Lännen valinta

Länsi on vaarassa hävitä nykyisen maailmanpoliittisen pelin.

Vielä 1990-luvulla kansalliset rajat näyttivät menettävän merkitystään tiedon, rahan, tavaroiden ja ihmisten helpottuvan maailmanlaajuisen liikkuvuuden myötä. Demokratia tulisi etenemään, koska itsevaltiaiksi pyrkivät eivät pysty sensuroimaan maailmanlaajuisissa tietoverkoissa liikkuvaa tietoa ja siellä käytäviä keskusteluja. Autoritaariseen hallintoon tyytymättömät voivat äänestää jaloillaan ja kansainvälisen työnjaon ulkopuolelle jäävät maat putoavat muiden kehitystahdista. Sotilaallinen varustautuminen menettää merkitystään, koska ihmiset ovat kiinnostuneempia hyvästä elämästä kuin toistensa tappamisesta. Verkottuneessa maailmantaloudessa vastustajaa ei ole mahdollista tuhota tuhoamatta samalla oman hyvinvoinnin edellytyksiä.

Tänä päivänä olemme kuitenkin edenneet hyvin kauas Francis Fukuyaman ”historian lopuksi” nimeämästä – tai meidän maailmanlaajuiseksi tietoyhteiskunnaksi kutsumastamme – utopiasta. Kommunistisen puolueen johtama Kiina on noussut Yhdysvaltojen kanssa kilpailevaksi talousmahdiksi. Demokratian leviämisen sijasta yhä useampi maa on ajautunut autoritaarisen johdon alaisuuteen. Tietotekniikan kehittyessä sensuurin ja ihmisten valvonnan mahdollisuudet ovat heikentymisen sijasta lisääntyneet. Maailmanlaajuisten toimitusketjujen kehittymisen sijasta talous on jakautumassa erillisiin blokkeihin ja yksittäiset maat pyrkivät lisäämään omavaraisuuttaan. Myös länsimaat ovat ryhtyneet suojaamaan omia markkinoitaan ja sulkeneet rajansa muualta tulevilta maahanmuuttajilta. Sotilaallinen varustautuminen kiihtyy ja varteenotettavien asiantuntijoiden mielestä uuden suursodan puhkeaminen USA:n ja Kiinan välillä on vain ajan kysymys.

Iso askel huonompaan otettiin viime joulukuussa Venäjän lähettäessä uutta etupiirijakoa vaatineet ultimaatuminsa USA:lle ja Natolle. Vähän myöhemmin Kiina ilmoitti tukevansa Venäjän vaatimuksia ja helmikuun lopulla Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Länsi vastasi ottamalla käyttöön laajat Venäjää vastaan suuntautuvat pakotteet, joita on sodan jatkuessa ja sotarikosten paljastuessa kiristetty. Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet Naton jäsenyyttä.

Alkuvaiheessa Venäjän hyökkäysjoukot kärsivät nöyryyttäviä tappioita, jotka pakottivat Kremlin muuttamaan strategiaansa. Myös talouspakotteet näyttivät tehoavan ja monet koulutetut venäläiset lähtivät maasta. Länsimaat saivat YK:n jäsenmaiden enemmistön tuomitsemaan Venäjän hyökkäyksen. Sodan pitkittyessä näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että suurista tappioista huolimatta Venäjä kykenee jatkamaan hyökkäystään ilman että se synnyttäisi hallinnon asemia horjuttavia protesteja kotimaassa. Maan talouskaan ei ole romahtamassa, vaan Venäjä saa muhkean rahavirran fossiilisten polttoaineiden ja muiden raaka-aineiden kallistumisen siivittämänä. Tämä on iso haaste ukrainalaisille maanpuolustajille, jotka kärsivät isoja menetyksiä joka päivä ja joilla ei ole mahdollisuutta hengähdystaukoihin. Läntinen aseapu tulee tuskastuttavan hitaasti.

Sodan pitkittyessä kiinnostus sitä kohtaan alkaa vähitellen hiipua. Etusijalle nousevat sodan haittavaikutukset, joista päällimmäisenä on energian hintojen nopea kohoaminen. Julkisen velan hoitokustannusten nousu hillitsee länsimaiden haluja ottaa uutta velkaa Ukrainan tukemiseksi. Tiukempaa ja varovaisempaa linjaa kannattavien maiden keskinäiset syyttelyt heikentävät läntisen rintaman yhtenäisyyttä. Turkki on torpannut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenhakemusten etenemisen ja Naton toiseksi vahvimman armeijan omaava maa näyttää olevan muutoinkin liukumassa lähemmäs Kiina-vetoista euraasialaista liittoutumaa. Yhdysvalloissa voi vahvistua jo ensi marraskuun vaalien myötä linja, joka keskittyy nykyistä enemmän Kiinaan ja joka vaatii siksi Naton eurooppalaisia jäsenmaita ottamaan ensisijaisen vastuun Venäjän uhan torjumisesta.

Länsimaiden ulkopuolella USA ja Nato nähdään melko laajalti pääsyyllisinä Ukrainan sodan puhkeamiseen ja kehittyviä maita uhkaavaan ruokakriisiin. Protektionismin ja maahanmuuttovastaisuuden nousu länsimaissa on herätellyt henkiin vanhoja anti-imperialistisia tuntemuksia. Monen kehittyvän maan johto laskee Kiina-yhteistyön hyötyjen kasvaneen läntisen yhteistyön etuja suuremmiksi. Siten länsi uhkaa jäädä entistä useammin vähemmistöön YK:ssa ja muilla tärkeillä kansainvälisillä foorumeilla.

Vielä pahemmaksi asetelma muodostuu läntisen Euroopan kannalta, jos Ukraina joutuu taipumaan Kremlin voitoksi luettavissa olevaan rauhansopimukseen. Venäjä pääsee tällöin suuntaamaan tuoretta taistelukokemusta saaneet joukkonsa uusille painopistealueille, joista yksi voi hyvin olla Itämeren alue. Näin saattaa tapahtua aikana, jolloin Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenhakemukset ovat vielä jumissa, USA keskittyy Kiinaan ja Kiina käyttää entistä selvemmin fasistiseksi diktatuuriksi muuttunutta Venäjää Europpaa ahdistelevana bulldoggina. Länsi ja sen edustama liberaali maailma alkavat tällöin näyttää illiberaalien poliitikkojen ennusteiden mukaisesti uppoamassa olevalta sivilisaatiolta.

Länsimailla on vielä mahdollisuus korjata tilanne, mutta vain sellaisin keinoin, joiden poliittiset toteuttamismahdollisuudet ovat nykyoloissa melko rajallisia. Ensisijaista on 1990-luvulla vallinneen hengen uudelleenelvyttäminen niin, että protektionismin ja muukalaisvastaisuuden sijasta länsimaat ryhtyvät jälleen avaamaan rajojaan ja kannustavat muitakin tekemään samoin. Tämän ohella lännen on otettava kaikki keinot käyttöön sen ja Kiinan välisen jännityksen lievittämiseksi ja uuden suursodan vaaran vähentämiseksi. Kiina on saatava näkemään ne vaarat, joita fasistisen Venäjän tukeminen aiheuttaa sen omille kehityspyrkimyksille. Lännen on myös sitouduttava keskeisten globaaliongelmien ratkaisupyrkimyksiin niin, että demokratiaa ja turvattuja oikeuksia kaipaavat kehittyvien maiden asukkaat näkevät länsimaat oikeasti yhteistyökumppaneinaan. Venäjän hallitseva regiimi on eristettävä poliittisesti ja taloudellisesti niin, ettei se kykene enää säilyttämään valta-asemaansa. Aikaa myöten Venäjä on saatava palaamaan edes suhteellisen normaalisti käyttäytyväksi kansainvälisen yhteisön jäseneksi.

Toivottavasti länsimaista löytyy lähitulevaisuudessa edes joitakin riittävän kaukonäköisiä poliittisia johtajia ohjaamaan länttä oikealle kurssille.