Breivikiäkään ei otettu vakavasti

Pohjoismaita pidetään kansainvälisessä katsannossa liberaaleina ja turvallisina paikkoina.

Viime aikoina kuitenkin myös meidän keskuudessamme on alettu havaita vastakkainasettelujen syvenemistä ja siihen liittyvää turvallisuuden heikkenemistä. Norjassa koettiin Oslon hallintokortteleiden ja Utöyan verilöyly, Ruotsissa on ollut poliittista väkivaltaa ja jengisotia ja viimemainittuja on koettu myös Tanskassa. Koraanien polttamiset ovat kasvattaneet etenkin ääri-islamilaisen terrorismin uhkia Tanskassa ja Ruotsissa.

Suomessakin vastakkainasettelut ovat syventyneet, mutta silti uskomme elävämme muuhun maailmaan verrattuna lintukodossa. Yhden turvapaikanhakijan veitsihyökkäys Turussa, mielenosoittajan menehtyminen uusnatsin hyökkäyksen seurauksena, vastaanottokeskuksiin kohdistetut iskut ja nuorten rikokset eivät ole mittasuhteiltaan verrattavissa muualla koettuihin todella dramaattisiin ja paljon uhreja aiheuttaneisiin väkivallantekoihin. Johtavat poliitikot ovat voineet viettää normaalia elämää lukuunottamatta joidenkin hörhöjen harvalukuisiksi jääneitä päällekarkauksia.

Nyt kuitenkin tilanne on muuttumassa. Systemaattisesti ennakkoluuloja ja vastakkainasetteluja lietsovat perussuomalaiset lisäsivät kannatustaan eduskuntavaaleissa ja nousivat kokoomuslaisen pääministerin johtamaan oikeistohallitukseen. Asemiensa vahvistumisen myötä puolue on siirtynyt kauemmas oikealle eikä se edes yritä tehdä selvää eroa äärilaidan väkivaltaa ihannoiviin ryhmiin.

Poliisi on paljastanut lyhyehkön ajan sisällä parikin terroristisia rikoksia valmistellutta ryhmittymää, joista toinen on hankkinut sarjatuliaseita sekä rotusotaa että ”sisäisiä vihollisia” vastaan suunnattavia hyökkäyksiä varten. Potentiaalisten kohteiden listalla ovat olleet muun muassa Suomen ex-pääministeri ja vihreiden puheenjohtaja. Ryhmän johtajana pidetyn henkilön kirjoitetaan vaikuttaneen aiemmin perussuomalaisissa ja olleen muun muassa puolueen kunnallisvaaliehdokkaana.

Parhaillaan Lahdessa käytävän oikeudenkäynnin tulisi mielestäni herättää koko suomalainen yhteiskunta näkemään, kuinka vaaralliselle tielle olemme ajautuneet. Toistaiseksi oikeudenkäynnin yhteydessä julki tulleiden tietojen kommentointi on kuitenkin ollut hyvin laimeaa. Esimerkiksi pääministeri Petteri Orpo ei tietääkseni ole ainakaan toistaiseksi pitänyt edeltäjänsä surmaamisaikeita hänen kannaottonsa arvoisena. Myöskään maamme sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Mari Rantanen ei näytä pukahtaneen sanaakaan asiasta.

Moni tavallinen suomalainen kokee ilmeisesti uutiset äärioikeistolaisten rikoskaavailuista sen verran ahdistavina, että koko asia halutaan ohittaa vaikenemalla. Saatetaan myös pelätä, että julkisuus voisi vain kannustaa muita samanhenkisiä porukoita miettimään omia ulostulojaan. Haluja asian villaisella painamiseen näkyy ehkä medioidenkin käyttäytymisessä.

Samalla kuitenkin tällaisten ilmiöiden leviämisen syyt jäävät selvittämättä, jolloin niihin ei kyetä reagoimaan asianmukaisesti. Väkivallan annetaan muhia pinnan alla siihen saakka, kunnes se levähtää kunnolla silmillemme.

Tätä me tuskin haluamme, ja siksi keskustelun ja toimenpiteiden aika on nyt. Myös sisäministerin on rohjettava katsoa totuutta silmiin hänen kantamistaan ideologisista silmälaseista huolimatta.