Kohti nuorallakävelytaloutta

Maailman finanssijärjestelmä ajautui runsaat kymmenen vuotta sitten romahduksen partaalle. Tuolloin keskeisten valtioiden ja keskuspankkien johtajat päättivät estää maailmanlaajuisen laman lisäämällä julkista velkaa niin paljon kuin tarvittiin talouden normaalien toimintojen ylläpitämiseksi. Samaan aikaan keskuspankit työnsivät markkinoille lisää rahaa niin, etteivät korot lähteneet nousuun lainarahan lisääntyneestä kysynnästä huolimatta.

Temppu on jouduttu toistamaan tänä vuonna koronapandemian aiheuttamien talouden toimintojen laajamittaisten keskeytymisten seurauksena. Tämän seurauksena kehittyneiden teollisuusmaiden julkisen velan bkt-osuuden odotetaan kohoavan kymmenkunta prosenttia koronaa edeltänyttä aikaa korkeammalle tasolle. Samalla keskuspankkien taseet ovat kasvaneet vauhdilla.

Monet ekonomistit arvioivat aiemmista varoituksista poiketen nykyaikaisten valtioiden voivan elää raskaan velan kanssa ilman erityisiä ongelmia, kunhan korot pysyvät alhaisina. Ja jos bruttokansantuotteen nimelliskasvu – eli tuotannon lisäys plus inflaatio – yltää korkeammalle tasolle kuin lainapääoman kasvu, velka sulaa pikku hiljaa itsestään. Tämän vuoksi esimerkiksi Yhdysvaltojen keskuspankki on äskettäin ilmoittanut muuttavansa politiikkaansa niin, että inflaation nousu yli kahden prosentin rajan ei enää johda automaattisesti rahapolitiikan kiristämiseen. Rahan arvon ohella huomiota kiinnitetään myös reaalitalouden ja työllisyyden kehittymiseen. Muiden keskuspankkien odotetaan seuraavan FEDin esimerkkiä.

Nämä vakuuttelut eivät ole kuitenkaan kyenneet poistamaan kokonaan pelkoja siitä, etteikö jatkuva lisärahan pumppaaminen markkinoille voisi johtaa jossakin vaiheessa inflaation riistäytymiseen käsistä ja korkojen hallitsemattomaan nousuun. Tällainen kehitys ajaisi raskaasti velkaantuneet valtiot nopeasti kestämättömään tilanteeseen. Toistaiseksi keskuspankkien markkinoille työntämä uusi raha on jäänyt kuitenkin pyörimään sijoitusmarkkinoille niin, että keskeiset osakeindeksit ovat nousseet monin verroin yritysten tosiasiallisen tuloksentekokyvyn kasvua nopeammin.

Toisaalta monilla yrityksillä on suuri tarve nostaa hintojaan merkittävästi nykyistä korkeammiksi saadakseen tulokset vastaamaan paremmin sijoittajien odotuksia. Ovathan pandemian aikaiset poikkeusjärjestelyt karkoittaneet paljon asiakkaita samaan aikaan kun ne ovat lisänneet toiminnan kustannuksia. Vielä hintoja ei juurikaan ole uskallettu nostaa, mutta olojen normalisoituessa rohkeimmat uskaltavat tehdä näin. Kun pää saadaan auki, muut seuraavat todennäköisesti nopeasti perässä. Tämä johtaa elinkustannusten nousuun ja sen myötä uusiin palkankorotusvaattimuksiin. Ennen pitkää kehitys ryöstäytyy käsistä ja korot alkavat nousta ennen kuin keskuspankit ehtivät reagoida.

Toistaiseksi deflaatio eli hintojen yleinen kääntyminen laskuun on etenkin euroalueella inflaation karkaamista suurempi uhka. Myös se on erittäin vaarallinen raskaan julkisen velan kanssa elämistä ajatellen. Nykyisinhän monilla yrityksillä on lisääntyneistä hinnankorotuspaineista huolimatta suurimpana huolena asiakkaiden puuttuminen. Tällöin yksi mahdollisuus on hintojen laskeminen ainakin vähäksi aikaa sen verran kilpailijoita alemmaksi, että edes osa asiakkaista saadaan houkuteltua takaisin. Jos muut tekevät samoin, hinnat kääntyvät yleisimminkin laskuun niin, että kansantalouden tasolla toimintojen volyymin pienestä kasvusta huolimatta nimellinen bruttokansantuote supistuu. Tämä taas merkitsee sitä, että julkisen velan bruttokansantuoteosuus kasvaa, vaikkei lisävelkaa otettaisi lainkaan. Myös tämä kehitys ajaa julkisen talouden nopeasti kestämättömään tilanteeseen.

Tulevien vuosien raha- ja finanssipolitiikkaa voidaan siten verrata nuorallakävelyyn, jossa sekä julkista velanottoa että korkoja koskevat päätökset joudutaan kalibroimaan hyvin huolellisesti. Pienetkin virhearviot voivat johtaa joko inflaation tai deflaation karkaamiseen hallinnasta. Tehtävän haastavuutta lisää se, että rahapolitiikassa päätökset on tehtävä ennakoivasti. Jos keskuspankki reagoi vasta tosiasiallisen markkinakäänteen toteuduttua, toimet yleensä pikemminkin pahentavat tilannetta kuin korjaavat sitä. Viime aikoina markkinakäänteiden ennakointi on muuttunut  entistäkin vaikeammaksi, ja päätöksenteon kitkaa kasvattaa poliitikoiden entistä suoraviivaisempi pyrkimys ohjailla keskuspankkien toimintaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu