Maailmanpolitiikan painajaisskenaario

Olisiko tällainen tapahtumien ketju mahdollinen?

Taiwanista maailmanpaloon

Xi Jinping haluaa sementoida johtoasemansa ensi vuoden lopulla pidettävässä KKP:n konferenssissa. Se ei ole itsestään selvää, sillä erilaiset strategiset näkemykset kamppailevat puolueessa ankarasti monoliittisesta ulkokuoresta huolimatta. Tämä ajaa Xi:n kohdistamaan katseensa Taiwaniin. Maan johto on jo pitkään luvannut palauttaa saaren Kiinan hallintaan ja Xi muistaa hyvin, miten Krimin valtaus nosti Putinin kannatusta Venäjällä. Siksi Kiina tekee ilman ennakkovaroitusta invaasion Taiwanille jo lähikuukausien aikana. Taiwanilaisten puolustus murtuu heidän kalustonsa tuhoutuessa pääosin jo ensi iskussa. Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska katsovat olevansa pakotettuja tukemaan Taiwania sotilaallisesti, mutta varsinkin Kiinan onnistuttua tuhoamaan yhden lentotukialuksen ne joutuvat toteamaan Taiwanin menetetyksi.

Tämän jälkeen kukaan ei enää uskalla kyseenalaistaa Xi:n jatkoa maansa ja puolueensa johtajana. Samalla koko maailma ajautuu hälytystilaan, jota vakavoittaa pelko kiinalaisten kansallisen ylemmyyden tunteiden hölskymisestä yli äyräiden. Venäjä hyödyntää huomion keskittymisen Aasiaan valtaamalla Odessaan ulottuvan vyöhykkeen kaakkoisesta Ukrainasta. Kassakaapissa ovat valmiina myös suunnitelmat maayhteyden avaamisesta Valko-Venäjältä Kaliningradiin ja etenemisestä Suomen läpi hallitsemaan Suomenlahden pohjois- ja Pohjanlahden itärannikoita. Nato-maiden pääkaupunkeja uhataan ydinhyökkäyksellä, jos länsi ryhtyy vastustamaan sotilaallisesti Venäjän joukkojen liikkeitä.

Korean niemimaan jännitys nousee äärimmilleen Etelä-Korean pelätessä pohjoisen hyökkäystä. Kim Jong-un tyytyy kuitenkin vain esittämään ydinhyökkäysuhalla höystettyjä ultimaatumeja. Kim ei ole riittävän hullu polttaakseen Soulin maan tasalle tai uskoakseen, että hänen joukkonsa kykenisivät painamaan Etelä-Korean polvilleen turvautumatta ydinaseisiin. Varmuuden vuoksi Kiina ottaa kuitenkin Pohjois-Korean komentoonsa ja sulkee Kimin diskreetisti kotiarestiin.

Länsimaat toivovat tiibetiläisten ja uiguurien aktivoivan protestejaan Kiinan keskushallintoa vastaan. Intia toivoo samaa ja uiguureille tulee tukea islamilaisesta maailmasta. Tämä ja vanhat aluekiistat lisäävät jännitteitä Kiinan ja Intian välillä. Intian ja Pakistanin välinen nokittelu yltyy täysimittaisen sodan partaalle ja molemmat osapuolet – yhtäällä Intia ja toisaalla Kiina ja Pakistan – uhkaavat pommittaa toistensa isoimpia kaupunkeja yhdinaseilla.

Uudeksi suurstrategiseksi haasteeksi nousee kuin varkain kysymys Venäjän itäisten alueiden hallinnasta. Sekä USA että Kiina oivaltavat valtavan suuren ja arvokkaan alueen hallinnan olevan heikoissa kantimissa Venäjän suunnattua sotilaalliset voimavaransa maan läntisiin osiin ja rajantakaisiin operaatioihin Euroopassa. Lisäksi Venäjän on varauduttava epävakaiksi muuttuneissa kansainvälisissä oloissa Recep Tayib Erdoganin johtaman Turkin mahdollisiin toimiin etelän suunnalla. Sen paremmin USA kuin Kiinakaan ei haluaisi ottaa Siperiaan tunkeutumisen riskiä harteilleen, mutta molemmat pelkäävät toisen toimivan ensin. Molemmat arvioivat lisäksi Siperian ja Pohjoisen Jäämeren alueen luonnonvarojen hallinnan ratkaisevan käytännössä sen, kumpi niistä on jatkossa maailman johtava supervalta.

Konfliktien eskaloituessa maailmalla syntyy laaja sodanvastainen kansalaisliike. Sen mahdollisuudet taivuttaa eri maiden johtajat riittävään malttiin toimissaan ovat kuitenkin rajalliset, sillä liikkeellä ovat myös omien maidensa toimien oikeutukseen ja sotilaalliseen ylemmyyteen uskovat fanaatikot.

Todennäköinen kehityskulku

Paljon ylläkuvattua painajaisskenaarioita todennäköisempää on se, että jo konfliktien kierteen ensimmäinen vaihe jää toteutumatta. Kiinan johto arvioi Taiwanin väkivaltaisen haltuunoton tässä vaiheessa liian riskialttiiksi operaatioksi. Parempana vaihtoehtona pidetään potentiaalisen uhan kasvattamista niin, että Taiwanin johto taipuu Pekingin vaatimiin myönnytyksiin taisteluitta. Ja vaikka Kiina hyökkäykseen ryhtyisikin, länsimaat voivat sitoumuksistaan huolimatta jäädä seuraamaan sitä sivusta ja tyytyä tuomitsemaan Kiinan toimet vain verbaalisesti.

Venäjän haluja uusiin offensiivisiin toimiin Euroopan suunnalla hillitsevät maan resurssien rajallisuus ja johdon tietoisuus valtakunnan itäisten osien suojaamattomuudesta. Maan kansalaisetkaan eivät ole järin innostuneita uusiin uhrauksiin johtonsa suurvaltapoliittisten ambitioiden tukemiseksi.

Vaikka konfliktiskenaarion alkupää toteutuisikin, kaikki osapuolet tietävät viimeistään Siperian omistuksesta käytävien taistelujen käynnistymisen ajavan maailman uuteen suursotaan. Siinä vaiheessa ydinaseiden laajamittainen käyttö ei olisi enää estettävissä. Vaihtoehdoksi jää siksi se, että supervallat ja Venäjä kykenevät tekemään keskenään diilin Siperian hallinnasta ja alueen luonnonvarojen käytöstä ilman taisteluja.

Varautua kannattaa

Vaikka pahimmat vaihtoehdot eivät toteutuisi, läntisen Euroopan maiden kannattaa tunnistaa muitakin riskejä kuin vain lisääntyvien turvapaikanhakijamäärien ilmaantumisen niiden rajoille. Riskien tunnistamisen ohella on korkea aika valmistautua niiden hallintaan käytännössä. Se edellyttää ennen kaikkea aktiivisia toimia jännityksen lieventämiseksi ja maailmanlaajuisen varustelukierteen hillitsemiseksi. Tämän ohella tarvitaan myös uusia toimia oman puolustuskyvyn turvaamiseksi. Pelkkään uhrilampaan rooliin ei kannata heittäytyä.

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu