Marinin hallituksen suuri rasite

Vasemmistoliiton äänenkannattajan Kansan Uutisten kolumnistin Kai Hirvasnoron mukaan Keskusta on rasite hallituksessa.

Hirvasnoron epämääräiseksi jääneen hyökkäyksen myötä paatuneimmatkin porvarit intoutuivat jakamaan vasemmistolehden juttua. Tapaus jäänee Kansan Uutisten ja sosiaalisen median aikakirjoihin.

Miksi Keskusta olisi rasite? Hallitus on jo saanut paljon aikaiseksi lyhyen olemassaolonsa aikana.

Ihmisten terveyskeskuspalvelut pyritään turvaamaan kaikkialla Suomessa.

Eläkeläisten toimeentulo paranee.

Uusia työpaikkoja ja yrityksiä kätilöidään kaikkialle Suomeen.

Perusturvaa parannetaan.

Lapsiperheet saavat jatkossa enemmän aikaa toisilleen.

Tienpitoa parannetaan.

Ilmastonmuutosta torjutaan pientä ihmistä rankaisematta.

Valta otetaan pois byrokraateilta ja annetaan maakuntien ihmisille.

Ja niin edelleen.

Lista on vaikuttava, vaikka on vasta aluillaan.

Kaikki nuo toimeet on tehty yhdessä Keskustan kanssa, Keskustan aloitteesta tai myötävaikutuksesta. Noiden päätösten myötä Suomi tulee olemaan parempi.

Päivänpolitiikan kiistat kuuluu asiaan. Tulokset ratkaisevat.

Keskusta ei ole rasite hallituksessa. Yksikään hallituksen viidestä puolueesta ei ole rasite hallituksessa. On syytä muistaa, että hallitus on vain viiden osapuolensa summa. Kun yhtä ei ole, jäljelle ei jää mitään.

Eriarvoistuminen on Marinin hallituksen oikeasti suurin rasite.

Niskalenkin ottaminen syvenevästä eriarvoistumisesta on aivan välttämätöntä, sillä muuten Suomi ei kestä.

Alueiden väliset erot ovat suuret, samoin ihmisten. Meillä on alueita, jotka ovat aidosti tai kokemuksensa perusteella jäämässä syrjään. Samoin meillä on kaupunginosia, joiden sisäiset erot ovat karmivat.

Alueilla on hyväkuntoisia koteja, joilla ei ole arvoa. Seinissä on kiinni ihmisten koko elämäntyö.

Suomessa on valtavasti nuoria miehiä, joilla ei ole kunnon koulutusta, kokemusta oikeasta työpaikasta saati perhettä ja lapsia.

Väestö ikääntyy, lapsia syntyy vähän. Yhtälö on konkelo.

Puhutaan alueiden ja maan hiljaisten kostosta. Ehkä ei sentään. Mutta katkeruutta on ja katkeruus on arvaamaton voimavara.

Onhan se hullunkurista, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on ajautumassa eriarvoiseen tilaan.

Tilanteesta ei voi syyttää yhtä tai kahta. Kaikki ovat yhtä lailla syyllisiä ja syyttömiä.

Hokkuspokkustemppuja eriarvoisuutta vastaan ja eheyden puolesta ei ole.

Hallituksen tavoite on korkeampi työllisyysaste ja omilla jaloillaan seisova julkinen talous.

Talouden tunnuskäyrät eivät täytä vatsoja, mutta hyvinvointiyhteiskunta pitää turvata. Siksi Keskustalle ja koko hallitukselle on tärkeää, että tavoite täyttyy.

Silmien sulkeminen ei voi olla vaihtoehto.

Hallituksen muut tavoitteet hengittävät samaan tahtiin terveen julkisen talouden kanssa. Kaikki toimet ovat kiinni toisissaan monen tuuman paksuisilla kahleilla.

Pidin hiljattain kahvilatilaisuuden europarlamentaarikko Mauri Pekkarisen kanssa Tullinpuomin Shellillä. Kahvittelemaan istahti aamuloiventavansa ottanut herrasmies. Hän kysyi, ajatteleeko kukaan enää Suomea.

Kysymys oli paljaudessaan paljon puhuva.

Suomi pärjää vain, kun tehdään koko Suomen hyväksi. Eheys on välttämätöntä, jotta eriarvoisuus nujertuu. Siihen hallitus on sitoutunut kaikissa käytettävissä olevilla välineillään.

AnttiJSiika-aho

Keskustan puoluehallituksen jäsen, Helsingin Keskustan puheenjohtaja ja elinkeinoministerin avustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu