Rasismikohun lyhyt yhteenveto

Tästäkö oli kyse?

Sanna Marinin hallituksen jälkeen taloutta oli pakko lähteä laittamaan kuntoon. Kokoomuksessa, RKP:ssa ja KD:ssa asia ymmärrettiin ja siksi vaalien jälkeen ainoaksi enemmistöhallitusvaihtoehdoksi jäi liittoutuminen perussuomalaisten kanssa. Tuohon ratkaisuun tyytymättömät kaivoivat esiin Riikka Purran ja Wille Rydmanin vanhat viestit, jotka synnyttivät kohun hallituksen sisällä esiintyvästä rasismista. Purra kuitenkin pahoitteli vanhoja sanavalintojaan ja hallituspuolueiden puheenjohtajat sitoutuivat nollatoleranssiin rasismia kohtaan. Hallituksen yhdenvertaisuustiedonanto selkiytti hallituksen linjan. Tiedonanto ja hallitus tulevat saamaan eduskunnan enemmistön luottamuksen. Tätä kautta rasismikohu jää taakse ja hallitus pääsee keskittymään oikeisiin asioihin.

Vai sittenkin tästä?

Etenkin vuoden 2017 puoluekokouksessa tapahtuneen vallanvaihdoksen jälkeen perussuomalaiset ovat siirtyneet selkeästi oikealle ja omaksuneet ”haittamaahanmuuton”, ”elintasopakolaisuuden”, ”turvapaikkaturismin” ja ”väestönvaihdon” torjumisen keskeiseksi poliittiseksi tavoitteekseen. Puolue ei tee selkeää pesäeroa äärioikeistolaisiin ja uusfasistisiin ryhmittymiin. Puolue lietsoo systemaattisesti ennakkoluuloja etenkin Afrikasta ja muualta islamilaisista maista lähtöisin olevia ihmisiä kohtaan. Kaikki uutiset maahanmuuttajien tekemisistä rikoksista tai naisten ja tyttöjen ahdisteluista nostetaan esiin kissankokoisin otsikoin. Rasismi rehottaa omien porukoiden keskinäisissä keskusteluissa, vaikka julkisissa kannanotoissa ollaan varovaisempia. Kysymys rasismista väännetään ihmisten subjektiivisiksi kokemuksiksi aivan kuin kyse olisi ennemmin yliherkkyydestä, huomion hakemisesta tai omien etujen ajamisesta kuin tosiasiallisesta väärinkohtelusta.

Perussuomalaisten politiikan tosiasiallinen luonne ei ollut salaisuus Kokoomuksen ja RKP:n johdolle niiden sopiessa yhteisestä hallitusohjelmasta. Perussuomalaisten vaikutus ohjelmaan näkyy etenkin kiristyvässä maahanmuuttopolitiikassa, kehitysyhteistyöleikkauksissa, poliisin rahoituksen lisäämisessä ja kestävyystavoitteista luopumisessa. Hallituksen talous-, vero- ja sosiaalipoliittiset linjaukset johtavat yhteiskunnallisen eriarvoisuuden syvenemiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien – kuten pienituloisten maahanmuuttajaperheiden – syrjäytymisriskien kasvuun. Ohjelman konservatiiviset kulttuuripoliittiset linjaukset muuttavat yhteiskunnallista ilmapiiriä ahdasmielisemmäksi.

Perussuomalaisten ministerien hätkähdyttävän rasististen kannanottojen julkitulo vaaransi hallitusyhteistyön jatkumisen jo ensimetreillä. Tilanne oli vaikea etenkin perinteisesti liberaalina tunnetulle RKP:lle. Perussuomalaiset olivat kuitenkin varmoja pääministerin tuesta yhteistyön jatkamiselle, ja siksi he kieltäytyivät minkäänlaisista linjantarkistuksista. Sen sijaan puolue terävöitti puoluekokouksessa profiiliaan oikeistoradikaalina puolueena, joka on karistanut viimeisetkin köyhien asialla ratsastaneen vennamolaisuuden jäljet jaloistaan.

Tämä ilmapiiri sävytti hallituksen yhdenvertaisuustiedonannon valmistelua. Tiedonannon tosiasiallisena tarkoituksena ei ole ollut rasismin vähentäminen, vaan nykyisen hallituskoalition jatkon varmistaminen ja riittävän luottamuksen hankkiminen rasismikohussa pahimmin tahriintuneille perussuomalaisille ministereille. Siksi hallituksen on oltava torjuvinaan rasismia ja tämän osoittamiseksi tiedonantoon on sisällytetty kahdenkymmenen toimenpiteen lista.

Vaikka mukana on joukko sinänsä kannatettavia lupauksia, joista saattaa olla apua oikeassa rasisminvastaisessa työskentelyssä, myös hallituksen oikeistolainen maailmankuva näkyy sen linjauksissa. Hallitus väittää esimerkiksi sitoutuvansa ”edistämään yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä sekä tekemään työtä rasismin vähentämiseksi” ja haluavansa sitouttaa tähän työhön ”koko suomalaisen yhteiskunnan”. Samaan aikaan hallitus kuitenkin kieltäytyy osallistumasta näihin talkoisiin niillä ulottuvuuksilla, joilla se voisi tehokkaimmin torjua rasismia. Hallituksella ei ole esimerkiksi minkäänlaisia aikeita arvioida hallitusohjelmansa yhdenvertaisuusvaikutuksia tai eritellä kokoonpanonsa rasistisuutta tai ei-rasistisuutta. Hallitus ei myöskään lupaa kriminalisoida vihapuhetta EU:n tätä asiaa koskevista kriittisistä palautteista huolimatta.

Tiedonannon toimenpidelistan kuudennessa kohdassa todetaan, että hallitus ”torjuu tehokkaasti toimintatapoja, joilla kiihotetaan syrjintään, vainoon, vihaan tai väkivaltaan yksilöä tai ryhmää vastaan etnisen alkuperän, kansallisuuden, uskonnon, tai muun vastaavan tunnusmerkin perusteella”. Hallituskumppanit eivät kuitenkaan vaadi perussuomalaisia ryhtymään tuohon työhön omassa organisaatiossaan, vaikka syitä todella riittäisi.

Seitsemäntenä toimena hallitus lupaa ryhtyä tunnistamaan ja torjumaan kunniaväkivaltaa. Kunniaväkivalta on epäilemättä kuvottava ilmiö, jonka torjuminen on ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta erittäin kannatettavaa. On kuitenkin epäselvää, mitä muuta syytä asian mukaanololla on rasismin vastaisessa toimintaohjelmassa lukuunottamatta sitä, että perussuomalaisten mielestä kunniaväkivaltaa esiintyy etenkin islaminuskoisten keskuudessa.

Kohdan kahdeksan mukaan ”virkamiesten, tuomareiden ja muiden julkisten toimijoiden systemaattista häirintää ja vainoamista ehkäistään ja varmistetaan riittävä tuki sitä kokeneille”. Lisäksi ”vahvistetaan poliisin ennalta estävää työtä”, minkä ohella ”nuoriso- ja jengirikollisuuden vähentämiseksi hallitus toteuttaa jatkotyössä täsmentyviä toimenpiteitä”. Sinänsä aiheellisia asioita, mutta jälleen joutuu kysymään, mitä tekemistä näillä on rasismin vastustamisen kanssa.

Erittäin aiheellisena voidaan pitää kohdan kahdeksantoista lupausta ehkäistä ”vihatekoja juutalaisia, muslimeja, kristittyjä ja muita uskontoryhmiä kohtaan”. Tiettyä valikoivuutta sisältyy kuitenkin ohjelman erikseen esille nostamaan – sinänsä aiheelliseen – holokaustin kiellon kriminalisointiin. Kuvaavaa on myös se, että yksimielisyyttä natsisymbolien käytön kriminalisoinnista ei ilmeisesti kyetty saavuttamaan ottamatta ”tasapuolisuuden” nimissä myös kommunistiset symbolit saman kohtelun kohteeksi.

Eduskunta saa hallituksen tiedonannon käsiteltäväkseen 6. syyskuuta. RKP:n puheenjohtaja on saanut jyrättyä puolueensa kansanedustajat tiedonannon, nykyisen hallituksen ja ongelmallisimpien ministerien jatkon taakse. Koska myös Keskusta on ilmoittanut tiedonannon tyydyttävän sitä, perussuomalaiset voivat jatkaa rauhassa entistä politiikkaansa.

Tällä on iso merkitys koko Euroopan tulevan poliittisen kehityksen kannalta, sillä tähän saakka eurooppalaiset valtavirtapuolueet ovat kieltäytyneet systemaattisesti yhteistyöstä oikeistoradikaalien ja uusfasististen puolueiden kanssa. Nyt kuitenkin esimerkiksi Saksassa kristillisdemokraattien keskuudessa on voimia, jotka haluavat ottaa harkintaan yhteistyön politiikkaansa radikalisoineen ja kannatustaan merkittävästi lisänneen AfD:n kanssa. Samaa pohdintaa joudutaan käymään europarlamenttivaalien jälkeen myös maltillista oikeistoa yhteen kokoavassa EPP-ryhmässä varsinkin jos laitaoikeistolaiset puolueet onnistuvat lisäämään kannatustaan siten kuin on ennustettu. Suomi toimii tällöin oikeistoradikaalien kanssa harjoitetun yhteistyön tienraivaajana – ja samalla liberaalin Euroopan haudankaivajana.

Hinta Suomelle

Suoranaisimmin Kokoomuksen ja RKP:n valinnoista joutuvat kärsimään entistä pahempaa syrjintää kohtaavat etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat kansalaiset. Perussuomalaiset ja puoluetta lähellä olevat voimat pyrkivät tekemään vääränvärisiksi ja -uskoisiksi määrittelemilleen ihmisille mahdollisimman selväksi, etteivät he ole tervetulleita tänne. Tieto tästä tulee leviämään myös muualle, minkä vuoksi työperäiset maahanmuuttajat eivät halua tulla Suomeen edes silloin kun hallitus olisi valmis päästämään heidät tänne. Tämä hidastaa oleellisesti Suomen tulevaa taloudellista kehitystä ja vie samalla pohjan yrityksiltä tasapainottaa Suomen julkista taloutta. Samalla Suomen mahdollisuudet puolustaa omaa itsenäisyyttään ja alueellista koskemattomuuttaan heikkenevät.

Historia ei tule kiittämään Petteri Orpoa ja Anna-Maja Henrikssonia heidän tekemistään valinnoista. Tärkeämpää pääministerille näyttää kuitenkin olevan se, että hän saa jatkaa yhteistä hallitustaivaltaan Riikan kanssa.