Hallitusneuvottelujen tärkein linjaus

Pienet ovat Suomen hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa yhtään mihinkään, jos vasemmalta kysytään. Esteinä ovat ainakin ihmisoikeudet, perustuslaki, EU, kansainväliset sopimukset, moraali, empatia, maine, lehdistönvapaus ja tietenkin oikeisiin johtopäätöksiin päätynyt tutkimus.

Näin purki Perussuomalaisten puheenjohtaja tuntojaan 5.5. julkaisemassaan tviitissä. Tämä on tähänastisen hallituksen muodostamisprosessin toistaiseksi tärkein kannanotto. Näin siksi, että hallitukseen pyrkivän puolueen puheenjohtaja asettuu samaan rintamaan vahvan johtajan asemaa havittelevien tai sellaisen aseman jo saavuttaneiden poliitikkojen kanssa.

Asiaa ei kannata vähätellä sen vuoksi, että juuri puheenjohtajan luettelemat asiat ovat viime vuosina joutuneet aste asteelta pahempien hyökkäysten kohteeksi esimerkiksi Putinin Venäjällä, Orbánin Unkarissa sekä Laki ja Oikeus-puolueen hallitsemassa Puolassa. Yhdysvalloissa mestarinsa yllyttämät mellakoitsijat havittelivat samaa hyökkäämällä kongressiin ja yrittämällä kaapata presidentin valinnan omiin käsiinsä.

Haluaisin todella kuulla, mitä Kokoomuksen ja RKP:n johto odottaa saavuttavansa hallitusyhteistyöstä tällaisten esteenraivaajien kanssa. Vai pitävätkö he moisia asioita pelkkinä sivuseikkoina talouden kuntoonsaattamispyrkimyksiinsä verrattuna?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu