Espanjan korruptiopesäke-PP

Gürtel, Púnica, CajaB ovat Espanjan viime vuosien pahimpia korruptiotapauksia. Toinen yhdistävä tekijä on se, että ne kaikki ovat oikeistopuolue Partido Popularin, Kansanpuolueen tekosia, joissa on tärvätty todella paljon veronmaksajien  rahoja.

Espanjan korruptiota seuraava nettisivusto(Casos aislados, una corrupción sistemática) luettelee sivuillaan 260 kansanpuolueeseen liittyvää korruptiotapausta tai-vyyhtiä; nämä kaikki puolueen hallitsemissa kaupungeissa ja kunnissa eri puolilla maata, ja tässä luettelossa tuskin on kaikki. Syytettynä puolueen jäseniä on näissä tapauksissa ollut arviolta 900.

Kakkosena sivuilla on nykyinen hallituspuolue demarien PSOE  ja sen johtama ammattiliittojen keskusjärjestö UGT. Tämä korruptio on kukkinut erityisesti Anadalucían itsehallintoalueella, jota puolue hallitsi pitkään.

Se on kuitenkin kaukana Kansanpuolueesta, joka on tilaston täysin ylivoimainen ykkönen kattamalla noin puolet puolueisiin liittyvistä korruptioista. Yhteissummaksi sivusto saa Espanjan puolueiden, pankkien, säätiöiden ja finanssilaitosten korruptioon hukkuneista rahoista 124 miljardia euroa, siis toistaiseksi, sillä seuranta jatkuu.

Jotkut PP:n korruptiota tutkineet ovat verranneet puolueen toimintaa mafiaan: kynnysrahoja, lahjuksia, kiristystä. Gürtel sai alkunsa valencialaisen liikemiehen Francisco Correan pyörittämästä ringistä, joka keskittyi verorahojen vedätykseen, rahanpesuun ja lahjontaan. Sitten ringissä huomattiin kuntien julkisissa hankinnoissa piilevät mahdollisuudet ansaita rahaa ja tämä nimenomaan PP:n johtamissa kunnissa.

Pian niissä, ensin Valenciassa  sitten muuallakin  oli lähes mahdotonta saada julkisia urakoita ilman puolueelle maksettavia lahjusrahoja. Hyötyjien joukossa oli kunnanjohtajia, virkamiehiä, eri tason poliitikkoja, liikemiehiä. Yleisimmän arvion mukaan Gürtelissä puhallettiin veronmaksajien rahaa liikemiesten ja PP:n taskuihin 120-130 miljoonaa euroa. Correa sai lopulta 50 vuoden vankilatuomion.

Näitä lahjusrahoja siirrettiin sitten Kassa B:hen(Caja B), joka oli puolueen tilinpidosta täysin irrallinen, mustan rahan piilopaikka sveitsiläisellä pankkitilillä. Siitä maksettiin muun muassa puolueen vaalikampanjoita, puolueen historiallisen päämajan remontointi Madridissa(5 miljoonaa euroa) ja puoluejohtajien pimeitä palkkoja. Tilillä oli enimmillään noin 50 miljoonaa euroa.

Kassaa pyörittäneen puolueen rahastonhoitajan Luis Bárcenasin kirjanpidon mukaan esimerkiksi  nimimerkki M.Rajoylle olisi siirretty 390 000 euroa.  Pääministeri ja puoluejohtaja M.Rajoy ei ole kuitenkaan summaa muistanut tai tiennyt  ylipäätänsä yhtään mitään koko kassasta. Bárcenas sai sijaiskärsijänä 33 vuotta vankeutta. Siinä liikkui kahden vuoden aikana 250 miljoonaa euroa. Púnicaan on sotkeutunut myös Madridin itsehallintoalueen entinen  johtaja Esperanza Aguirre, puolue PP.

Puolueen nykyinen puheenjohtaja Pablo Casado on yrittänyt monin tavoin pyristellä eroon edeltäjiensä Espanjan oikeiston ja nykyisin myös äärioikeistolaisen, rasistisen Vox-puolueen takapirun José María Aznarin ja Mariano Rajoyn aikana tapahtuneesta törkeästä suhmuroinnista,  josta he eivät omien sanojensa mukaan tiedä eivätkä muista yhtään mitään; eräässä kuulustelussa Rajoy sanoi 40 kertaa ”en muista”.

Casado haluaakin myydä pimeällä rahalla remontoidun puolueen päämajan ikään kuin sen myötä voitaisiin unohtaa siellä suunnitellut rikokset, joista edeltäjiensä tavoin Casadokaan ei tiedä yhtään mitään. Väite ei oikein pidä vettä, sillä Casado oli jo ennen vuotta 2018 alkanutta puheenjohtajakauttaan ollut monessa varsin keskeisessä paikassa puolueorganisaatiossa ja hallituksessa niin Aznarin kuin Rajoynkin aikana.

Siitä huolimatta Casado julkisesti hokee, että menneet pitää unohtaa ja katsoa eteenpäin. Häneen sopii hyvin kuuluisa kuva kolmesta apinasta: älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa. Tosin suunsa peittävä apina ei sovi Casado-kuvaan, sillä jos mitä niin pahanlaista poliittista herjaa hän on kylvänyt yllin kyllin, päässyt jo lähelle vihaa lietsovan Vox-puolueen tasoa.

Tarpeeksi isoja puoluepomoja korruptiotapaukset tuskin vievät edelleenkään tuomiolle. Kuten eräs espanjalaisen El Mundo-lehden toimittaja aikanaan sanoi:” Espanjan oikeuslaitos on kuin kalaverkko: pienet kalat uivat läpi ja isot kalat rikkovat sen.”

anttihalinen
Helsinki

toimittaja, eläkkeellä Yleisradiosta vuodesta 2005, entinen YLE:n radiouutisten ulkomaantoimittaja ja Tallinnan kirjeenvaihtaja, mutta erikoistunut espanjan-ja portugalinkieliseen maailmaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu