Voiko inflaatio vaihtua deflaatioksi?

Inflaatio ylsi G7-maissa viime vuonna noin 7,3 prosenttiin ja sen ennakoidaan etenevän tänä vuonna noin 4,7 prosentin vauhdilla. Keskuspankkien päähuolena on ollut ja on edelleen se, miten inflaatio saataisiin painettua kahden prosentin tasolle aiheuttamatta liiaksi haittaa kasvu- ja työllisyyspyrkimyksille.

Hintojen viimeaikaisen nopean nousun taustalla on ollut monia tekijöitä, joista jotkut eivät ole väistymässä vielä vähään aikaan. Keskeisiä ovat olleet koronasta toipumiseksi käynnistetyt massiiviset elvytystoimet, jotka ovat lisänneet kysyntää nopeammin kuin tarjontapuolella on kyetty sopeutumaan. Lisää kustannusten nousupaineita aiheuttavat Kiinan ja USA:n välinen kauppasota ja vapaakaupan vaihtuminen protektionismiksi yleisemminkin.

Sodat ja inflaatio ovat perinteisesti kytkeytyneet toisiinsa. Sota Ukrainassa, USA:n ja Kiinan välisen sotilaallisen konfliktin uhan lisääntyminen ja yleinen kansainvälisen jännityksen kiristyminen ovat ajaneet varustelumenojen kasvattamiseen kaikkialla maailmassa. Sotaa käyvät maat pyrkivät usein rauhoittamaan kansalaisten mieliä säätelemällä hintoja ja valvomalla keinottelua, mutta taistelujen hiivuttua inflaatio pääsee helposti valloilleen. Valtiot toki hyötyvät tuolloin siitä, että inflaatio keventää sodan aikana otettujen jättivelkojen reaaliarvoa.

Sodan veroisena haasteena voidaan nykyisin pitää ihmiskunnan edessä olevaa pakkoa löytää tehokkaat toimet ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttämiseksi. Se ei voi onnistua ilman suuria muutoksia taloudessa ja vallitsevissa elin- ja kulutustottumuksissa. Muutokset eivät toteudu ilmaiseksi, vaan tarvittavat investoinnit tuovat oman lisänsä nyky-yhteiskuntien kustannuspaineisiin.

Lopuksi kannattaa muistaa, että elämää on vauraiden teollisuusmaiden ulkopuolellakin. Kehittyvien maiden osuus maailmantaloudesta nousi teollisuusmaita suuremmaksi puolisentoista vuosikymmentä sitten ja vuoteen 2028 mennessä sen ennakoidaan kasvavan yli kolmeen viidennekseen. Siksi vauraat maat joutuvat kilpailemaan kehittyvien talouksien kanssa yhä ankarammin planeettamme vielä jäljellä olevista luonnonvaroista, ja tämä ajaa raaka-aineiden hinnat väkisinkin nousuun.

Tällaisten tekijöiden valossa olisi helppo päätellä, ettei kehittyneillä mailla ole ainakaan lähiaikoina näköpiirissä ajautumista inflaatiosta deflaatioon eli alenevien hintojen kierteeseen. Mutta onko näin todella?

Suurimmat inflaatiopaineet teollisuusmaissa alkavat todennäköisesti jo olla ohitse, ja esimerkiksi IMF ennustaa G7-maiden inflaation hidastuvan ensi vuonna noin kahteen ja puoleen prosenttiin. Maailmantalouden suhdannenäkymät voivat heikentyä oleellisesti, jos esimerkiksi USA:n liittovaltio ajautuu maksukyvyttömyyteen tai Joe Biden joutuu sen välttämiseksi taipumaan republikaanien vaatimiin suuriin menoleikkauksiin. Silicon Valley Bankin kaatumisesta alkanut epävakaisuus pankkijärjestelmässä voi vielä laukaista pankkikriisin ja Kiina voi jäädä pahasti jälkeen kasvutavoitteistaan.

Jos maailmantalous ajautuu taantumaan ja yritykset joutuvat leikkaamaan hintojaan, huomio voi kohdistua uusien tekoälysovellusten tarjoamiin mahdollisuuksiin korvata ihmistyövoimaa ja alentaa kustannuksia. Tällöin nopeutuva työttömyyden kasvu leikkaa pois vielä jäljellä olevia palkkainflaatiopaineita.

Noissa oloissa viime aikoina koetun hintojen jatkuvan nousun sijasta ne voivat kääntyä laskuun. Tällainen käänne voi jopa tapahtua paljon nopeammin kuin olemme osanneet odottaa.

Varsinkin euroalueella on riski ajautua samankaltaiseen sitkeään stagnaatioon kuin mihin Japani vajosi kolme vuosikymmentä sitten. Riskit ovat suurimmat mailla, jotka ovat jo valmiiksi raskaasti velkaantuneita, joiden väestö ikääntyy nopeasti ja jotka eivät saa apua työperäisestä maahanmuutosta.

Meillä suomalaisilla on kaikki syy toivoa, ettei meidän maamme ajaudu tähän loukkuun.