Pakolaiset hyökkäysaseina

Putin ja Lukashenko ovat ilmiselvästi hyökkäystuulella. Kumpaakin ajaa liikkeelle tarve saada omien kansalaistensa huomio pois kotimaisista ongelmista: Venäjällä valtoimenaan riehuvasta koronasta ja kallistuvista hinnoista, Valko-Venäjällä talouden kurjasta tilasta ja ihmisten julmasta sorrosta.

Strategiaksi on valittu pakolaisten rahtaaminen urakalla Lähi-Idästä Valko-Venäjälle, missä Lukashenko vie tulijoiden säästöt ja ajaa heidät taivasalle Puolan ja Liettuan rajalle. Siellä Lukashenkon miehet avustavat yrityksiä päästä rajan yli muun muassa kuskaamalla väkeä heikommin vartioiduiksi tiedettyihin kohtiin, leikkaamalla aukkoja piikkilanka-aitoihin ja kaatamalla puunrunkoja niiden päälle. Konepistoolimiehet vahtivat selustassa varmistaen, ettei kukaan lähde sumpusta väärään suuntaan.

Oletuksena on, että tulijoiden määrän kasvaessa ja heikompien alkaessa kuolla joukolla kylmään, nälkään ja janoon EU:n on pakko ryhtyä päästämään ihmisiä rajan yli.  Lisäksi tavoitellaan pakotteiden keventämistä ja rahan maksamista Lukahsenkolle korvauksena siitä, että hän suostuu hillitsemään edes hieman teollisiin mittoihin kasvanutta ihmiskauppabisnestään.

Kuvaan kuuluvat venäläisten medioiden maailmalle levittämät uutisfilmit pakolaisten kolkoista oloista rajalla. Haastatteluissa kerrotaan ihmisten haluista päästä Saksaan tai johonkin muuhun EU-maahan. Lukashenko on uhannut vastata mahdollisiin uusiin sanktioihin katkaisemalla maakaasun kuljetukset Valko-Venäjän kautta muualle Eurooppaan. Perussuomalaisten ja muiden oikeistopopulistien osaksi on annettu uusilla maahanmuuttoaalloilla pelottelu EU-maiden sisällä.

Lukashenko-myönteisestä uutisoinnistaan huolimatta Kreml on yrittänyt ylläpitää vaikutelmaa, jonka mukaan sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Voidaan pitää kuitenkin lähes varmana, että Lukashenko toimii nimenomaan Putinin toimeksiannosta. Kremliä kiinnostavat EU:n rivien hajoittaminen ja yleisen levottomuuden lietsominen niin, että sen on helpompi ryhtyä toteuttamaan omia suunnitelmiaan esimerkiksi Ukrainan suunnalla.

EU on tuominnut jyrkästi Lukashenkon puuhat ja luvannut auttaa Puolaa ja Liettuaa niiden rajojen turvaamisessa. On myös suunniteltu uusia sanktioita ja pohdittu keinoja Minskiin suuntautuvien ihmiskauppalentojen estämiseksi lähtömaissa. Selvää on myös se, ettei EU voi Lukashenkon tavoin jäädä vain seuraamaan sivusta kylmenevään metsään sumputettujen ihmisten kuolemista heidän silmiensä edessä.

Tavalliset kansalaiset esimerkiksi Puolassa ovat toki jo ryhtyneet toimittamaan edes jotakin apua piikkilanka-aitojen takana värjötteleville ihmisille. Se on kuitenkin vain pisara meressä, joka ei pysty pelastamaan montaakaan ihmishenkeä. Tämän vuoksi Lukashenkolle on tehtävä selväksi, että Valko-Venäjän on joko itse järjestettävä tarvittava apu heidän alueellaan oleville ihmisille tai päästettävä kansainväliset avustusorganisaatiot huolehtimaan ihmisten pelastamisesta paikan päällä. Tilanne rajalla on sen verran akuutti, ettei asian järjestämisessä voida jäädä enää odottamaan montaakaan päivää. Samalla on aiheellista selvittää, millaista kohtelua ihmiset ovat joutuneet kärsimään matkan varrella. Ilmeisimmät tapaukset on syytä päästää rajan yli saamaan hoitoa tai turvapaikkakäsittelyä varten.

Toimimalla vastuullisesti, johdonmukaisesti ja riittävän tiukasti EU:lla on mahdollisuus torjua Putinin ja Lukashenkon hyökkäys ja saattaa diktaattorit kärsimään itse oman toimintansa seurauksista. Tällöin myös EU-maiden oikeistopopulistit jäävät ilman kaivattua nostetta omalle kannatukselleen.

Vedätettäväksi EU:lla ei ole varaa antautua senkään vuoksi, että pakolaisongelmista ei tulla pääsemään eroon vähään aikaan. Esimerkiksi Afganistanissa Talebanin edellytykset huolehtia maansa kansalaisista ovat sen verran heikot, että lähtöhalukkaita on todella paljon. Etiopia on ajautumassa vauhdilla täyteen sisällissotaan eri etnisten ryhmien välillä ja Sudan on joutunut vastikään sotilasjohdon alaisuuteen. Me olemme tupruttaneet myös kasvihuonekaasuja taivaalle sen verran, että elämisen edellytykset koko laajalla Sahelin alueella ovat jäämässä aste asteelta rajallisemmiksi.

Kun näin on, niin oikean toimintalinjan löytämisestä nyt tulee todennäköisesti olemaan paljon hyötyä tulevaisuudessakin.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu