F-35

Viimeiset hetket ovat käsillä, jos haluamme ohjata sivilisaatiomme edes jollakin tavoin kestävälle kehitysuralle. Tässä voimme onnistua vain toimimalla nopeasti ja mobilisoimalla kaikki resurssit tarvittavan siirtymän toteuttamiseen.

Tähän kuvaan ei todellakaan sovi se, että pieni maamme käyttää valtavasti resursseja huippujalostettua öljyä polttaen yli kaksinkertaiseen äänennopeuteen yltävien tappokoneiden hankkimiseen.

Sille vain emme mahda mitään, että naapurinamme on vahvasti aseistettu, niiden käyttöön valmis sekä Suomea ja muita lähialueita komentoonsa havitteleva autoritaarisesti johdettu suurvalta. Niin kauan kun uhka säilyy ja jopa lisääntyy, reagoimiselle ei ole vaihtoehtoja.

Yksi eilisen hankintapäätöksen julkistuksen välittömiä kotimaisia seurauksia on todennäköisesti hallituksen arvovallan kohentuminen. Bilekohujen jälkeen ihmiset alkavat muistaa jälleen, että hallitus on olemassa ensisijaisesti isojen ja joskus hyvinkin kauaskantoisten päätösten tekemistä varten. Jotkut osaavat ehkä arvostaa sitäkin, että hallituksen keskustavasemmistolainen kokoonpano ei ole ollut este tämänsisältöisen päätöksen tekemiselle.

*

Kreml ei ole toistaiseksi ihmeemmin reagoinut hankintapäätökseen. Näin se olisi periaatteessa voinut tehdä, sillä Putinin Natolta vaatima lupaus olla tuomatta sotilaallista voimaansa yhtään lähemmäs Venäjän rajoja ei rajaudu koskemaan vain uusien jäsenten ottamista sotilasliittoon, vaan kaikkea muutakin. Hyvin Naton järjestelmien kanssa yhteensopivien F-35 -hävittäjien tulo Suomeen aseistuksineen lisää ilman muuta Venäjän rajojen yli ulottuvaa iskukykyä.

Voi tietysti olla, että Kremlin reaktiot tulevat vasta myöhemmin. Toisaalta halutessaan estää tämänsisältöisen valinnan sen olisi pitänyt jo toimia. Venäjän tiedustelukoneiston kyvyt tietäen on todennäköistä, että Kreml on pysynyt melko reaaliaikaisesti selvillä Suomen valintapäätöksen etenemisestä. Mutta tietysti Kreml on ymmärtänyt senkin, että suoraviivainen painostus ei olisi välttämättä tehonnut suomalaisiin päättäjiin. Sehän olisi toiminut ennemmin signaalina siitä, että juuri tuo kone kannattaa hankkia. Lisäksi Kreml on saattanut laskea, että ensimmäisten koneiden odotetaan tulevan Suomeen vasta vuosikymmenen lopulla. Siihen mennessä ehtii jo tapahtua kaikenlaista.

*

Nyt alkava hankintapäätöksen toimeenpano tulee lisäämään Suomen yhteyksiä yhdysvaltalaiseen puolustusteollisuuteen. F-35-koneiden tulo helpottaa Suomen asevoimien yhteistyötä Naton kanssa ja vähentää niitä yhteensovituksia, jotka nousisivat eteen Suomen liittyessä järjestön varsinaiseksi jäseneksi. Samalla Yhdysvaltojen tuleva poliittinen kehitys vaikuttaa tähänastista voimakkaammin myös Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan.

Tältä osin isona mustana pilvenä taivaalla on se, että kansalaisten demokraattisia osallistumismahdollisuuksia on rajoitettu monissa USA:n osavaltioissa jo valmistauduttaessa ensi vuonna pidettäviin välivaaleihin. Lisäksi kaikesta koetusta huolimatta on edelleen täysin mahdollista, että Donald Trump palaa Yhdysvaltojen presidentiksi vuoden 2024 vaaleissa. Esimerkiksi The Economistin ja YouGovin viimeviikkoisessa kyselyssä 25 prosentilla vastaajista oli erittäin myönteinen käsitys Donald Trumpista Joe Bidenin vastaavan luvun jäädessä 21 ja hänen varapresidenttinsä Kamala Harrisin luvun 17 prosenttiin.

Pienenä helpotuksena tietenkin voidaan pitää sitä, että perustuslain mukaan Trump ei voisi enää jatkaa maan presidenttinä vuoden 2028 jälkeen, jolloin ensimmäisten hävittäjien on määrä saapua Suomeen.

Toimitusten valmisteluaikana ongelmana kuitenkin on se, että Trump pitää autoritaarisen Venäjän johtoa enemmän kumppaninaan kuin vastustajanaan. Neljän vuoden aikana tuo mies ennättäisi saada muutoinkin paljon pahaa aikaan. Siksi Yhdysvaltojen demokratiaperinteestä ei välttämättä olisi enää niin paljon jäljellä vuoden 2028 jälkeen, että suuntaa voitaisiin vielä muuttaa vaalien välityksellä.

Itse haluan olla optimisti ja uskoa amerikkalaisista löytyvän sen verran järkeä ja halua demokratian puolustamiseen, ettei Trumpin paluu onnistu.

*

Näiden kauas tulevaisuuteen ulottuvien pohdintojen ohella kannattaa muistaa, että Venäjän hyökkäysjoukkojen keskitys Ukrainan rajalle ja maahan suuntautuva vihapropaganda jatkuvat koko ajan. Siksi pidän jopa jossakin määrin todennäköisenä, että Venäjä ilmoittaa joskus ensi vuoden alussa olevansa pakotettu konkreettisiin toimiin ehkäistäkseen Ukrainan hallinnon maan venäjänkieliseen väestöön kohdistuvien kansanmurha-aikeiden estämiseksi. Operaation pohjustamiseksi venäläiset mediat ovat oikeasti jo alkaneet kirjoittaa sellaisista. Invaasion tarkoituksena lienee ottaa haltuun ainakin Ukrainan Mustan meren rannikkoalueet, minkä ohella maan nykyisen hallinnon tilalle halutaan nostaa Kremlille uskollinen nukkehallitus.

Tällainen operaatio käynnistäisi ilman muuta lännen laajat pakotteet, mihin Venäjä vastaisi omillaan. Seuraukset näkyisivät jännityksen voimakkaana lisääntymisenä myös Itämeren alueella sekä ehkä myös Suomeen kohdistuvien energiatoimitusten katkoina ja tänne pyrkivien määrän lisääntymisenä raja-asemilla. Venäjän asevoimien provokatiiviset liikkeet ja niiden myötä seurauksiltaan pahimmassa tapauksessa hyvinkin vakavien väkikohtausten riskit lisääntyisivät niinikään oleellisesti.

Näiden uhkien torjuntaan Suomen hankkimat F-35-hävittäjät eivät tietenkään ennätä vaikuttaa millään tavoin. Mutta jo hankintapäätöksen tekeminen toimii signaalina siitä, mihin leiriin me kovan paikan tullen kuulumme. Siltä osin se lisää meidän turvallisuuttamme. Paljon vahvemman tuen tietysti saisimme, jos olisimme Naton jäseniä. Tuolloin voisimme myös osallistua tasavertaisesti muiden kanssa oman leirimme yhteiseen päätöksentekoon.

*

Jos sivilisaatiomme tulevaisuudestakin haluaa vielä kantaa huolta, on paras toivoa Putinin suunnitelmien ja koko hänen hallintonsa kaatumista niin, että Venäjä voi palata takaisin lyhyeksi jääneelle demokratisoitumistielleen. Jos vastaavantyyppinen kehityskulku toteutuisi vielä Kiinassakin, voisimme ryhtyä vähentämään ydinsodan uhkaa, kääntää asevarustelukierteen aseriisunnaksi, purkaa sotilasliitot ja keskittyä vihdoin ihmiskunnan olennaisimpien haasteiden ratkomiseen. Mutta eipä globaalisti kestävään kehitykseen suuntautuminen onnistu kivuttomasti länsimailtakaan. Yhdysvaltojen vaikea poliittinen tilanne toimii siitä konkreettisena esimerkkinä.