Mikä oli ilmastokokouksen tärkein saavutus?

Vuosaareen ilmastoseminaariin kokoontuneiden hallituspuolueiden yhteinen viesti oli, että ilmastonmuutoksen torjumista ei maksateta pienituloisilla eikä alueilla asuvien kustannuksella.

Ilmastonmuutokseen vastataan isolla pensselillä, ei ruokalautastasi tai autoiluasi kyttäämällä. 

Hallituspuolueet sopivat muun muassa ilmastorahaston perustamisesta. Ilmastorahasto syntyi Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin aloitteesta. Arjessa rahasto tulee näkymään uutena työnä tuhansille. Rahaston myötä Suomen rikkaat uusiutuvat luonnonvarat nousevat arvoonsa.

Olin paikalla Vuosaaressa renkinä. Yhteishenkeä oli havaittavissa, vaikka käsiteltävät asiat olivat monimutkaisia.

Ilmastorahaston ohella puolueet päättivät laskea teollisuuden sähköveron EU:n minimiin. Se kannustaa paljon päästöjä aiheuttavaa teollisuutta korvaamaan fossiiliset polttoaineet sähköllä. Tämähän tulee nostamaan suomalaiset tuotteet aikamoiseksi rahasammoksi maailmalla.

Oppositio tolskasi. Hallituksen toimet eivät kuulemma riitä.

Kritiikki on alhaista, sillä Suomi ei ole suunnitelmatalous. Valtiovalta linjaa suuntaa, mutta aito muutos lähtee yrityksistä. Miksi oikeisto-oppositio ei usko markkinatalouden lainalaisuuksiin? Vihervasemmistolaisilta kansalaisjärjestöiltä ei edes tarvitse kysyä.

Hallituksen eiliset linjaukset ovat jatkoa Juha Sipilän hallituksen ilmastopolitiikalle. Sipilän aikanahan Suomi irrottautui lopullisesti hiilenpölyisestä yhteiskuntarakenteesta. Tilalle nousi luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja siten puhtaammat ratkaisut. Voidaan puhua suuresta muutoksesta. Tämä näkyi muun muassa Suomen sijoittumisena ilmastoystävällisimpien maiden ranking-tilastojen kärkeen.

Ilmastoahdistukselle ei ole tarvetta. Pieni Suomi ja kaikki suomalaiset ovat osa ratkaisua, eivät osa ongelmaa. Tämän linjan hallituspuolueet vahvistivat yhdessä. Se on Vuosaaren kokouksen tärkein saavutus.

AnttiJSiika-aho

Keskustan puoluehallituksen jäsen, Helsingin Keskustan puheenjohtaja ja elinkeinoministerin avustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu