Paha uni
En pidä seuraavankaltaista kehityskulkua todennäköisenä, mutta pelottavan mahdollisena kuitenkin.
Putin saa vakiinnutettua Venäjän aluevaltaukset Ukrainassa ja pakotettua loput maasta jäämään läntisten liittoutumien ulkopuolelle.
Kiinan kuristusotteen kiristymisen myötä Taiwan ajautuu de facto Pekingin määräysvaltaan samaan tapaan kuin Hongkongin kohdalla on tapahtunut. Autoritaarisesti johdetusta Kiinasta tulee USA:n jarrutteluyrityksistä huolimatta maailman johtava talousmahti ja ennen pitkää myös sotilaallisesti vähintään Yhdysvaltojen veroinen voimatekijä.
Donald Trump palaa valtaan USA:ssa ensi vuoden vaaleissa. Valkoisen miehen ylivallan kannattajat pääsevät maan politiikassa niskan päälle ja rajat suljetaan tiukasti etelästä tulevilta maahanmuuttajilta. Trump jättää Euroopan puolustamisen Naton täkäläisten jäsenmaiden huoleksi samalla kun hän ajautuu Xi:n, Putinin ja muiden autokraattien vedätettäväksi keskusteluissa maailman jakamisesta etupiireihin suurten valtojen kesken.
Oikeistopopulistiset ja kansalliskonservatiiviset voimat etenevät Euroopassa. Emmanuel Macron joutuu luopumaan virastaan ehkä jo ennenaikaisesti ja Marine Le Pen nousee maan seuraavaksi presidentiksi. Sisäisen hajanaisuuden lisääntyessä Nato ja EU muuttuvat käytännössä toimintakyvyttömiksi niin, että yksittäiset jäsenmaat joutuvat huolehtimaan yhä enemmän itse omista eduistaan ja turvallisuudestaan. Suomessa joudutaan siksi EU- ja Nato-jäsenyydestä huolimatta varomaan jälleen kaikkea sellaista, minkä pelätään ärsyttävän Putinin hallitsemaa Kremliä.
Omia etujaan puolustamaan linnoittautuvien länsimaiden käyttäytyminen etääntyy niin kauas niiden julistamista vapaan maailman periaatteista, että Kiinan ja Venäjän johtajien on helppo syyttää niitä kaksoisstandardeista sekä houkutella muita maita priorisoimaan yhteistyötä heidän kanssaan. Länsimaat jäävät yhä useammin vähemmistöön erilaisilla kansainvälisillä foorumeilla ja vanhat ennakkoluulot ja naapuruuskiistat heräävät henkiin myös niiden keskinäisissä suhteissa.
Vapaamielisen ajattelun, kulttuurin ja toiminnan liikkumavara jäisi näissä oloissa kaikkialla hyvin ahtaaksi. Nin käy etenkin silloin, jos kehittyviä vastakkaisuuksia lähdetään ratkomaan joukkotuhoasein käytävässä suursodassa. Se tulee entistä todennäköisemmäksi voimapolitiikan syrjäytettyä viimeisetkin sääntöperäisen maailmanjärjestyksen jäänteet.
*
Samaan aikaan maailmalla kasvaa kuitenkin aikuisuuteen yhä suurempi määrä ihmisiä, jotka haluavat päästä toteuttamaan omia tarpeitaan ja pyrkimyksiään kenenkään estämättä. He haluavat vaikuttaa täysipainoisesti myös omien yhteiskuntiensa ja maailman tulevien kehityssuuntien valintaan. He pyrkivät eroon valtaansa juuttuneista yksinvaltaisista johtajista ja heidän ympärilleen rakentuneista korruptoituneista verkostoista. Heidän mukanaan kasvaa – näin rohkenen toivoa – uusi edistyksellisen ajattelun ja vapauspyrkimysten aalto. Sen myötä aletaan rakentaa oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää maailmanjärjestystä. Nykyiset vauraat länsimaat – joissa asunee tuolloin noin seitsemäsosa maailman väestöstä – saavat tuossa järjestyksessä sellaisen paikan kuin olemme teoillamme ansainneet.
Tällaisen muutoksen toteutuminen vaatisi kuitenkin todennäköisesti globaalikehityksen akuutit ongelmat – kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon eteneminen – huomioon ottaen aivan liian pitkän ajan. Siksi kannattaa ennemmin kamppailla vapaan, avoimen ja kestävän maailman puolesta jo nyt niin, etteivät asia alun perinkään lähde liukumaan vääriin suuntiin. Se edellyttää isoa heräämistä Suomessa ja muissa länsimaissa.
Tästä näkökulmasta katsoen presidentti Niinistö oli oikealla asialla kehottaessaan valtiopäivien avajaispuheessaan kansanedustajia ymmärtämään ”entistä paremmin, miten elimellisesti täällä nähdyt vaarat ja jännitteet kytkeytyvät globaalin geopolitiikan kiristymiseen. Sekä suoraan että välillisesti meihin vaikuttavaa valtataistelua käydään parhaillaan kaikilla mantereilla… Omaa diplomatiaamme tarvitaan paitsi Euroopassa, myös Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. On puhuttava myös niiden, ehkä ennen kaikkea juuri niiden kanssa, jotka näkevät maailman toisin kuin me”.
Vaikutatte kuitenkin uskovan – pahasta unestanne huolimatta – senkin sisällä pitkän aikajänteen evolutiiviseen kehitykseen. Olisiko länsimaiselle ajattelutavalle ja maailmaan suhtautumisen tavalle lähestymässä pakonomainen laadullinen murros?
Kuten varmaan taustanne vuoksi tiedätte, organisaatiot pääsääntöisesti ajautuvat laadullisiin murroksiin. Koski pauhaa ja vene sinkoilee, noin vertauskuvallisesti. Kapitalismin voima on juuri tuossa: heikot sortuvat ja sortumisellaan tarjoavat paremmin todellisuutta vastaaville organisaatioille tilan kehittyä.
Kun vielä unestanne huolimatta näette positiivisen lopputuleman, niin mikäs tässä. Kapitalismin pyöräytyksistä tiedämme että mitä nopeammin laadullinen murros tulee, sen parempi yleensä.
– siinä mielessä esimerkiksi finanssikriisistä alkaneet EU:n elvytystoimet vain siirsivät kriisiä eteenpäin – ja lopputulemaltaan entistäkin vakavammaksi.
Positiivisen ratkaisun esimerkkinä on, talouden saralla, Suomen upea nousu kahdessakin vaiheessa. Ensiksi hyvinvointiyhteiskunnaksi 1960 -luvulta alkaen.
– Ja sitten läskin poistaminen pöhöttyneen hyvinvointivaltion koneesta Suuressa Lamassamme.
– Miten upeassa iskussa Suomen talous olikaan vuosina 1994 – 2005.
Sitten tulivat yhteiskunnan jakajat ja parturit…
Ilmoita asiaton viesti
Saksa on kadottanut viimeisenkin juonen toiminnassaan. Baerbock menee Kiinaan nöyryyttämään isäntiään.
Afrikka pitää sakemanneja öykkäreinä.
https://youtu.be/5QRi12ldhos
https://youtu.be/JSDplay10vQ
EU on huonoissa käsissä, koska Saksa on lähtenyt ajamaan Yhdysvaltojen asiaa Kiinaa vastaan. Melkein muut liittokunnat voivat huokaista, että Saksa liittyi USAn leiriin. Sillä on häviäjän aura.
Talibaanien viimeinen ulkoministeri sanoi pitäneensä Saksan suurlähettilään typeryyttä kaikkein vastenmielisimpänä 2001. Siis hän ymmärsi vihollisten, kuten USA ja UK suurlähettilään uhkaukset.
Saksalainen on liian fanaattinen periaatteissaan. Saksalainen pyrkii pesemään mustan ihon valkoiseksi.
Saksa hakataan nyt alkaneessa maailmanlaajuisessa kahakassa kolmannen kerran maanrakoon. Se edesauttaa sitä itsekin. Ydinvoima alas. Periaate on periaate.
Jotenkin kun seuraa Saksan nykyistä uhoa (ja tuhoa) alkaa ymmärtää miksi tuli Brexit. Saksa ja sen myötä EU on ajautumassa historian häviäjien puolelle. Taas on merkit ilmassa.
Siis Saksaa puukottaa selkään USA ja britit myös. Saksan johto suutelee kättä joka sitä lyö (ja miehittää). Kun isäntä potkaisee saksalaista koiraa, saksalainen koira puree mustaa miestä, siis klassinen malli
Ilmoita asiaton viesti
Seppo Räty ei ilmeisesti ole ainoa, jonka mielestä Saksa on ihan paska maa.
Venäläiset mediat kommentoivat ulkoministeri Baerbockin Kiinan vierailua aika saman sävyisesti, kun taas monet Euroopassa arvioivat sitä selvästi positiivisemmin.
Iso ongelma on kuitenkin se, etteivät Kiinan nykypäättäjät osaa kohdata naispuolisia vaikuttajia vertaisinaan. Annalena Baerbockin ohella myös Ursula von der Leyen joutui kokemaan tämän.
Ilmoita asiaton viesti
Itse kunnioitan Saksan järjestelmällisyyttä kotimaassaan. Diplomatiassa se on surkea nykyisin.
USA lähetti aikoinaan naisen suurlähettilääksi Irakiin (April Glaspie), juutalaisen saudeihin ja mustan valkoiseen Etelä-Afrikkaan.
Kekkonen sai torpattua naissuurlähettilään tulon Suomeen vetoamalla saunakulttuuriin.
Onko Eurooppa sellaisessa asemassa, että se voi levittää omaa malliaan maailmassa? Yhdysvallatkaan ei ole suhteellisesti enää sellainen mahti kuin se oli 20-30 vuotta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi Euroopan pitäisi levittää omaa malliaan muille?
Halu päästä käyttämään omaa järkeä ja elää sen mukaisesti on universaali inhimillinen ominaisuus ja ihmiset kamppailevat sen puolesta ihan itsekin. Me voimme kuitenkin auttaa heitä tuossa kamppailussa samoin kuin he voivat auttaa meitä omassamme.
Ilmoita asiaton viesti
Saksa hävisi Toisen maailmansodan ja Neuvostoliitto voitti. Jo muutama vuosi sodan jälkeen elintaso Saksassa oli kuitenkin korkeampi kuin Neukuissa ja vuosikymmenten mittaan ero kasvoi valtavaksi. Mersu ja Lada.
80-90-lukujen vaihteessa Saksa yhdistyi ja Neuvostoliitto hajosi. Saksassakin on tehty virheitä, mutta se on yksi maailman kehittyneimpiä teollisuusmaita (Kiina ohitti Saksan maailman suurimpana viejänä vasta kymmenkunta vuotta sitten). Venäjän teollisuuden ja tuotekehityksen suorastaan järkyttävän huono taso selvisi koko maailmalle vasta Ukrainan sodan myötä. Venäjä ei ole pystynyt tuottamaan ainoatakaan maailmalla tunnettua kuluttajabrändiä ja nyt sen sotateollisuuden tuotteetkin on todettu surkeiksi. Missä ne Kososenkin kehumat Armatat luuraa?😄
Venäjä tulee olemaan globaalisti aivan valtava häviäjä ja tulee taantumaan (on jo pitkälti taantunut) kehitysmaaksi, jota Kiina tulee kolonisoimaan ja käyttämään halpana raaka-aineiden lähteenään.
Iiron jutut ovst vähän kuin venäläisen: kun käännät ne juuri päinvastoin, niin olet lähellä totuutta😃
Ilmoita asiaton viesti
Saksa hävisi ensimmäisen ja toisen maailmansodan. Venäjä ajautui ensimmäisessä maailmansodassa vallankumoukseen.
Saksan nykyinen idioottimaisuus ja ylimielisyys liittyi Kiinaan ja Afrikkaan. Siinä jutussani oli pari linkkiä.
Kyse oli on siitä, että Saksa valitsee väärän hevosen tällä kertaa. Turhaan ottavat maailmassa viime vuosikymmeninä hankittua Amerikka vihaa päälleen. Venäjä ei liity USAn sotiin ja sen harjoittamaan kiristämisen ns. etelässä. Viittasin myös brexitiin yhtenä reaktiona Saksan mahtailun edessä.
Nyt en pohtinut Saksan tappiota suhteessa Venäjään. Kyse on Saksan asennoitumisesta Saksan paimenkoiraksi USAn romahtavaa imperiumia puolustaakseen.
Saksalaisessa erää vääränlaista ylpeyttä länsimaisen kulttuurin ulkopuoliseen maailmaan nähden. Sikäli YouTubeen on tullut viime aikoina mielenkiintoisia juttuja saksalaisten öykkäröimisestä Kiinassa ja Afrikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Joku mahdollinen diplomaattinen kömmähdys on ihan pähkinöitä ja tietysti Saksan kannattaa olla mielummin välilöissä Yhdysvaltojen kuin auringonlaskun maan, fasistisen roistovaltion Venäjän kanssa. Venäjän surkeaa putoamista kuiluun on kiva seurata, kun on maata ( ei kuitenkaan sen kulttuuria) ikänsä inhonnut.
Venäjä on halunnut eroon ”länsimaisesta hapatuksesta” ja eroon se todellakin joutuu, enää eivät saa edes käännösoikeuksia länsimaiseen kaunokirjallisuuteen. Tätä menoa kaikki vähänkään sivistyneet ihmiset alkavat häipyä tuosta perslävestä, jota Venäjäksi kutsutaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän parikymppiset suomalaiset lue korealaisia, japanilaisia ja kiinalaisia kirjailijoita. Missäköhän on sellainen laadukas länsimainen kirjallisuus, jota syntyi vielä 1800-1900-luvuilla?
Kiina on Afrikan ja latinalaisen Amerikan ystävä. Se kykenee solmimaan rauhaa islamilaisessa maailmassa myös. Jos Venäjä nyt veljeilee Kiinan kanssa, niin se on vain yksi palanen siinä maailmanjärjestyksessä, joka on dumppaamassa Saksaa ja Yhdysvaltoja ulos piiristään.
Kiina tarjoutui jo ostamaan Afrikan velat (800mrd). Ehto, ettei ikinä enää uusia dollarilainoja. Eurooppalaiset näyttävät pelkiltä ovimiehiltä kiinalaisten rinnalla.
Saksan kiista Venäjän kanssa on lähinnä valkoisen rodun sisällissotaa Etelän silmissä. Sikäli turha jumiutua johonkin ryssävihaan. Se ei ole se iso kertomus tämän hetken maailmassa.
Ilmoita asiaton viesti
Iiro, olenhan minä varoittanut sinua siitä sienten syönnistä, olenhan … ei kukaan voi selvin päin tuollaista potaskaa suoltaa.
”Missäköhän on sellainen laadukas länsimainen kirjallisuus, jota syntyi 1800-1900- luvuilla?” … ei oo todellista 😀
Ilmoita asiaton viesti
Saksalaisen koulumestarin äänellä ja sormi pystyssä.
Pekka, jatka samaan malliin…
…juuri sillä tavalla tulee karkoitetuksi Afrikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Eurooppa heikentää itseään tieten tahtoen uskomukseen perustuvalla ilmastopolitiikallaan.
Nyt olisi oikea aika tunnistaa ne oikeat uhkat.
Pitäisi mennä kaaliin ettei Eurooppa yksin voi ilmastoa pelastaa. Muita ei kiinnosta tipan tippaa.
En ihan löisi vetoa Trumpin puolesta. Toisaalta sieltä voi nousta joku muu joka suhtautuu nuivemmin sotaan Ukrainassa.
Biden on melkein kaikissa suhteissa epäonnistunut, joten en veikkaisi jatkoon häntäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Kiina tais juuri ilmoittaa tiivistävänsä sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa?
-Paha uni ja suorastaan hirveä painajainen olisi, jos ”uutta maailmanjärjestystä” ajavat, ”lännen vastustajat” ryhtyisivät toteuttamaan sitä jopa eskaloituvalla, laajenevalla sotimisella…?
Kiina ja Venäjä bropakoivat ja hankkivat eri keinoin ”liittolaisia länttä vastaan” ympäri maailmaa, Afrikkaa myöten.
– Alikehittyneille, ei sivistysmaille menee hyvin läpi mm. ”jumalattomuus” ja kaikki muu, ”läntinen rappio.”
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastaan monissa kehittyvissä maissa jumalattomuuden sijasta kaikenlaiset eskatologiset visiot – muun muassa islamilaisuuden, herätyskristillisyyden ja animististen uskontojen aineksista ammentavat – käyvät hyvin kaupaksi. Mutta on myös niitä, jotka eivät hurahda tällaisiin vaan näkevät niiden ja niihin liittyvän härskin bisneksen ja ihmisten hyväksikäytön lävitse.
Ilmoita asiaton viesti
Mm. nykyinen saarnamies, ex-persu Timo Soini on myötäillyt Kiinan ja Venäjän johtajia, että rappiolle on mennyt ”kaiken salliva ja hyväksyvä länsi, vapauksineen demokratioineen…”
– Kaavaili aikoinaan kristillisistä ja keskustasta uutta ”arvokonservatiivista” keskisuurta puoluetta, tämän jumalattoman menon torjumiseen-ainakin Suomessa.
Ehkä näki sinisiä unia jopa ”kansallisesta herätyksestä?”
– Putin tais kuitenkin ehtiä ”herättelemään” Soinia ja Räsästä ennen?
Ilmoita asiaton viesti