Kuinka vakavasti läntinen demokratia on uhattuna?

Olemme tottuneet pitämään demokraattista hallitusmuotoa melko itsestään selvänä asiana kaikkialla länsimaissa viimeistään 1970-luvun puolivälistä lähtien. Tuolloin sotilasjuntta joutui luopumaan vallasta Kreikassa, neilikkavallankumous voitti Portugalissa ja Espanja siirtyi Francon jälkeiseen aikaan. Itsevaltaisia johtajia ja sotilaiden suorittamia vallankaappauksia on kyllä nähty muualla maailmassa aivan riittämiin, mutta ajatus tällaisten ilmiöiden leviämisestä länsimaihin on tuntunut viime aikoihin saakka aika kaukaiselta.

Nykyisin emme kuitenkaan voi olla enää ihan varmoja. Lähettihän Donald Trump viime tammikuussa Yhdysvalloissa kannattajansa Capitoliin estämään väkivalloin hänelle tappiollisen vaalituloksen vahvistamisen. Muutamaa päivää aiemmin presidentin entinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja vaati Valkoisessa talossa pidetyssä tapaamisessa poikkeustilan julistamista vallansiirron estämiseksi. Äskettäin sama mies – Michael J Flynn  – peräänkuulutti QAnonin kannattajien seminaarissa Myanmarin kaltaisen sotilasvallankaappauksen toteuttamista Yhdysvalloissa. Hän ei ole toiveineen yksin, vaan samaa esittivät useammat henkilöt CNN:n toimittajalle Trumpin kannattajien helmikuisessa kokoontumisessa Kaliforniassa.

Myanmarin mallin kannattajat edustavat onneksi vielä aika lailla äärilaitaa Yhdysvaltojen nykyisessä poliittisessa kentässä. On kuitenkin paljon isompi määrä etenkin valkoihoisia amerikkalaisia, jotka pelkäävät monenlaisia asioita: työpaikan menetystä, henkilökohtaisen taloudellisen aseman radikaalia heikentymistä, mustien muuttamista omalle asuinalueelle, rikollisuutta ja väkivallan uhkaa, laittoman maahanmuuton lisääntymistä ja Kiinan nousun mukanaan tuomaa keltaista vaaraa. He luottavat Donald Trumpiin ja republikaanipuolueeseen etujensa puolustajina, mutta pelkäävät jäävänsä tulevissa vaaleissa vähemmistöön liberaalien kaupunkilaisten ja muihin etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin kasvattaessa osuuttaan väestöstä. Siksi moni on valmis vaihtamaan demokratian sellaiseen hallintoon, joka turvaa heidän perinteiset nautintaoikeutensa vaalituloksista riippumatta.

Viime aikoina republikaanit ovat pyrkineet kaikin keinoin estämään Trumpin saattamisen vastuuseen tammikuisesta vallankaappausyrityksestä. He ovat ryhtyneet puhdistamaan rivejään maltillisista aineksista ja muuttamaan johtamiensa osavaltioiden vaalisäädöksiä niin, että etenkin värillisten asuma-alueilla äänestykseen osallistuminen vaikeutuisi.

Yhdysvaltojen puolustusvoimien johto vakuutti talvella vaalituloksista kiisteltäessä uskollisuuttaan perustuslaille, mutta sekä armeijan että poliisivoimien riveissä on paljon äärioikeistolaisuuden kannattajia. Heitä oli runsaasti Capitoliin tunkeutuneiden joukossa, ja Washingtonin poliisivoimien ja kansalliskaartin varautuminen odotettavissa oleviin levottomuuksiin oli silmiinpistävän passiivista. Yksittäiset Capitolia puolustamaan komennetut poliisit kohtelivat sisääntunkeutujia enemmän hengenheimolaisinaan kuin vastustajinaan.

Tällaisista  heikoista signaaleista ja entisen turvallisuuspoliittisen neuvonantajan houreista huolimatta en osaa pitää sotilaiden valtaannousua USA:ssa mitenkään varteenotettavana riskinä. Mutta moni amerikkalainen oikeistopoliitikko katsoo todennäköisesti kadehtien esimerkiksi Putinin Venäjällä ja Orbánin Unkarissa vallitsevia ”johdettuja demokratioita”. Eli järjestelyjä, joissa demokratiaa ei varsinaisesti syrjäytetä, mutta joissa oppositiolta viedään käytännössä kaikki mahdollisuudet syrjäyttää vallan itselleen keskittänyt johtaja. Myös muodollisesta demokratiasta huolimatta Israelin juutalaiset ja palestiinalaiset täysin eriarvoiseen asemaan asettava apartheid-järjestelmä tarjonnee heille sovelluskelpoisia ideoita.

Yhdysvallat ei ole ainoa merkittävä länsimaa, joissa demokratia on nykyisin ainakin jonkinasteisten uhkien kohteena. Ranskassa syntyi äskettäin kohu parinkymmenen eläköityneen kenraalin laitaoikeiston foorumilla julkaisemasta avoimesta kirjeestä, jossa varoitettiin radikaalin islamismin uhasta sekä vaadittiin tiukan kurin ja järjestyksen pystyttämistä kaikkialle maahan. Lisäksi kirjeen tulkittiin sisältäneen aktiivisotilaille suunnatun epäsuoran kehoituksen ottaa tarvittaessa aloite omiin käsiinsä. Kenraalien menettely on sikäli hyvin poikkeuksellinen, että Ranskassa sotilaiden kaikkinainen sekaantuminen politiikkaan on ankarasti kiellettyä. Maassa pidetään ensi vuonna presidentinvaalit, ja nykyisten gallup-mittausten mukaan äärioikeiston Marine le Pen nauttii lähes yhtä suurta kannatusta kuin jatkoon pyrkivä Emmanuel Macron. Le Pen on liputtanut näkyvästi kenraalien näkemysten puolesta, ja onnistuessaan voittamaan vaalit hän tulisi varmasti tekemään kaikkensa estääkseen kansalaisia äänestämästä häntä ja hänen puolueettaan pois vallasta.

Ei liene sattuma, että moni politiikan tutkija on viime aikoina kaivanut esiin vallankaappausten historiaa ja toteutustapoja käsittelevää kirjallisuutta. Esimerkiksi Le Monde Diplomatiquen kesäkuun numerossa on laajahko katsaus käytyyn keskusteluun. Myös eri maiden turvallisuusviranomaisten on korkea aika ryhtyä perehtymään samoihin materiaaleihin. Lisäksi heidän kannattaa etsiä merkkejä mahdollisista vallankaappaussuunnitelmista etenkin asevoimien ja erilaisten äärioikeistolaisten verkostojen keskuudessa.

Etsintätehtävää vaikeuttaa se, että monet näistä verkostoista – Trumpin aktiivikannattajat mukaan lukien – ovat viime aikoina siirtyneet yhä laajemmin käyttämään Venäjällä alkuaan kehitettyä Telegramia alustanaan. Tällöin läntisten tiedustelupalvelujen on paljon vaikeampi seurata heidän toimintaansa. FSB:ltä se onnistuu todennäköisesti helpommin; lisäksi trollaamalla voi aina yrittää heittää lisää bensaa liekkeihin.

+13

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu