Näinkö Suomi Natoon?

Ihmiskauppaoperaatio Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on aktualisoinut kysymyksen siitä, tulisiko Suomen liittyä Natoon. Pohdintaan kannustavat pelot Puolan ja Valko-Venäjän jännitteiden eskaloitumisesta aseelliseksi konfliktiksi lännen ja Venäjän välillä. Venäjä on keskittänyt epäilyttävän suuren sotilaallisen voiman Ukrainan vastaiselle rajalleen. Sitäkin mahdollisuutta pelätään, että Venäjä ryhtyy työntämään maahanmuuttohalukkaita ihmisiä Suomen itärajan yli samaan tapaan kuin Valko-Venäjä ajaa ihmisiä kohti Puolaa.

Nato ilmoittaa oviensa olevan avoinna Suomelle, jos vain itse haluamme liittyä järjestöön. Maamme ulkopoliittinen johto on kuitenkin tyytynyt suoran jäsenyyden sijasta Nato-kumppanuussuhteeseen, kun taas täysjäsenyys on haluttu säilyttää optiona tulevaisuuden varalle. Jarruttavia tekijöitä ovat kansalaisten enemmistön epäilevä suhtautuminen jäseneksi liittymiseen, Venäjän kielteinen asenne ja Ruotsin pysyminen järjestön ulkopuolella.

Mitä tapahtuisi, jos Suomen poliittinen johto muuttaisi tähänastisen linjansa ja päättäisi jo lähitulevaisuudessa hakea Naton jäsenyyttä? Kremlistä sataisi niskaamme uhkauksia seurauksista, joita jäseneksi liittymisestämme seuraisi. Länsimaita muistutettaisiin – tosiasioita reippaasti liioitellen – Saksojen yhdistymisen aikaisesta lupauksesta, jonka mukaan Natoa ei tuotaisi tuumaakaan lähemmäs Venäjän rajoja. Kreml väittäisi Suomen Naton jäseneksi ottamista uudeksi rikkomukseksi tuota lupausta vastaan, joka pakottaisi Venäjän vastatoimiin.

Julkisesti Kreml ja Venäjän sotilasjohto ovat puhuneet muun muassa maansa sotilaallisen läsnäolon vahvistamisesta Suomen rajojen lähellä. Presidentti Niinistö lienee saanut venäläiseltä kollegaltaan selkokielisempiäkin uhkauksia Suomen Naton jäseneksi hakeutumisen mahdollisista seurauksista, mutta niitä ei ole tarkoitettu julkisuuteen. Ääritapauksessa Venäjä saattaisi jopa harkita operaatiota, joka käytännössä vesittäisi jäsenyyshankkeen eteenpäinviemisen samaan tapaan kuin Venäjän tunkeutuminen Itä-Ukrainaan esti aikanaan Ukrainan mahdollisuudet päästä Natoon.

Jos Venäjä ei onnistu pysäyttämään Suomen jäsenyysaikeita saman tien, edessä olisi tarkka mietintä jäsenyyden toteutustavoista. Sekä Naton päämajassa Brysselissä että Helsingissä jouduttaisiin ottamaan huomioon Suomen maantieteellinen sijainti Venäjän läheisenä naapurina ja Suomenlahden pohjoisrannan vartijana.  Siksi Suomeen tuskin tultaisiin sijoittamaan Naton pysyviä joukkoja ydinaseista puhumattakaan. Suomen Nato-jäsenyyden ehtoihin voitaisiin sisällyttää muitakin rajauksia lähtien siitä, että sen paremmin Bryssel kuin Helsinkikään eivät halua ehdoin tahdoin heilutella punaista lippua Venäjän silmien edessä.

Jos jäsenyysneuvottelut saataisiin aikanaan menestyksellisesti maaliin saakka, meillä alkaisi aikakausi, jolloin me olisimme täysivaltaisesti mukana päättämässä Naton strategisista linjauksista. Naton yhteinen puolusvelvoite pätisi myös Suomen joutuessa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Tämä pakottaisi Kremlin miettimään kahdesti mahdollisia ilkeämielisiä toimia meidän suunnallamme. Tässä mielessä voisimme tuntea olomme selvästi nykyistä turvallisemmaksi.

Saadun turvallisuuden vastapainona Naton jäsenyys velvoittaisi meidät ylläpitämään järjestön jäsenyyden edellyttämää sotilaallista valmiutta ja varaamaan budjeteistamme tähän tarvittavat varat. Voisimme joutua vedetyiksi mukaan sellaisiinkin konflikteihin, joihin emme haluaisi sotkeutua. Emme myöskään voisi enää olla nykyiseen tapaan tarjoutumassa puolueettomaksi maaperäksi suurvaltajohtajien keskinäisille tapaamisille.

Naton jäsenyys lisäisi kiinnostustamme Yhdysvaltojen tulevaa poliittista kehitystä kohtaan. Emme missään tapauksessa haluaisi Donald Trumpin vaalivoiton kaltaisen katastrofin toistumista aikana, jolloin olemme sitoneet turvallisuutemme läntisen suurvallan sotilaalliseen voimaan ja sen poliittisen johdon harkintakykyyn.

Suurimmat riskimme liittyvät kuitenkin siihen hetkeen, jolloin Kreml saa tiedon Suomen aikeista liittyä Natoon. Siksi on paras ottaa pelisilmä käyttöön ja yrittää ajoittaa prosessi sellaiseen vaiheeseen, jolloin Kremlillä on muutakin mietittävää. Tällöin se ei voisi suunnata kaikkia resurssejaan meidän kurmuuttamiseemme.  Voisimme myös lohduttautua sillä, että kertakirpaisun jälkeen elämämme alkaisi näyttää huomattavasti paremmalta.

+15

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu