Koronavirus ja työelämä

Työelämä on joutunut koronavirusepidemian myötä pyytämättä ja yllättäen valtavaan myllerrykseen niin meillä kuin muuallakin.

Suomessa oli epidemian alkaessa 2,6 miljoonaa työllistä. Tämä luku laskee rajusti ensin lomautusten ja jatkossa myös konkurssien ja irtisanomisten seurauksena. Kukaan ei ole tainnut vielä ehtiä tekemään varsinaisia laskelmia, mutta alle 2,5 miljoonan joka tapauksessa mennään hyvin pian. Selvästi syvemmälle mennään poikkeustoimien pitkittyessä. Läheskään kaikkia työpaikkoja ei saada takaisin siinä vaiheessa kun poikkeustoimia ryhdytään purkamaan.

Työpaikkansa vielä säilyttävistä sadat tuhannet siirtyvät tekemään töitä etänä aina kun se on mahdollista. Työpisteet ja tietoliikenneyhteydet improvisoidaan kotiympäristöön tai vapaa-ajan asunnolle, mikä asettaa isoja haasteita niin tietoliikenneverkkojen kuormitukselle, tietoturvalle kuin organisaatioiden käyttämien sovellusten etäkäyttömahdollisuuksille.

Vielä töissä käyvät joutuvat miettimään uusiksi ne tavat, joilla he pystyvät vähentämään tartuntariskejä aiheuttavia kontakteja päivittäisillä työmatkoillaan ja itse työpaikoissa. Asiakastyötä tekevillä tätä ongelmaa toki helpottaa monissa tapauksissa asiakkaiden lähes totaalinen kaikkoaminen, mutta sen mukana tulee kalvava huoli edessä olevasta toiminnan päättymisestä ja maksamatta jäävistä laskuista.

Kokousten ja varsinkin ulkomaille suuntautuvien työmatkojen poisjääminen vaatii monenlaista improvisointia. Sitä vaatii myös normaalien toimitusketjujen häiriintyminen ja kouluissa etäopetuksen järjestäminen. Ohjeitakin on saatavissa, mutta viime kädessä jokainen joutuu käyttämään omaa luovuttaan ja kekseliäisyyttään paljon enemmän kuin on perinteisesti ollut tapana.

Työn ja muun elämän yhteensovittamisessa joudutaan uudenlaisten haasteiden eteen, kun lapsia ei voida viedä kouluun eikä päiväkotiin. Tai kun etätyö, lasten päivittäiset toiminnot ja muu perhe-elämä joudutaan sovittamaan asuntoihin, joita ei ole alkuunkaan mitoitettu tai varustettu tällaista mahdollisuutta ajatellen. Ikäihmiset eivät voi enää tulla apuun, vaan jonkun pitäisi päinvastoin ehtiä hoitamaan asioinnit heidänkin puolestaan.

Kaikki tämä olisi ehkä hoidettavissa erilaisilla tilapäisjärjestelyillä, jos kyse olisi vain muutaman viikon mittaisesta poikkeusjaksosta. Me tiedämme kuitenkin, että koronavirusepidemian varsinainen huippu saavutetaan todennäköisesti vasta kuukausien päästä. Tämä tarkoittaa sitä, että viruksen torjuminen ja organisaatioiden hengissä pitäminen tulevat aiheuttamaan yhteiskunnalle valtavia kustannuksia.

Siksi organisaatioiden ylösajoon ja työelämän paluuseen normaalioloihin tulee menemään paljon aikaa. Tämä vuosi ei siihen riitä, vaan urakka tulee viemään ison osan tästä vuosikymmenestä. Normaalioloihin paluu on lisäksi suoritettava erittäin harkiten ja varovaisesti. Kukaanhan ei tiedä, milloin virusepidemia alkaa riehua uudelleen ja muodoltaan muuntuneena niin, että matkan varrella ehkä kehitetyt rokotteet tai viruksen sairastamisen mukanaan tuoma immuniteetti eivät enää tarjoa riittävää suojaa.

Lisäksi joudutaan ottamaan huomioon se, että kaikki ihmiset eivät tule pysymään terveinä ja työkykyisinä läpi tämän myllerryksen, vaan poistumaa syntyy aika paljon muuallakin kuin terveysalalla ja muistakin syistä kuin vain seurauksiltaan vakavaksi kehittyvän koronavirustartunnan seurauksena.

Lähes jokainen myllerryksen läpikäyvä tulee matkan varrella varmaan miettineeksi, voisimmeko tulevaisuudessa järjestää elämämme ja työntekomme kestävämmälle pohjalle niin, että tällaiset riskit saataisiin lisääntymisen sijasta vähenemään. Siitä voi tulla isoin ja vaikutuksiltaan pysyvin muutos.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu