelleen.
Ilmoita asiaton viesti
On sellainen sanonta, kuin: ”turvallisuus ei lähde varusteista, vaan korvien välistä.” Jos jääkiekkojoukkueessa on yksilö, joka on pakotettu osaksi joukkuetta, voiko tällöin odottaa kovinkaan hyvää suoritusta?
Aseellisessa koulutuksessa tätä asiaa voi tuskin kyllin painokkaasti korostaa, mikä merkitys omistautumisella ja vapaa-ehtoisuudella on joukko-osastolle.
Ilmoita asiaton viesti
Antilta ihan oikeaa asiaa tässä kirjoituksessaan. Haluan kuitenkin nostaa esille myös vakavan puutteen maanpuolustuksen saralla.
Suomen Maavoimien puolustusvalmius on surkea yllätyshyökkäyksen tapauksessa, varsinkin viikonloppuisin, juhlapyhinä ja ikäluokan vaihteessa. Tilanne on viime vuosina hieman parantunut kun on perustettu pieniä valmiusosastoja – mutta silti kyseessä vakava puute. Venäjä tulee tekemään nimenomaan yllätyshyökkäyksen – ainakaan poliitikot eivät tule käskemään ajoissa liikekannallepanoa.
Siksi Suomeen on perustettava uudelleen Suojeluskunnat Puolustusvoimain komentajan alaiseksi puolustushaaraksi. Esimerkkiä kannattaa ottaa Virosta – Eesti Kaitseliit. Olen itse ollut noin 30 vuotta Eesti Kaitseliiton kanssa tekemisissä ja edelleen sen Viron Suojeluskunnan jäsen.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Suomeen hyökättäisiin juhannusaattona, puolet Suomen armeijan upseereista olisi niin tuhannen päissään, ettei heitä saataisi liikkeelle ennen juhannuspäivää. Sama koskee valtaosaa reservistä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka eivät olisi juovuksissa, niin eivät ainakaan valmiina puolustamaan Suomea. Aseet ja varusteet ovat näin rauhan aikana harvoissa varastoissa, joihin vihollinen voi iskeä ennen kuin käsketään liikekannallepanoa.
Suojeluskunnan myötä aseet ja varusteet ovat hajasijoitettuina – siten turvassa yllätyshyökkäykseltä. Suojeluskuntajoukoista osa saadaan hyvin nopeasti toimintaan kun ”vihelletään pilliin”. Reservistä joukkojen perustaminen on erittäin hidasta – varsinkin kun vihollinen jo ampuu.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä onko ajat muuttuneet mutta ainakin minun varusmiespalveluaikanani juhannukset olivat ihan yhtä miehitettyjä kuin muutkin viikonloput. Epäilen että varuskunnat edelleenkään tyhjentyisivät juhlapyhiksi.
Toinen asia on, että nykypäivänä ei taida yllätyshyökkäys onnistua vuorokaudessa ilman että sitä olisi valmisteltu kuukausia ja jenkkien tiedustelu kertoisi mediassa suunnitelmista reaaliajassa.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri kukaan minun lisäkseni ei uskonut Venäjän hyökkäävän Georgiaan elokuussa 2008, mutta Venäjä hyökkäsi.
https://jput.fi/Yllatys.htm
Edes Ukrainan presidentti Zelenski ei uskonut Venäjän suurhyökkäyksen alkavan 24.2.2022, mutta Venäjä hyökkäsi. Vasta hyökkäyksen alettua Ukrainassa käskettiin liikekannallepano – joten se oli hirveästi myöhässä.
Ilmoita asiaton viesti
Georgiasta on 14 vuotta aikaa.
24.2.2022 olisi ollut pääteltävissä jo kuukausia, ainakin jälkiviisaana. Jos vastaavat joukkojensiirrot tulisivat Suomen rajalle, Niinistökin varmasti rauhoittelisi kansaa ettei se hyökkää samalla kun pv nostaisi puolustusvalmiutensa tappiin ja Naton laivat tulisivat satamiin ”harjoittelemaan”.
Ilmoita asiaton viesti
Vaan kysymys kuuluukin: Käskisivätkö Suomen poliitikot liikekannallepanon vaikkapa kaksi viikkoa ennen kuin Venäjä hyökkää? Epäilen suuresti. Jos käskisivät, niin se puolustusvalmius olisi OK, elleivät käske, niin olemme kusessa kun ei ole Suojeluskuntia.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta juovuksissa ihminen on pelottomampi taistelija.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos Suomeen hyökättäisiin juhannusaattona…”
– Mitäh? Virka-ajan ulkopuolellako? Ei kai nykyään enää Jom kippur -sotia käydä…
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä Juhani Putkisen kanssa. Suomeen pitäisi perustaa jälleen Suojeluskunta. Asetuksessa Suojeluskuntajärjestön tehtäviksi määriteltiin:
»Suojeluskuntain tarkoituksena on maan hallituksen ohjeiden mukaan edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä.
Tämän toteuttamiseksi suojeluskunnat:
a) antavat sotilaallista kasvatusta suojeluskuntalaisille;
b) edistävät voimistelua, urheilua ja kansalaiskunnon kasvamista;
c) toimivat tarvittaessa varsinaisen armeijan tukena; ja
d) avustavat pyydettäessä järjestysviranomaisia.»
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Jukka historiallisen suojeluskunta-asetuksen julkituomisesta.
Oheisessa ikivanhassa artikkelissani on lisää kylmää faktaa Suojeluskuntien tarkoituksesta ja merkityksestä historiassa – ja ihmettelyäkin:
https://jput.fi/suojeluskunnista.htm
Ilmoita asiaton viesti
”Tarvittaessa saamme aseisiin yli 900 000 tuhatta tehtäviin koulutettua suomalaista.”
Molemmat arviot ovat suuresti liioiteltuja.
Edes 900 000 ei aktualisoidu kriisin aikana ja missä nekin olisi koulutettu?
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä on hyvä, että karkeasti 900 000 on saanut joskus kauan sitten peruskoulutuksen varusmiespalveluksen yhteydessä. Ongelmana on, että kertausharjoituksia on ollut aivan liian vähän, eikä Suojeluskuntia ole.
Niistä kauan sitten peruskoulutuksen saaneista saadaan kuitenkin helpommin täydennyksiä kaatuneiden, haavoittuneiden ja kadonneiden tilalle kuin ruveta pystymetsästä opettamaan siviilistä sotilasta.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan. Jos pahin tapahtuisi ja tilanne olisi kuin Ukrainassa nyt, me kyllä saisimme enemmän sotilaita riviin kuin tuo 280 000 taistelijaa, toki jonkinlaisella viiveellä. Sen luultavasti Venäjäkin ottaa huomioon.
Mutta reserviläisten koulutuksen puute on iso ongelma, kuten toteat. Samoin ihmetyttää tämä nuorten miesten lisääntynyt haku täydennyspalveluun.
Ilmoita asiaton viesti
Se riviinsaamisviive on valitettavan pitkä, ja Venäjä pommittaa sekä yrittää valloittaa vähäisiä liikekannallepanovarastoja. Joita varastoja ei suojata ilmatorjunnalla, eikä joukoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Reservistä siviilipalvelukseen siirtyneiden määrä kohonnut viime keväästä 1500% Ukrainan sodasta, tai juuri sen takia ja Putinin Nato-ärhentelystä huolimatta…?
– Mitä sanovat ilmiöön alan miehet?
( Entä res.luutnantti Häkkänen, res.kapt. Orpo ja kokoomus…?)
Ilmoita asiaton viesti
Niillä prosenteilla ei ole vähäisintäkään merkitystä Suomen puolustuskykyyn. Aina ja kaikkialla löytyy itsekkäitä yksilöitä, jotka luulevat toimivansa omaksi hyväkseen, vaikka todellisuudessa toimivat sekä itseään, että Suomea vastaan.
Suomen Vapaussodan aikanakin osa suomalaisista punaisista erehtyi toimimaan Venäjän hyväksi ja Suomea vastaan:
https://jput.fi/Vapaussota.htm
Ilmoita asiaton viesti
No onhan tuo jotenkin erikoista. Vastaavasti taas reserviläistoimintaan on ollur tunkua. Jotenkin nämäkin vastakkaiset ilmiöt sopivat yhteiskunnan yleiseen polarisoitumiskehitykseen.
Uskoisin muuten, ettei monenkaan kohdalla ole kyse yhtäkkisestä vakaumuksen muutoksesta, vaan ihan itsekkäistä syistä nähdään maanpuolustukseen osallistuminen ikävänä velvollisuutena.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainan aiheuttaman joukkojen ”hävikin” takia ja välttääkseen liikekannallepanon julistamisen Putin on aloittanut amerikkalaistyylisen sopimussotilaiden värväämistoiminnan kaduilla, mainosjulisteineen ja värväytymiskoppeineen kaikkineen.
– Mainonnassa vedotaan isänmaallisuuteen, patriotismiin, mahdollisuuteen tehdä merkittävä elämänmuutos 3000 euron kuukausipalkalla jne… (Lääkärin keskipakka lisineen n. 300-400 euroa.)
– Melkoinen ja lopullinen ”elämänmuutos”, jos esim. tapattaa itsensä Putinin Ukrainan sodassa…?
Miten lie sitten hautausavustukset, lesken eläkkeet ja hoidot ja terapiat, ymv.? – USA:ssa on kruunun raakeiksi haavoittuneilla ja traumatisoituneilla ollut ongelmia, kun siinä tilanteessa isänmaa onkin jo heittäytynyt nuukaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos sotilaallisesti voi selvittää sen sotkun, mitä muuten on aiheuttanut tahallaan tai tuottamuksellisesti, onhan se nerokasta tai joitain valmiuksia kuvaavaa.
Hyvä muistaa tämäkin puoli, koska ruumiita näissä kuitenkin usein tuppaa tulemaan. Tätä ei voi pitää ratkaisuna, vaikka väestömäärä liiallisena tietyillä alueilla, olisikin se ongelma.
Elämäntapamme on minusta tätä. Vaikka vaikea osoittaa tarkasti determinaatiota, syytä mainita, koska sen verran merkityksellinen mielessäpidettävä.
Ilmoita asiaton viesti
Oleellista on ymmärtää, että vihollisemme on nimenomaan imperialistinen roistovaltio Venäjä. Joidenkin mielestä Venäjä on on arvaamaton. Oikeasti Venäjän tavoitteena on valloittaa ”takaisin”: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Georgia, jne. Se pitää kaikkien sisäistää. Venäjän hyökkäys myös Suomen kimppuun tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin – siihen hyökkäykseen täytyy valmistautua huolella, vaikka Suomi liittyisi NATOn jäseneksi.
NATOn jäsenenäkin Suomen pitää ensisijaisesti huolehtia puolustuksestaan ihan itse. Suomen puolustusmäärärahat on nostettava nopeasti ja pysyvästi vähintään tasolle 2% bruttokansantuotteesta.
Kun Suomen puolustusmäärärahat ovat olleet vuosikymmeniä vain luokkaa 1,5% bruttokansantuotteesta, niin toistaiseksi Suomen puolustusmäärärahat pitää korottaa tasolle 2,5% bruttokansantuotteesta, jotta pahimmat puutteet saadaan poistettua.
Saksa nostaa puolustusmäärärahansa tasolle 2% BKTstä ja satsaa lisäksi hetkellisesti 100 000 miljoonaa euroa pahimpien puutteiden poistamiseen maanpuolustuksen sektorilta.
Ilmoita asiaton viesti
Tavoitteita voisikin asetella toisin, jos ne ajat ei kiinnosta. Samalla sopeutumisen linjalla kun jatkaa, saa samaa aikaan, mitä piti välttää.
Tuota epäillyt yleisemmäksi malliksi. Väitteen voi ehkä todistaa oikeaksi, veikkaisin.
Tässä sopeutumiseen voi liittää puolustuksen ja vastahyökkäilyt, mikä sopeutumisessa on usein merkittävänä osana. Sopeutuminen nähdään usein hyvin kapeasti, lähinnä myötäilynä ja väistelynä.
BTW Sopeutumista yleisempi (osuvampi) sana tässä yhteydessä, voisi olla toiminnan ja suhtautumisen linja.
Ilmoita asiaton viesti
Tunsin 5-vuotta sotineen, joka vastasi usein sodasta ja sotimisesta kyselijälle, että: ”Jaa se oli silloin kun lähdettiin ”Suur-Suomea” yrittämään…”
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea filosofinen kysymys.
Ken miekkaan tarttuu,
siihen hukkuu.
Tai:
käännä myös
toinen poskesi.
Toisaalta:
si vis pacem,
para bellum.
Lopulta:
make love,
not war.
Ilmoita asiaton viesti