Venäläinen karttaharjoitus

Venäläisissä kouluissa käytetty kartta – josta kerrottiin Ilta-Sanomissa 28.1. – on herättänyt huolestusta Suomessa, vaikka moisia piirroksia on myös vähätelty pelkkinä isovenäläisten hörhöjen kuvitelmina. Todellisuudessa Venäjällä ei uskota olevan mitään intressiä hakeutua sotilaalliseen konfliktiin sitä selvästi voimakkaamman Naton kanssa.

Kannattaa kuitenkin katsoa asiaa myös laajemmassa perspektiivissä. Venäjän johto uskoo maansa monissa suhteissa kurjasta tilasta huolimatta olevansa Kiinan ja Yhdysvaltojen johtamien leirien maailmanlaajuisessa hegemoniakamppailussa voittavalla puolella. Globaaliin selkänojaansa nojaten Kreml uskoo voivansa saavuttaa Euroopassa takaisin samankaltaisen vaikutusvallan omilla lähialueillaan kuin sillä oli ennen Neuvostoliiton hajoamista. Hyökkäys Ukrainaan on ollut vain ensi askel tässä laajentumispyrkimyksessä. Vaikka Venäjän sotamenestys onkin jäänyt toistaiseksi kauas Kremlin odotuksista, meneillään olevassa raskaassa kulutussodassa se uskoo pystyvänsä taivuttamaan Ukrainan ja sen läntiset auttajat itselleen sopiviin rauhanehtoihin.

Päästyään tavoitteisiinsa Ukrainassa Kreml todennäköisesti korvaisi sodassa kärsimänsä menetykset ja ryhtyisi vahvistetuin voimin kartoittamaan seuraavia kohteita. Tällöin Kremlin strategit voivat hyvinkin määritellä karttaan piirretyt Suomen pohjoiset ja itäiset alueet yhdeksi lännen haavoittuvimmista kohteista. Sen ja Venäjän välinen lähes tuhannen kilometrin mittainen rajalinja kulkee suureksi osaksi keskellä erämaata. Lisäksi noin puolet Suomen pinta-alasta kattavalla alueella asuu yhteensä vain puolisen miljoonaa ihmistä, joista noin puolet on keskittynyt Ouluun ja sen lähiympäristöön. Vaikka Baltian maita eli Viroa, Latviaa ja Liettuaa on totuttu pitämään Naton vaikeimmin puolustettavana alueena nimenomaan Venäjän mahdollisia hyökkäyksiä ajatellen, kannattaa ottaa huomioon pinta-alaltaan kutakuinkin Pohjois-Suomen kokoisella alueella asuvan yli kymmenkertainen määrä ihmisiä.

Pohjois-Suomen osalta moni voi tietenkin kysyä, onko moisella alueella suuresta koostaan huolimatta juuri mitään valloittamisen arvoista. Sen miehittämällä Venäjä saisi kuitenkin avattua itselleen maayhteyden Pohjanlahdelle, minkä lisäksi se pääsisi lähelle Ruotsin suuria malmialueita ja Norjan Pohjanmeren rannikkoa. Laajemman kansainvälisen konfliktin yhteydessä Kreml voisi käyttää valtaamaansa aluetta vaihdon välineenä hakiessaan Natolta myönnytyksiä jostakin muualta.

Toki Suomen jäsenyys Natossa merkitsee sitä, ettei Kreml lähde ilman vakavaa harkintaa noin vain vyöryttämään esimerkiksi Alakurttiin sijoitettuja nopealiikkeisiä yksiköitään rajan yli kohti Pohjanlahtea ja käsivarren Lappia. Tilanne muuttuu kuitenkin jo silloin, jos Donald Trump onnistuu palaamaan Valkoiseen taloon ja ilmoittaa jättävänsä Euroopan puolustamisen Naton täkäläisten jäsenmaiden vastuulle. Kansainvälisen jännityksen kiristyessä ja uusien konfliktien puhjetessa Nato voi joutua suuntaamaan päähuomionsa muille näyttämöille. Arvioidessaan olosuhteet riittävän otollisiksi Kreml voi päättää ryhtyä aktiivisiin toimiin pohjoisen Suomen suunnalla. Niin tehdessään Kreml voi käyttää erilaisia tekosyitä ja yrittää peittää todelliset aikeensa niin, että vastahakoiset Naton jäsenmaat saavat mahdollisuuden kyseenalaistaa järjestön kollektiivisen puolustusvelvoitteen voimaantulon.

Miten Venäjän pohjoiseen Suomeen kohdistamaan uhkaan tulisi reagoida? Ensiksi on tehtävä naapurille selväksi, että olemme tietoisia tämän aikeista ja että varaudumme niiden torjumiseen. Käytännössä on pysyttävä koko ajan mahdollisimman tarkkaan selvillä Venäjän joukkojen määrästä ja liikkeistä Suomen rajojen läheisyydessä. Rajan valvontaa on tehostettava ja alueen puolustusmahdollisuuksia on parannettava esimerkiksi hyökkääjän liikkeitä vaikeuttavilla linnoitusrakenteilla ja tehokkaalla ilmapuolustuksella. Alueelle sijoitettujen tukikohtien ja varustuksen määrää on syytä lisätä arvioidun uhan mittasuhteita vastaavasti.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin huolehtia siitä, että pitkään jatkunut itäisen ja pohjoisen Suomen tyhjenemiskehitys saadaan pysäytettyä ja että alueen elinvoima saadaan uuteen nousuun. Tätä tavoiteltaessa ei pidä tyytyä pelkästään Suomen käytettävissä oleviin voimavaroihin, vaan ajatus alueen kehittämisen strategisesta merkityksestä on saatettava myös Suomen EU- ja Nato-kumppanien tietoisuuteen. Alueen väestöpohjaa on vahvistettava, sinne on suunnattava runsaasti investointeja, sen keskeisimpien asutuskeskusten on kasvettava riittävän suuriksi ja niihin on rakennettava kunnon liikenneyhteydet.

Mittakaava alkaa olla oikea silloin kun alueen väestö on kaksinkertaistunut nykyisestä.

Pohjoista ja itäistä Suomea kehitettäessä ei kannata lähteä siitä, että nykyinen railo Venäjän ja sen eurooppalaisten naapurien välillä jäisi pysyväksi. Ennemminkin kannattaa varautua siihen mahdollisuuteen, että regiimin vaihduttua Venäjä on valmis normalisoimaan suhteensa kaikkiin ilmansuuntiin. Jos näin tapahtuu ja Venäjä tarjoaa todelliset yhteistyömahdollisuudet myös läntisille toimijoille, Pohjois- ja Itä-Suomen kehitysnäköalat kasvaisivat kokonaan uusiin mittasuhteisiin. Tällöin alun perin turvallisuusperustein aloitetut resurssisatsaukset eivät valuisi hukkaan, vaan niiden tuottomahdollisuudet paranisivat entisestään.

Ehkä toisen kierroksen presidenttiehdokkailta kannattaisi kysyä, millaisia visioita heillä on pohjoisen ja itäisen Suomen kehittämiseen ja sen rajojen turvallisuuteen liittyen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu