Putinin fossiilijalanjälki

Venäjällä uskotaan yleisesti olevan valtavat fossiilivarannot, joiden avulla Kreml kykenee rahoittamaan valloitussotansa, kiusaamaan vastustajiaan ja houkuttelemaan uusia ystäviä itselleen. Venäjän asema vahvistuu muualta löytyvien varantojen ehtyessä, kun taas fossiilisten polttoaineiden kysyntä jatkaa edelleen kasvuaan. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi niistä kyllä pitäisi päästä irti, mutta näin ei näytä tapahtuvan. Siksi esimerkiksi öljyn kysynnän kasvun pitkään ennakoitu piikki ja sen jälkeinen lasku on siirtynyt aina vain kauemmas tulevaisuuteen.

Mutta onko tilanne todellisuudessa Kremlin näkökulmasta näin edullinen? Jos tarkastelemme maailman öljyntuotannon toteutunutta kehitystä IEA:n tilastojen valossa 1990-luvun alusta eli Neuvostoliiton hajoamisen ajoista nykypäivään, näemme maailmanlaajuisen tuotannon kasvaneen noin kolmanneksella. Tästä poiketen Venäjän tuotantomäärät ovat edelleen käytännössä samalla tasolla kuin millä ne olivat jo kolmannesvuosisata sitten. Venäjän psosentuaalinen osuus maailman kokonaistuotannosta on pudonnut vuoden 1990 runsaasta 17 prosentista 2020-luvun alun vajaaseen 14 prosenttiin.

Maakaasu ei ole ollut menneinä vuosikymmeninä Venäjälle yhtä tärkeä rahasampo kuin öljy, vaikka viime aikoina kiinnostus maailmalla kaasua kohtaan on kasvanut. Keskeinen syy tähän on ollut eri toimijoiden halu korvata kivihiili puolta vähemmän saastuttavalla fossiilisella polttoaineella. Maailmanlaajuisesti maakaasun tuotanto on IEA:n tilastojen mukaan kasvanut noin kaksinkertaiseksi 1990-luvun tasosta, mutta samaan aikaan Venäjän tuotantomäärät ovat pysyneet paikallaan. Maan suhteellinen osuus maailman maakaasun tuotannosta on pudonnut vuoden 1990 runsaasta 30 prosentista runsaaseen 15 prosenttiin viime vuonna.

Entä miltä tilanne näyttää tästä eteenpäin? Nykyisin Venäjän raakaöljyreservien suuruudeksi arvioidaan noin 80 miljardia barrelia eli vajaat viisi prosenttia maailman kokonaisvarannoista. Eri maiden vertailussa Venäjä sijoittuu kahdeksanneksi eli Venezuelan, Kanadan ja kuuden Persianlahden maan jälkeen. Teoriassa reservit riittäisivät nykyisen tuotantotason ylläpitämiseen parin vuosikymmenen ajan.

Maakaasun osalta Venäjän suhteellinen asema on huomattavasti parempi: reservien määräksi arvioidaan noin 40-50 000 kuutiokilometriä. Tämä nostaa maan maailman ykköseksi yli viidenneksellä maailman toistaiseksi tunnetuista kokonaisvarannoista. Periaatteessa arvioitu määrä riittäisi maakaasun tuotannon jatkamiseen nykytasolla vuosisadan loppuun saakka.

Käytännössä Kremlin mahdollisuudet hyödyntää näitä varantoja ovat kuitenkin hyvin rajallisia. Keskeisimpiä tekijöitä lyhyellä aikavälillä ovat Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen vaikutukset fossiilibisneksen harjoittamisedellytyksiin maassa. Aiemmin laaja öljyn ja maakaasun länsivienti on lakannut lähes kokonaan, miltei kaikki alalla toimineet läntiset yritykset ovat lähteneet maasta, paikallisten yritysten on vaikea saada tarvitsemaansa rahoitusta ja teknologiaa, pumpatuille aineille on löydettävä uudet ostajat ja ne on kyettävä myös toimittamaan asiakkaille.

Näiden ehtojen vallitessa IEA arvioi Venäjän öljyntuotannon jäävän vuonna 2025 noin viidenneksen järjestön aiemmin ennustaman tason alapuolelle. Myös öljystä saatavat hinnat jäänevät tuolloin merkittävästi vallitsevaa maailmanmarkkinahintaa alhaisemmalle tasolle. Vielä vaikeammaksi tilanne muodostuu maakaasun kohdalla sen vuoksi, että koko jakeluinfrastruktuuri on rakennettu välittämään maakaasua ensisijaisesti eurooppalaisille käyttäjille. Nyt kestää vuosia ennen kuin tuotanto kyetään ohjaamaan Kiinaan ja muille uusille aasialaisille käyttäjille. IEA arvioi Venäjän maakaasun tuotannon jäävän vuonna 2025 noin kahdensadan miljardin kuutiometrin verran sen aiemmin ennustaman tason alapuolelle. Mittasuhteiden hahmottamiseksi todettakoon, että Venäjän viranomaiset ilmoittivat maan viime vuoden tuotannon määräksi runsaat 570 miljardia kuutiometriä.

Koko 2020-luku tulee siten jäämään käytännössä Venäjän fossiilibisneksen menetetyksi vuosikymmeneksi. Tästä eteenpäinkin tilanteen korjaaminen tulee olemaan vaikeaa sen vuoksi, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi yhä isompi osa fossiilisista polttoaineista joudutaan korvaamaan muilla energianlähteillä. Aikaa myöten tämä kehitys kääntää väistämättä fossiilisten polttoaineiden kysynnän pysyvästi laskuun, vaikka muutos ei tapahdukaan niin nopeasti kuin monet meistä toivoisivat. Venäjän vielä tuolloin jäljellä olevista varannoista suuri osa sijaitsee kaukana Itä-Siperiassa tai Pohjoisella jäämerellä eli vaikeasti hyödynnettävissä kohteissa. Fossiilipolttoaineiden supistuva kysyntä pystytään kuitenkin tyydyttämään tulevaisuudessa helpommin ja halvemmalla hyödynnettävistä kohteista kuten Persianlahden alueelta. Siksi iso osa Venäjän hypoteettisista varannoista jäänee pysyvästi maaperään sisään.

Varmasti Siperiasta tullaan toimittamaan maakaasua ja ehkä jonkin verran öljyäkin etenkin Aasiaan vielä tämän vuosikymmenen jälkeenkin. Mutta koska Venäjällä itsellään ei ole käytössään riittävää rahoitusta ja osaamista tarvittavan infrastruktuurin rakentamiseen, varantojen isännyys tulee todennäköisesti olemaan muiden käsissä. Myös Kremlin isäntä tulee ehkä jatkossa olemaan enemmän Kiinan käskynhaltija kuin aito suvereenin valtion johtaja.

Viime aikoina Venäjän presidentti Vladimir Putin on alkanut miettiä entistä enemmän sitä, millaisen jäljen hän tulee jättämään Venäjän historiaan. Sillä on mutakin ulottuvuuksia, mutta Putinin fossiilijalanjälki tulee todennäköisesti muodostumaan kutakuinkin edelläkuvatun kaltaiseksi.