Kiina tienhaarassa

Olemme tottuneet näkemään Kiinan aseman kehittymisen toisiaan seuraavien hyvien ja huonojen aikojen sarjana.

Ennen modernia aikaa maailmantalouden keskus oli Kiinassa, jonka rikkauksia Marco Polo ja muut eurooppalaiset vierailijat ihmettelivät silmät pyöreinä. Uudella ajalla Eurooppa ja läntinen maailma nousivat kehityksen kärkeen kun taas Kiina ajautui syvään alennustilaan. 1800-luvulla tsaarin Venäjä anasti Kiinalta isoja maa-alueita, länsi pakotti Kiinan avaamaan satamansa oopiumin myyjille ja hieman myöhemmin Japani pystytti maahan julman miehityshallinnon.

Toisen maailmansodan ja raskaan sisällissodan päätyttyä Kiina oli kommunistien johtama rutiköyhä maa, jota Neuvostoliitto yritti kohdella isovelimäisin elkein. Suuren hypyn ja kulttuurivallankumouksen kaltaiset kokeilut eivät ratkaisseet Kiinan ongelmia, mutta runsaat neljä vuosikymmentä sitten aloitettu uudistumispolitiikka nosti maan huikeaan taloudelliseen nousuun. Sen ansiosta Kiina on noussut lähes Yhdysvaltojen kokoiseksi kansantaloudeksi – ostovoimatasoitetuin luvuin jopa suuremmaksi -, ja samansuuntaisen kehityksen jatkuessa Kiina nousee ennen pitkää ykköseksi myös markkinahintaisin luvuin mitaten. Henkeä kohti laskettuna Kiina on kuitenkin vasta lähestymässä kehittyneiden maiden tasoa ja vielä kaukana Yhdysvaltojen jäljessä.

Nykyisin Kiina tavoittelee maailmanlaajuisen johtovaltion asemaa myös poliittisesti ja sotilaallisesti. Selvimmin voimasuhteet ovat muuttuneet entiseen supervaltaan Neuvostoliittoon ja sen perilliseen Venäjään verrattuna. Vaikka Venäjällä on edelleen muhkea ydinpelote, taloudellisesti Venäjä on supistunut kääpiöksi Kiinaan verrattuna. Esimerkiksi IMF odottaa Venäjän markkinahintaisen bkt:n jäävän pian alle kymmenesosaan Kiinan vastaavasta ja myös henkeä kohti lasketuin luvuin Kiinan ennakoidaan ohittavan Venäjän jo lähivuosina.

Putinin johdolla Venäjä on alkanut havitella takaisin Neuvostoliiton hajotessa menettämäänsä suurvalta-asemaa. Riitautuminen lännen kanssa on kuitenkin ajanut Venäjän kasvavaan riippuvuuteen Kiinasta. Maa joutuu myymään Kiinalle halvalla raaka-aineitaan samalla kun Kreml joutuu anelemaan Pekingiltä tukea omille poliittisille pyrkimyksilleen. Vaaraksi tulee tällöin se, että Kiina alkaa ajan myötä isännöidä Venäjän alueelta löytyviä luonnonvaroja samalla kun Venäjän poliittinen johto joutuu poliittisesti täysin riippuvaiseksi Pekingin ohjauksesta.

*

Mutta onko tämä tulkinta suurten valtojen keskinäisten voimasuhteiden kehitysnäköaloista oikea?

Kiinan taloudellinen nousu ja maan lisääntynyt poliittinen ja sotilaallinen ominaispaino ovat kiistattomia tosiasioita. Xi Jinpingin noustua maan johtoon Kiina on kuitenkin ajautunut pahaan välirikkoon Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kanssa. Tämän seurauksena myös Kiinan kasvua oleellisesti vauhdittanutta laajaa länsikauppaa ollaan nyt purkamassa. Samaan aikaan Kiinan kasvu on ajautunut sisäisistä tekijöistä johtuen suuriin vaikeuksiin, ylitiukat koronarajoitukset ovat pahentaneet tilannetta entisestään ja epäedulliseksi muuttuva väestörakenne heikentää maan tulevia kasvunäkymiä. Siksi Kiina voi olla ajautumassa aiempien vuosikymmenten superkasvusta kohti syvenevää stagnaatiota.

Kauppasodan ohella Kiina on joutunut lännen kanssa aseellisen yhteenoton partaalle tiukkoine vaatimuksineen Taiwanin pikaisesta alistamisesta Pekingin määräysvaltaan. Kiina on myös haalinut Etelä-Kiinan meren alueita hallintaansa ja reagoinut aggressiivisesti syytöksiin maassa harjoitetuista ihmisoikeusrikkomuksista. Länsisuhteiden huonontuminen – josta toki Yhdysvallatkin itsekkäine protektionistisine toimineen kantaa osavastuun – on ajanut Kiinan tiivistyvään yhteistyöhön Venäjän kanssa. Vaikka Peking korostaa kaikissa käänteissä omaa itsenäistä linjaansa, todellisuudessa Putin on onnistunut valjastamaan Kiinan johdon tukemaan omia pyrkimyksiään.

Kuvaava esimerkki on Putinin vierailu Pekingin olympialaisten avajaisissa runsas vuosi sitten, jolloin Xi Jinping hehkutti Venäjän ja Kiinan välistä ”rajatonta ystävyyttä”. Putin ei kuitenkaan välittänyt kertoa Kiinan johdolle aikeistaan hyökätä Ukrainaan, vaan operaation käynnistyminen tuli kiinalaisille täytenä yllätyksenä. Vaikka Kiinan johto ei ilahtunut tapahtuneesta, se katsoi tarkoituksenmukaiseksi tukea Kremlin toimia yhteiseksi koettua vihollista eli Yhdysvaltoja ja Natoa vastaan. Jatkossa Kiina saattaa hyvin ryhtyä tukemaan Venäjän paikoilleen jumittunutta hyökkäyssotaa omilla materiaalitoimituksillaan.

Onko siten käymässä niin, että uuden suuruuden ajan sijasta Kiina onkin ajautumassa Xi Jinpingin epäonnisten valintojen seurauksena kohti uutta heikkouden aikaa niin taloudellisesti kuin poliittisestikin? Paljon on tällä hetkellä kiinni siitä, onko Kiinan johto valmis irtautumaan Putinin talutusnuorasta sekä aloittamaan vakavat keskustelut Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kanssa nykyisten jännitteiden lievittämisestä ja keskinäisten taloussuhteiden normalisoinnista. Oleellista on myös päästä ratkomaan yhdessä koko maailman tulevaisuutta uhkaavia sosiaalisen ja ekologisen kehityksen ongelmia. Jos tähän ei päästä, pahenevien kriisien seuraukset tulevat näkymään keskimääräistä rajumpina Kiinan omalla alueella.

Pelkään pahoin, että esimerkiksi Pekingin ensi perjantaiksi lupaama uusi aloite Ukrainan sodan lopettamiseksi ei vie asioita oikeaan suuntaan, vaan tulee jäämään vain yhdeksi yritykseksi tarjota sivustatukea Venäjän nykyjohdon imperiaalisille pyrkimyksille. Lupaan kyllä olla iloinen, jos ennustukseni osoittautuu vääräksi.