Akuutti tilanne vaatii yhden asian hallituksen

Olemmeko me suomalaiset tuudittautuneet liialliseen turvallisuudentunteeseen?

Sota Ukrainassa on edennyt jo kuudennelletoista kuukaudelle ilman että Kremlillä on minkäänlaisia edellytyksiä sen kääntämiseksi itselleen voitolliseksi. Pelot sodan eskaloitumisesta eivät ole toteutuneet, vaikka taisteluja on käyty osin myös Venäjän puolella rajaa. Iskut eivät ole saanut Venäjää turvautumaan taktisten ydinaseiden käyttöön. Tämä luo odotuksia siitä, että ydinaseet pysyvät jatkossakin pelkästään verbaalisten uhittelujen välineinä.

Sodan riehuessa Suomi on hakenut ja päässyt Natoon, minkä ansiosta meillä on nyt järjestön kollektiivinen puolustusvelvoite turvanamme. Venäjä on joutunut siirtämään meidän lähistöllämme sijaitsevien tukikohtien väkeä ja kalustoa Ukrainaan, missä iso osa tuosta voimasta on jo tuhoutunut. Joidenkin arvioiden mukaan  Venäjältä kuluu vielä ainakin kymmenen vuotta ennen kuin se saa palautettua sotilaallisen iskukykynsä edes osapuilleen entiselleen.

Jotkut turvallisuuspolitiikan asiantuntijat varoittavat kuitenkin aliarvioimasta Venäjän kykyä korvata Ukrainan sodassa koetut menetykset. Äskettäin kaksi heistä arvioi Foreign Policyssa, että Venäjä kykenisi halutessaan palauttamaan luoteiset tukikohtansa jonkinasteiseen taisteluvalmiuteen jo parissa kuukaudessa ja entiseen iskuunsa ehkä kahden vuoden kuluessa.

Viime aikoina Kreml on alkanut hyökätä yhä rankemmin länsimaita vastaan syyttäen sitä kaikista kuviteltavissa olevista asioista. Medioissa luodaan systemaattisesti kuvaa lännestä vihollisena, joka yrittää tuhota koko Venäjän ja sen kulttuurin.

Viime aikoina Venäjän mielenkiinto on kohdistunut selkeästi Itämeren alueelle, missä se liikuttelee sotakalustoaan provokatiivisesti. Venäläiset alukset ovat kierrelleet alueen maiden vedenalaisten infrastrukuurien lähistöllä ilmeisenä tarkoituksena valmistautua tihutöihin niitä vastaan.

Ukrainan sodan aiheuttamista menetyksistä huolimatta Kreml voi olla valmis uusien konfliktirintamien avaamiseen. Halukkuus tähän voi lisääntyä varsinkin jos kansainvälisen tilanteen kiristyminen pakottaa Yhdysvallat keskittämään huomionsa Itä-Aasian ja Tyynen meren alueelle. Tällöin Itämeren alue olisi ilman muuta yksi potentiaalisimmista kohteista Baltian maiden ja Suomen Nato-jäsenyydestä huolimatta.

Yksi epävarmuutta lisäävä tekijä on Venäjän sisäisen tilanteen kehittyminen. Vaikka valtakoneisto on tukahduttanut tavanomaiset kansalaisprotestit, pinnan alla esiintyy paljon tyytymättömyyttä Putinin hallinnon toimintaa kohtaan. Yhtäältä Putinia vaaditaan tehostamaan sotatoimia, mutta niitä myös vastustetaan muun muassa sabotaashi-iskuin, joita nykyisin tapahtuu lähes päivittäin. Putinin alkaa olla entistä vaikeampi tasapainotella eri voimaryhmittymien välillä ja siksi ne voivat ajautua väkivaltaisiin yhteenottoihin keskenään. Tämä ajaa ihmisiä pakenemaan Venäjältä Suomen puolelle, ja mukaan voi ujuttautua myös pahoin aikein varustettuja toimijoita.

Elämme siis monissa suhteissa vaarallisessa tilanteessa. Tämä pitäisi ottaa huomioon myös nyt käytävissä hallitusneuvotteluissa, joissa päällimmäisinä ovat olleet Riikka Purran maahanmuuton pysäyttämistä ja Petteri Orpon finanssipolitiikan kiristämistä koskevat vaatimukset. Nyt on oikea aika viheltää tämä peli poikki ja ryhtyä muodostamaan Suomen turvallisuuden varmistamisen ykkösasiaksi nostavaa mahdollisimman laajapohjaista hallitusta.

Tämän hallituksen päätehtäviksi nousisivat oman puolustuskykymme vahvistaminen, riittävän avun antaminen Ukrainalle, aktiivinen osallistuminen Euroopan yhteisen puolustuksen kehittämiseen sekä maamme menestyksellinen luotsaaminen Naton päätöksentekorakenteisiin. Sekin kannattaisi ehkä ottaa harkintaan, millaisin itärajallemme sijoittuvien nyt valmisteltua aitaa jykevämpien rakennelmien avulla voisimme viestittää naapurille, ettei tänne kannata yrittää. Voisimme kehittää älykkäämpää versiota tavasta, jolla Venäjä on linnoittanut omia asemiaan Ukrainassa mahdollisten vastahyökkäysten varalta.

Presidentti Niinistö nosti tämän vuoden helmikuussa esiin ajatuksen eduskuntavaalien jälkeen pitkiksi venyvien hallitusneuvottelujen sijasta muodostettavasta yhden asian hallituksesta. Tuolloin hän pehmensi kantaansa sanomalla, että sellainen voisi olla tarpeen lähinnä tilanteen muodostuessa akuutiksi ja ettei hän oleta sellaiseen jouduttavan. Nyt tilanne taitaa kuitenkin olla sellainen, jolloin on aiheellista toimia sen mukaisesti.