Uusi startti ja Venäjän tulevaisuus ydinsuurvaltana

Kaiken muun poliittisen tapahtumisen keskellä USA:n ja Venäjän kesken tällä viikolla pikavauhtia sovittu ydinaseiden rajoittamiseen tähtäävän ns. New Start -sopimuksen jatkaminen viidellä vuodella on jäänyt merkitykseensä nähden turhan vähälle huomiolle.

Ratkaisun merkitystä ei pidä yliarvioida siksi, että molemmille maille jää edelleen hyvin vahva ydinasearsenaali, jota myös modernisoidaan koko ajan. Sopimus ei myöskään kata lyhyemmän kantaman ydinaseita, joita koskeva sopimus on käytännössä rauennut Venäjän ryhdyttyä rikkomaan sitä surutta jo jonkin aikaa sitten.

Näiden seikkojen ohella kannattaa noteerata se, että Kiina on noussut Venäjän ohi Yhdysvaltojen ylivoimaisesti tärkeimmäksi sotilaalliseksi haastajaksi. Ydinasevaltana Kiina ei ole vielä ennättänyt hankkia itselleen läheskään samankaltaista iskuvoimaa kuin USA:lla ja Venäjällä on käytettävissään, mutta maa tuskin on valmis hillitsemään varusteluaan ennen kuin sillä on vähintään Yhdysvaltojen veroinen pelote käytettävissään.

Tällaisista varauksista huolimatta oleellista on se, että pitkästä aikaa ydinaseiden rajoittamiseen tähtäävissä pyrkimyksissä on saavutettu edes jokin edistysaskel. Viime vuodethan ovat olleet pelkkää takapakkia Pohjois-Korean onnistuttua hankkimaan ydinaseen kansainvälisen yhteisön jarrutusyrityksistä huolimatta ja Trumpin hallinnon irtisanouduttua Iranin ydinaseen torjuntaan tähdänneestä sopimuksesta. Jos nyt on saatu pelastettua yksi sopimus, kannattaa ryhtyä miettimään seuraavia askelia.

Yksi pohtimisen arvoinen kysymys on, kuinka kauan Venäjän kannattaa ylipäätään yrittää pitää yllä nykyisenkaltaista ydinasesuurvallan statusta. Kysymys tulee aiheelliseksi sen vuoksi, että taloudellisilta resursseiltaan Venäjä jää vuosi vuodelta kauemmas jälkeen sekä USA:sta että Kiinasta. Niiden taloudet ovat jo nykyisin viisi tai kymmenen kertaa Venäjää suurempia siitä riippuen, käytetäänkö vertailun perustana markkinahintaisia vai ostovoimatasoitettuja talouden koon mittareita.

Erot tarkoittavat sitä, että Venäjä joutuu käyttämään suhteettoman suuren osan taloudellisista resursseistaan ydinkärkien, niitä kuljettavien asejärjestelmien sekä valvonta- ja hälytysjärjestelmien kehittelyyn. Tulevaisuudessa USA:n ja Kiinan tahdissa pysyminen tulee Venäjälle entistä raskaammaksi. Lisäksi kohdistaessaan ohjuksensa ulkomaisiin kohteisiin Venäjä tietää itse olevansa aivan vastaavasti muiden maalitauluna.

Koko venäläiselle yhteiskunnalle olisikin nykyoloissa tavattoman suuri helpotus, jos maa lakkaisi pitämästä kiinni Neuvostoliiton ajoilta perimästään ydinsupervallan statuksesta. Venäjä voisi suostua keventämään arsenaalinsa esimerkiksi kutakuinkin samanlaisiin mittasuhteisiin kuin Ranskalla ja Britannialla on nykyisin käytettävissään. Se vastaisi paremmin Venäjän nykyistä tosiasiallista ominaispainoa. Samalla maalle jäisi paljon enemmän resursseja yhteiskunnan ja talouden kipeästi kaivattuun modernisointiin, ja myös Venäjän turvallisuus todennäköisesti vahvistuisi sen heikkenemisen sijasta.

Tämä jättää kysymyksen siitä, kuka itse asiassa Venäjällä tarvitsee nykyistä valtavaa ydinpelotetta? Tässäkin asiassa katseet kohdistuvat maan vallassa olevaan mafiaan, joka haluaa ylläpitää tuota pelotetta oman asemansa puolustamiseksi. Lisäksi isot ja salaiset varusteluprojektit tarjoavat erinomaisen tilaisuuden ohjata muhkeita rahasummia valtaryhmittymän omille tileille. Moni ulkopuolinenkin pitää silti edes äärimmäisen korruptoitunutta ja epädemokraattista hallintoa parempana vaihtoehtona kuin tilannetta, jossa ydinsuurvallan johtaminen ei ole oikein kenenkään käsissä. Siten Putinin hallinto toimii myös tässä asiassa Venäjän tulevien kehityspyrkimysten pahimpana tulppana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu