Mihin EU-sopua tarvitaan nykymaailmassa?

Vahvoina johtajina itseään pitävät miehet muun muassa Yhdysvalloissa, Kiinassa, Intiassa, Venäjällä ja Turkissa ovat ajaneet maailman keskinäisten hegemoniakamppailujensa pelikentäksi. Heikompien oikeudet jäävät tässä pelissä heidän jalkoihinsa, eikä kukaan näistä miehistä välitä kantaa huolta sen paremmin ilmastonmuutoksesta kuin muistakaan ihmiskunnan isoista yhteisistä haasteista. Pysyessään vallassa nämä miehet ajavat maailman ennen pitkää uuteen suursotaan. Sodassa turvaudutaan joukkotuhoaseiden käyttöön viimeistään siinä vaiheessa, kun konventionaaliset aseet eivät enää riitä omien asemien säilyttämiseen. Siksi se voi sammuttaa sivilisaatiomme valot lopullisesti.

Saman sortin johtajia löytyy myös joistakin EU-maista, vaikka ilman ydinaseita ja muutoinkin heiveröisemmin resurssein varustettuina. Pääosin EU:n alueella pyritään kuitenkin pitämään kiinni demokraattisen oikeusvaltion periaatteista ja politiikkaa yritetään harjoittaa vastuullisesti. Maailmalla EU puolustaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää, jossa myös pienillä valtioilla on yhtäläinen oikeus kansalliseen suvereniteettiin ja itsenäiseen päätöksentekoon kuin suurilla ja vahvoilla.

Juuri nyt EU:n on yritettävä muiden samanmielisten maiden kanssa estää maailman ajautuminen vielä nykyistä pahemmin autoritaaristen johtajien voimapolitiikan ruhjomaksi. EU voi edesauttaa demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta käytävää kamppailua niin, että mahdollisimman moni maa vapautuu yksinvaltaisten johtajien määräysvallasta ja ryhtyy harjoittamaan rauhanomaisempaa politiikkaa. Samalla EU:lla on kiire löytää yhteistyökumppaneikseen maita, jotka ovat valmiit määrätietoiseen työskentelyyn ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja muiden akuutiksi nousseiden globaalien kehitysongelmien ratkomiseksi.

EU:n ongelmana on kuitenkin se, että perinteisestä vauraudestaan ja vahvasta kulttuuriperinnöstään huolimatta sen talouskehitys on jäänyt auttamatta jälkeen muun maailman tahdista. Unionin yhteiset instituutiot ovat heikkoja ja sen jäsenmaat keskittyvät enemmän keskinäiseen kilpailuun etuuksien ja vastuiden jakautumisesta unionin sisällä kuin yhteisen toimintakyvyn kasvattamiseen. Tämä koskee myös taistelua koronapandemian hillitsemiseksi ja sen aiheuttamien yhteiskunnallisten ja taloudellisten menetysten lievittämiseksi.

Tätä taustaa vasten oli välttämätöntä, että EU kykeni nyt päättyneessä huippukokouksessa sopimaan yhteisestä koronapaketista ja budjettikehityksestä tuleville vuosille. Jos edes tähän tavoitteeseen ei olisi päästy, jatkossa olisi ollut hyvin vaikea pitää Eurooppaa ylipäätään varteenotettavana globaalina toimijana. Nyt on sentään jonkinlainen pohja yhteisen eurooppalaisen politiikan rakentamiselle ja Euroopan maailmanlaajuisen roolin vahvistamiselle.

Siksi Suomi menetteli oikein pyrkiessään toimimaan kokouksessa enemmän yhteisen sovun rakentajana kuin kilpailijana siitä, kuka onnistuu härskeimmin kiristämään etuja itselleen. Tulos ei ollut kaikilta osin Suomen neuvottelutavoitteiden mukainen, mutta ei se ollut sitä muillekaan.

Monet – Jussi Halla-aho ja Petteri Orpo etunenässä – ovat ilmaisseet äänekkäästi tyytymättömyytensä Suomen saamisiin Brysselin neuvotteluista. Sopii kuitenkin kysyä, millä keinoin nämä herrat olisivat kyenneet hankkimaan muilta EU-johtajilta riittävän tuen omille vaatimuksilleen. Ja millä tavoin he olisivat kyenneet kasvattamaan – tai edes halunneet kasvattaa – EU:n yhteistä voimaa siten kuin nykyinen maailmantilanne edellyttää. Tästä näkökulmasta katsottuna heidän kommenttinsa jäävät politiikan höyhensarjan tasolle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu