Maailmanvalloitusta vai selviämistaistelua?

Onnistuvatko Putin kumppaneineen lännelle lähetettyjen ultimaatumien myötä käynnistyneessä uudessa yrityksessä rikollisen imperiuminsa oleelliseen laajentamiseen? Vai onko kyse ennemmin yrityksestä voittaa aikaa ja siirtää rahat turvaan ennen heidän valtakautensa väistämätöntä päättymistä?

Kreml pyrkii luomaan kuvaa romahtamisen partaalla olevasta Ukrainan hallinnosta. Se kykenisi valtaamaan maasta helposti tavoittelemansa alueet ja nostamaan valtaan mieleisensä hallinnon. Samalla Kreml uskottelee omaavansa uusia tehokkaita aseita, joilla se kykenisi iskemään tehokkaasti Naton joukkoja vastaan niiden sekaantuessa konfliktiin. Eurooppa voidaan ajaa energiakriisiin, jos se ottaa käyttöön Venäjää vastaan suunnattuja pakotteita. Liberaalin hallinnon asemia horjutetaan trollauskampanjoilla ja tukemalla materiaalisesti eri maiden oikeistopopulistisia ja etnonationalistisia liikkeitä.

Näihin vahvuuksiinsa nojaten Kreml vaatii nyt länsimaita vetäytymään kauemmas Venäjän rajoilta niin, että se saa määräysvaltaansa vanhan Neuvostoliiton kokoisen ”historiallisen Venäjän”. Samalla kotimaan oppositioryhmät ajetaan entistä ahtaammalle niin, ettei nykyhallinnon jatkosta jää mitään epäselvyyttä.

Todellisuudessa kuitenkin Venäjän johto tietää maansa jäävän vuosi vuodelta pahemmin sivuosaan kansainvälisellä näyttämöllä, jota hallitsee Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen titaanien kamppailu. Putinin väki on hakenut selkänojaa yhteenotoilleen länttä vastaan tiivistyvästä yhteistyöstä Kiinan kanssa, mutta strategian riskinä on ajautuminen Kiinan vasallivaltioksi. Tämä ei lisää hallinnon suosiota itseään eurooppalaisina pitävien venäläisten keskuudessa. Enemmistö heistä haluaisi paremmat suhteet lännen kanssa. Venäläisiä ei kiinnosta lainkaan vielä paljon tähänastistä laajempi sotiminen veljeskansana pidettyjä ukrainalaisia vastaan. Varsinkin nuoremman sukupolven venäläiset ovat alkaneet saada tarpeekseen jo kolmatta vuosikymmentä jatkuvasta Putinin hallinnosta ja sen jälkeensä jättämästä elämisen ankeudesta.

Maa on siten alkanut polttaa Kremlin hallinnon jalkojen alla, minkä vuoksi se haluaa saada uutta nostetta kansallista itsetuntoa kohottavista ulkoisista valloituksista. Kreml laskee olosuhteiden olevan otolliset offensiivin käynnistämiselle juuri nyt sen vuoksi, että vahvat voimat sekä Yhdysvalloissa että Natossa vaativat päähuomion kiinnittämistä Euroopan sijasta Kiinan ekspansiivisiin pyrkimyksiin Aasiassa. Lisäksi se uskoo monien idän kaasutoimituksista riippuvaisten Euroopan maiden olevan haluttomia ottamaan Ukrainan vuoksi käyttöön tehokkaita taloudellisia pakotteita Venäjää vastaan.

Todellisuudessa Venäjän paine Ukrainaa vastaan on lisännyt maan kansalaisten halua puolustaa maataan ja sillä on nykyisin oleellisesti paremmat mahdollisuudet aiheuttaa merkittäviä tappioita Venäjän hyökkäysjoukoille. Venäjän strategiset resurssit ovat lisäksi aivan liian ohuita kestääkseen yhtään pidempään kestävää konfliktia Naton joukkoja vastaan. Länsi on myös ennättänyt kehittää valmiuksiaan Venäjän hybridioperaatioiden torjumiseksi. Siten Kremlillä olisi suuri houkutus toteuttaa ydinaseidensa turvin sodan nopeaan päättymiseen johtava shokeeraava isku. Tuolloin Kreml joutuisi kuitenkin varautumaan joidenkin suurkaupunkiensa muuttumiseen rauniokasoiksi. Sellaista hintaa tuskin edes Putin kumppaneineen olisivat valmiit maksamaan.

Myös lännen kyky yhdistää rivinsä Venäjän johdon painostuksen edessä tulee todennäköisesti tuottamaan Putinille pettymyksen.

Tässä tilanteessa on kaikki syy toivoa, että Putin ei ole menettänyt kokonaan suhteellisuudentajuaan, vaan hänet saadaan ymmärtämään vaikutusmahdollisuuksiensa todelliset rajat. Samalla on syytä toivoa, että länsi ei antaudu Putinin vedätettäväksi, vaan  tarjoaa tämän hyväksyttäväksi näennäisen kompromissin – sellaisen, jonka turvin valtakautensa loppua lähestyvällä presidentillä on mahdollisuus vetäytyä menettämättä kokonaan kasvojaan.

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu