Onko Yhdysvaltojen kansainvälinen rooli muuttumassa pysyvästi?

USA:n ennakoidaan Afganistanista lähdön jälkeen vähentävän kansainvälisiä sidonnaisuuksiaan. Jotkut kokevat tämän heikentävän demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisen mahdollisuuksia, kun taas toiset iloitsevat maailmanpoliisin poislähdöstä.

Muutos on suuri verrattaessa tämän päivän näköaloja vain kaksi vuosikymmentä sitten vallinneeseen tilanteeseen. Tuolloin George W. Bushin johtama Yhdysvallat määritteli koko maailman terrorisminvastaisen sotansa taistelukentäksi ja käyttäytyi aivan kuin sen omat lait pätisivät kaikkialla. Tuo toimintatapa tuli mahdolliseksi Yhdysvaltojen silloin saavuttaman sotilaallisen ja ennen kaikkea sotilasteknologisen ylivoiman ansiosta. Neuvostoarmeija oli ajautunut konkurssiin ja Kiinan kansanarmeijan kalusto oli kaukana Yhdysvaltojen käytössä olevasta.

Maailma muuttuu kuitenkin koko ajan tavoilla, jotka heikentävät Yhdysvaltojen mahdollisuuksia pitää kiinni vanhasta maailmanpoliittisesta roolistaan.

Yksi rajoittava tekijä on se, että maailman kasvavasta väestöstä enää runsaat neljä prosenttia on amerikkalaisia, ja aikaa myöten tuo osuus tulee edelleen supistumaan. Armeijaan rekrytoitavissa olevien sotilaiden määrää rajoittavat Yhdysvalloissa muun muassa vankilassa olevien, sairaalloisen ylipainoisten ja opioidiriippuvaisten suuri määrä potentiaalisten kohderyhmien keskuudessa.

USA:n taloudellinen ominaispaino muuhun maailmaan verrattuna on  monin verroin väestöllistä suurempi. Sekin on kuitenkin aikaa myöten supistumassa niin, että kun vuonna 1990 USA:n osuus maailman ostovoimatasoitetuin luvuin mitatusta bkt:sta oli vajaat 22 %, IMF ennakoi sen putoavan alle 15 %:in vuoteen 2026 mennessä.

Sotilaallisen ylivoimansa Yhdysvallat on pyrkinyt säilyttämään ennen kaikkea suurten taloudellisten panostusten avulla. SIPRI:n kokoamien tilastojen mukaan USA:n osuus koko maailman sotilasmenoista kohosi 1990-luvun alussa peräti yli viitenkymmeneen prosenttiin. Uudemman kerran tämä asetelma toistui hetkellisesti myös vuoden 2001 terrori-iskun ja toisen Irakin sodan käynnistämisen aikoihin. Barack Obaman presidenttikaudella osuus putosi kuitenkin alle 40 prosenttiin ja pysyi siellä myös Trumpin aikana lievästä kasvusta huolimatta. Jatkossa USA:n osuus tulee todennäköisesti edelleen supistumaan Kiinan ja muiden maiden lisätessä omia sotilasmenojaan.

Yhdysvaltojen ohella kyse on myös Natosta. Vielä kylmän sodan aikana Naton eurooppalaiset jäsenmaat varustautuivat tosissaan Varsovan liiton mahdollisen hyökkäyksen varalta, mutta Neuvostoliiton hajottua sodan uhan uskottiin – ainakin Venäjän Ukrainaan tunkeutumiseen saakka – vähentyneen. Siksi sotilasmäärärahoja on leikattu eikä kalustoa ole uusittu aktiivisesti. Käytännössä Euroopan maat ovat luottaneet Yhdysvaltojen tukeen mahdollisessa konfliktissa Venäjän kanssa. Lisäksi Naton toiseksi vahvin sotilasmahti Turkki on muuttunut Erdoganin hallintokaudella omapäiseksi ja epäluotettavaksi yhteistyökumppaniksi.

Yhdysvaltojen kokemukset esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa osoittavat selvästi, ettei pelkkä sotilasteknologinen ylivoima ratkaise kaikkea silloin, kun käydään ei-konventionaalista sotaa vaikeakulkuisissa maastoissa vieraan kulttuurin ympäröiminä. Omat joukot on pakko altistaa tulelle, ellei tyydytä pelkkiin ilmapommituksiin ja robotti-iskuihin. Niissä kuitenkin kuolee myös paljon siviilejä ja siksi ne kääntävät paikallisen väestön herkästi vastustamaan vieraiden joukkojen läsnäoloa.

Sekä Kiina että Venäjä ovat kehittäneet viime aikoina uusia yliääniohjuksia ja torpedoja, jotka eivät ole välttämättä enää esimerkiksi amerikkalaisten lentotukialusten puolustuksen torjuttavissa. Kiina pystyy todennäköisesti haastamaan Yhdysvallat entistä vakavammin datapohjaisessa sodankäynnissä, kun taas Venäjä on jo osoittanut kyntensä hybridisodan keinojen käyttäjänä.

Yhdysvallat joutuisi siis vanhan asemansa säilyttämiseksi muuttumaan eräänlaiseksi nykyajan Spartaksi, joka käyttää koko ajan kasvavan osan väestöllisistä ja taloudellisista resursseistaan sodankäynnin tarpeisiin. Ehkä kaikkien kannalta onkin parempi, että eri maat ja niiden kansalaiset huolehtivat jatkossa nykyistä enemmän itse omasta turvallisuudestaan ja oikeuksistaan. YK ja muut kansainväliset järjestöt voisivat puolestaan ottaa nykyistä isomman vastuun erilaisten globaaliongelmien ratkomisesta.

USA:n kansainvälisen roolin muutokset on varmasti syytä ottaa huomioon myös Suomen pohtiessa oman turvallisuusympäristönsä kehittymistä ja tuon kehityksen meille asettamia haasteita.

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu