Suomi ja uudet sodankäynnin menetelmät

Mark A. Milley – USA:n asevoimien komentaja vuosina 2019-2023 – ja Eric Schmidt – Googlen johtaja – patistelevat Foreign Affairsin uudessa numerossa julkaistussa artikkelissaan Yhdysvaltoja ja Natoa reagoimaan paljon tähänastista tehokkaammin nykyaikaisen sodankäynnin tapojen radikaaliin muuttumiseen (”America Isn’t Ready for the Wars of the Future; And They’re Already Here”, Foreign Affairs September/October 2024).

Esimerkiksi Ukrainassa ja Gazassa käytetään yhä enemmän sekä satelliittijärjestelmiä että miehittämättömiä robotteja – drooneja, robottikoiria, kauko-ohjattuja pinta-aluksia – sekä tiedusteluun että vastustajan tuhoamiseen. Tekoälyä käytetään kertyvän tiedon analysointiin ja päätöksenteon tukena. Merkitystään kasvattavat myös hybridisodan menetelmät kuten verkkovakoilu, kriittisten verkkojen sabotointi ja disinformaation levittäminen.

Erityisen selvästi tämä kehitys on nähtävissä Ukrainassa, missä maataan puolustavat sotilaat sekä heitä tukevat innovaattorit ja yrittäjät kehittävät ja soveltavat taidokkaasti drooniteknologiaa ja tekoälyä säästääkseen niiden avulla sekä ihmishenkiä että kallisarvoisempaa kalustoa. Ukrainalaiset joutuvat kuitenkin käymään koko ajan ankaraa kilpajuoksua samoihin menetelmiin turvautuvien venäläisten kanssa  etulyöntiasemansa säilyttämiseksi.

Myös Kiina käyttää tällä hetkellä paljon resursseja uusien sodankäyntimenetelmien kehittelyyn. Samoin Israelin asevoimat käyttävät entistä enemmän drooneja ja robotteja Gazan ahtaissa kaupunkikortteleissa ja tunneleissa toteuttamiensa operaatioiden tukena. Joskus tekoälyn annetaan toteuttaa täysin itsenäisesti tappavia iskuja oletettuja Hamasin taistelijoita vastaan, vaikka uhreiksi joutuisi samalla myös useita sivullisia.

Yksi iso haaste suurille asemahdeille on se, miten uudet sodankäynnin menetelmät tarjoavat myös pienille organisaatioille mahdollisuuden hankkia käyttöönsä halpoja siviilikäyttöön tarkoitettuja drooneja, aseistaa niitä ja ohjelmoida niitä tuhoamaan vastustajien kalustoa ja sotilaita. Varsinkin suurina parvina käytetyiltä drooneilta on hyvin vaikea suojautua perinteisin ilmatorjunnan menetelmin. Milley ja Schmidt mainitsevat artikkelissaan esimerkkinä sen, miten alkujaan opiskelijaliikkeestä kasvanut Myanmarin oppositio on kyennyt ajamaan maan vahvat asevoimat ahtaalle niin, että niillä on hallinnassaan enää alle puolet maan pinta-alasta.

Myös Suomessa on korkea aika herätä tähän todellisuuteen sen vuoksi, että koko ajan lisää uusista sodankäyntimentelmistä oppivan Venäjän johto pitää maatamme omaan etupiiriinsä kuuluvana. Putinin hallinnolla ei ole mitään estoja ryhtyä toteuttamaan etupiirivaatimuksiaan sotilaallisin keinoin, jos se ei saa maatamme hallintaan muilla keinoin ja jos yleinen kansainvälinen tilanne tarjoaa interventioon sopivan tilaisuuden.

Suomi on reagoinut Venäjän uhkaan muun muassa liittymällä Natoon, tilaamalla uusia hävittäjäkoneita ja muuta modernia kalustoa, vahvistamalla itärajan valvontaa sekä auttamalla Ukrainaa puolustussodassa Venäjää vastaan. Emme ole kuitenkaan reagoineet meneillään olevaan sodankäynnin paradigmojen muuttumiseen sen paremmin kuin USA ja Nato-maat yleensäkään.

Suomen olisi kuitenkin nyt korkea aika ottaa oppia ukrainalaisten kokemuksista sekä ryhtyä toden teolla hyödyntämään drooniteknologian ja tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia puolustuskykymme vahvistamiseksi. On vaikea keksiä muita Nato-maita, joissa tarve tähän olisi yhtä akuutti kuin Suomessa. Tarvittavia valmiuksia ja kalustoa on parempi ryhtyä hankkimaan vielä rauhan vallitessa kuin vasta nähtyämme, millaisin keinoin hyökkääjä on ryhtynyt tuhomaan puolustustamme.

Kyse ei ole vain droonien, robottien ja tekoälysovellusten hankkimisesta ulkomailta, vaan Suomen ja suomalaisten  yritysten tulisi pyrkiä omine ratkaisuineen Nato-maissa tehtävän kehitystyön eturintamaan. Meillä on paljon hyvää osaamista muun muassa pelialalla. Sillä on merkitystä siksi, että monet sotilaalliset tekoälysovellukset ovat saaneet alkunsa virtuaalisten sotapelien maailmasta.

Periaatteessa en pidä Suomen talouden lisääntyvää militarisoitumista lainkaan toivottavana kehityssuuntana. Joskus on kuitenkin järkevää valita pieni paha monin verroin isomman pahan torjumiseksi. Meidän kohdallamme tuo iso paha on venäläinen fasismi aggressiivisine laajentumissuunnitelmineen. Valmistautumalla vastaamaan naapurin aikeisiin uuden sukupolven sodankäynnin keinoin voimme ehkä osaltamme myötävaikuttaa siihen, että venäläiset hankkiutuvat jossakin vaiheessa eroon Putinin mafiasta ja maa lakkaa olemasta nykyisenkaltainen uhka. Tuolloin voisimme ryhtyä suuntaamaan taloutemme resursseja jälleen rauhanomaisempiin ja ekologisesti järkevämpiin tarkoituksiin.