Rahan arvo ja luokkaerot koronakriisin jälkeen

Yksi koronakriisin seurauksista on ollut se, ettei tilastoviranomaisten ole ollut helppo saada inflaation mittaamisessa tarvittavia tietoja esimerkiksi kulttuuri- ja vapaa-aikatuotteiden tai hotellien ja ravintoloiden hintojen muutoksista. Näin tietysti siksi, että laitokset ovat olleet enimmäkseen kiinni.

Mutta miten kehitys etenee tästä eteenpäin? Onko edessämme deflaatio, inflaatio tai jokin niiden yhdistelmä? Ekonomistit ovat esittäneet viime aikoina hyvin erilaisia arvioita asiasta, jolla on todennäköisesti isoja vaikutuksia yhteiskuntakehitykseen kokonaisuudessaan.

Sitä voidaan pitää todennäköisenä, että hinnat pikemmin laskevat kuin nousevat lähiaikoina. Keskuspankit ovat kyllä lisänneet voimakkaasti rahan tarjontaa ja valtiot ovat lisänneet reippaasti velanottoa talouden elvyttämiseksi, mutta työttömyyden noustessa korkealle tasolle monien kotitalouksien raha on tiukalla. Myös yritykset joutuvat koronatoimien kasvattamista kustannuksista huolimatta tarjoamaan alennuksia saadakseen edes jonkin osuuden pikku hiljaa elpyvistä asiakasvirroista.

Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin muuttua sen vuoksi, että hyvässä taloudellisessa asemassa oleville on ehtinyt kertoa paljon käteistä rahaa säästöön pakkoeristyksen aikana. Lisäksi pörssiosakkeita omistavat ovat voineet viime aikoihin saakka kasvattaa varallisuuttaan aivan reippaasti reaalitalouden alamäestä huolimatta.

Seuraavaan vaiheeseen tullaan silloin, kun valtioiden on aika siirtyä elvytystoimista julkistalouden vakauttamiseen. Tuolloin jo vauhtiin päässyt inflaatio voi hyvin nousta paljon keskuspankkien tavoittelemaa paria prosenttia korkeammalle tasolle, mikä helpottaa valtaviksi kasvaneiden valtionvelkojen takaisinmaksua. Myös omaisuusarvot kasvavat todennäköisesti inflaatiovauhtia nopeammin. Parhaassa työmarkkina-asemassa olevat palkansaajat pystynevät säilyttämään palkkojensa reaalisen ostovoiman ja jopa hieman kasvattamaan sitä.

Häviäjän asemaan kiihtyvän inflaation maailmassa joutuvat heikossa työmarkkina-asemassa olevat palkansaajat ja tulonsiirroilla elävät, joiden ostovoima supistuu elinkustannusten kohoamisen seurauksena. Myös pienituloisten pankkitileille keräämät säästöt menettävät arvoaan. Liian raskaasti velkaantuneet kotitaloudet joutuvat ahdinkoon nousevien korkojen myötä kasvavien velanhoitokustannustensa vuoksi. Siksi moni velaksi ostettu asunto ehtii mennä pankille ennen kuin velalliset pääsevät nauttimaan sen arvonnoususta tai inflaation myötä tapahtuvasta velkapääoman kevenemisestä.

Uhkana on siten eteneminen kohti entistä selvemmin kahteen kerrokseen jakautuvaa yhteiskuntaa. Yläkerrassa asuvat pystyvät kasvattamaan tulojaan ja varallisuuttaan niin koronakriisin aikana, sen jälkeisessä elvytysvaiheessa kuin kiihtyvän inflaation sävyttämässä talouden vakautusvaiheessakin. Ennen pitkää näiden ihmisten elämä eriytyy entistä selvemmin omaksi enklaavikseen.

Me muut joudumme käyttämään varamme erittäin harkiten ja kulutuksen laadusta entistä pidemmälle tinkien. Yhteiskunnan päätöksentekijät patistelevat meitä lisäämään työnteon määrää niin, ettei hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja romahtaisi aivan kokonaan. Ahkeruudestamme huolimatta julkinen sektori ei välty isoilta leikkauksilta, joiden seurauksena hyvinvointipalveluja joudutaan karsimaan ja tehostamaan rajusti. Koska lisääntyvä sosiaalinen eriytyminen vaikuttaa entistä enemmän myös nuorten koulutus-, opiskelu- ja uramahdollisuuksiin, eriarvoisuus vakiintuu vähitellen ylisukupolviseksi luokkajaoksi.

Tämänkaltaisten uhkakuvien torjuminen nousee Marinin hallituksen päällimmäiseksi tehtäväksi ilmasto- ja ympäristöpoliittisten haasteiden ohella siinä vaiheessa, kun hallitus ryhtyy päivittämään ohjelmaansa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu