Elämmekö uuden suursodan kynnyksellä?

Isoin viime aikojen sodan riskiä vähentävä muutos on ollut mistään tietämättömän ja vain omaa asiaansa ajaneen Donald Trumpin saaminen ulos Valkoisesta talosta. Tilalle tullut Bidenin hallinto pyrkii toimimaan vastuullisesti ja tosiasioihin perustuen.

Taustalla vaikuttavat kuitenkin Kiinan pyrkimys nousta maailman johtavaksi supervallaksi ja USA:n pyrkimys estää tuo aie. Molemmissa maissa on tahoja, jotka pitävät suurvaltojen yhteenottoa lähes väistämättömänä. Hillitsevänä tekijänä on se, ettei kenelläkään ole vielä kokemusta ydinaseiden aikakaudella käydystä suursodasta eikä juuri kukaan halua sellaista hankkia. Trump ei tahtonut ymmärtää edes tätä asiaa.

Sotaskenaarioissaan sekä USA:n että Kiinan kenraalit ovat varmasti päätyneet melko yhtäpitäviin johtopäätöksiin siitä, että seuraavien kymmenen vuoden aikana Yhdysvaltojen sotilaallinen etumatka Kiinaan verrattuna ehtii supistua oleellisesti. Jos siis voimainmittelöä pidetään väistämättömänä, USA:n intressien mukaista on painaa Kiina takaisin riviin niin kauan kun se on vielä mahdollista, kun taas Kiinan kannattaa keskittyä vielä kasvattamaan muskeleitaan.

USA:n vaalikannatuksesta riippuvan johdon ei ole kuitenkaan helppo ottaa äänestäjien edessä vastuuta äärimmäisen tuhoisasta ja runsaasti amerikkalaisia ihmishenkiä vaativasta konfliktista. Se olisi vaikeaaa, vaikka moinen murhenäytelmä ei muutoin aiheuttaisikaan erityisiä tunnontuskia. Lisäksi USA:lle riittää periaatteessa vallitsevan geopoliittisen status quon säilyttäminen.

Kiinan johdon ei tarvitse pelätä vaaleja, mutta se pelkää kapinoita kansalaistensa lisääntyvästä valvonnasta ja repressiosta huolimatta. Vuosikymmeniä jatkunut huikea talouskasvu on lisännyt johdon luottamusta maansa suorituskykyyn, ja nyt se on selvästi päättänyt muuttaa Kiinan talousmahdin myös lisääntyväksi geopoliittiseksi vaikutusvallaksi. Erityisesti Kiinan johto haluaisi vastata USA:n teknologian vientikieltoihin ottamalla Taiwanin ja samalla maailman tärkeimmän mikrosirujen valmistajan hallintaansa.

Molemmat osapuolet tietävät Taiwanin strategisen merkityksen. Siksi tunkeutuminen sinne mielletään punaiseksi viivaksi, jonka ylittämisen jälkeen laajaa sotilaallista yhteenottoa on hyvin vaikea välttää.

Maailmanpolitiikassa on näinä aikoina muitakin polttopisteitä. Tilanne Lähi-idässä – USA:n ja Iranin suhteet mukaan lukien – koskettaa läheisesti Kiinan intressejä sen tarvitsemien Persianlahden öljytoimitusten vuoksi. Venäjän ja lännen välisen konfliktin kärjistyminen Ukrainassa pakottaisi puolestaan USA:n suuntaamaan huomionsa Eurooppaan, jolloin Kiina saisi lisää tilaa kehitellä omia suunnitelmiaan Itä-Aasiassa.

Pienemmät maailmanpolitiikan toimijat voivat heittää kipinöitä öljyyn, vaikka supervallat haluaisivatkin edetä rauhallisemmin. Israel voi yrittää sabotoida USA:n ja Iranin välisen ydinasesovun palauttamista terrori-iskuillaan. Pohjois-Korean tyranni Kim Jong-un voi rahojen ehtyessä tuntea tarvetta muistuttaa maailmaa omasta olemassaolostaan. Venäjän hallitseva mafia on turvannut asemiaan ripustautumalla Kiinan takinliepeeseen, mutta se voi olla valmis myös omiin uhkapeleihin sopivien tilaisuuksien avautuessa. Turkin Recep Tayib Erdogankin on ollut toimissaan kunnianhimoinen, laskelmoiva ja liipasinherkkä.

Aika näyttää, pystytäänkö liekit pitämään kurissa. Ja jos pystytään, kuinka kauan. Jo yksi virhehälytys tai yhden lentäjän ohjausvirhe voi jännityksentäyteisissä oloissa synnyttää ketjureaktion, jota kukaan ei enää kykene pysäyttämään.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu