Milloin tekeminen on ei-tekemistä?

Pohdin juuri seuraavaa simppeliä ajatusta. Jaan aluksi julkeasti ja keneltäkään lupaa kysymättä asiat tyhjentävästi kahteen luokkaan. Sellaisiin, joissa
1) ei-tekeminen tarkoittaa, niin mitäpä muutakaan kuin ei-tekemistä ja sellaisiin, joissa
2) ei-tekeminen tarkoittaa tekemistä, eli valinnan suorittamista koskien jotain asiaa (muodollista logiikkaa opiskelleet voivat perinteisen diagrammimallin puitteissa kuvitella tilanteen, jossa ei-tekeminen sijoittuu yhtenä vaihtoehtona tekemisen sisään)

Esim. ei-syöminen eli syömättömyys kuuluu ensimmäiseen kategoriaan, koska syömättömyydellä on kategorisesti erilaiset seuraukset kuin syömisellä. Toinen tapa ilmaista sama asia on seuraava: ei-syöminen ei ole vaihtoehto syömisen sisällä. Jälkimmäisen (casus 2) tilanteen paraatiesimerkki moraalifilosofiassa taas on ns. ”trolley problem”: oletetaan että olet raitiovaunun puikoissa sekä osaava ja kykenevä tarvittaessa kääntämään suuntaa. Alla/edessä on kaksi raidetta: se jota parhaillaan kuljet ja johon olet menossa (ellet käänny) ja se, johon voit ratikan kääntää. Jos jatkat suoraan (= et koske ratikan ohjausvälineisiin), tapat kolme raskaana olevaa naista, yhden lapsen, kaksi kissaa ja viisi maahanmuuttajaa. Jos käännät ratikkaa (eli aktiivisesti käsittelet ohjausvälineitä), tapat yhden kokolihaa syövän keski-ikäisen persumiehen, joka ei pidä minareettien äänistä. Valitsetpa kumman vaihtoehdon tahansa, lienee selvää, että molemmissa tilanteissa kyse on tekemisestä, vaikka ykkösvaihtoehdossa toimit via ei-toimiminen. Ergo: tässä ei-tekeminen = tekeminen.

Mitä voimme sen sijaan sanoa ns. yövartijavaltiosta, jota ns. perinteiset liberaalit peräänkuuluttavat. Nythän yövartijavaltion idea on se, että valtio jättää tekemättä lähes kaiken sen, mitä se nykyään tekee, lukuun ottamatta pamputtamista ja inkarkeroimista.

Lukija aavistanee, mihin olemme etenemässä: kuuluuko tämä toimintamalli luokkaan 1 vai 2? Väittäisin, että asia riippuu siitä, ajattelemmeko staattisesti vai dynaamisesti. Staattisella ajattelulla viittaan ennen kaikkea markkinataloushypoteesin markkinatasapainon ideaan, jolla on valtavan tärkeä propagandistinen funktio markkinatalousteoriassa (vaikka ns. käytännön elämässä markkinat ovat tunnettuja siitä, että ne eivät koskaan ole tasapainossa). Tasapaino tarkoittaa kysynnän ja tarjonnan määrittymistä toisistaan käsin. Kysyntä ei voi pitkään ylittää tarjontaa eikä päinvastoin (huom! halu ei ole sama aisa kuin kysyntä, sillä rahattomien haluilla ei ole mitään merkitystä). Vaikka systeemissä on heilahteluja (eli se on täten dynaaminen) tässä kontekstissa viittaan staattisuudella taipumusta palata takaisin tiettyyn tasapainopisteeseen (keskittykäämme asioihin, ei käsitteisiin).

Dynaamisessa mallissa taas on niin, että esim. positiivisen feed-back -syklin puitteissa rikkailla on taipumusta tulla entistä rikkaammiksi ja köyhillä entistä köyhemmiksi, mikä muuttaa heidän kykyään toimia markkinoilla. Jos jalkapallojoukkue A kehittyy, tämä ei estä joukkuetta B kehittymästä (tämä on pelin suhteen staattinen tilanne), mutta yritys A:n kehittyminen vapailla markkinoilla tiettyyn pisteeseen estää yritystä B kehittymästä (sillä A voi dumpata hintoja, käyttää isompaa kokoaan hyväkseen, jne.) Näin ollen markkinoiden tasapaino eli minimaalinen määrä, mitä sitä tosiasiassa on, perustuu byrokraattiarmeijan työn tulokseen, joiden puitteissa estetään A:ta käyttämästä markkinatilannetta hyväkseen. Toisin sanoen markkinoiden ”luonnollinen” tila perustuu juuri niiden ihmisten toimintaan, joista yövartijavaltiossa halutaan pääsääntöisesti päästä eroon, koska heidän toimintansa on kuulemma ”keinotekoista”. Vielä toisin sanoin, dynaamisessa mallissa kehitys muuttaa koko ajan pelitilannetta eli maalin jälkeen ei taas aloiteta keskipisteestä (kuten jalkapallossa) vaan mitään staattista ei ole olemassa. 

(Astronomiasta kiinnostuneille mainittakoon, että kopernikaanis-newtonilainen maailma oli vielä staattinen, vaikka ei uskonutkaan Maan olevan keskipiste. Sen puitteissa kyettiin hahmottamaan Maan kiertävän Aurinkoa, joka olettaa staattisen tai objektiivisen keskipisteen filosofiaa. Nykyään sen sanominen, että Maa kiertää Aurinkoa on aivan yhtä typerää kuin sen sanominen, että Aurinko kiertää Maata. Objektiivista nonsenseä molemmat!)

Tästä pääsemme takaisin ei-tekemiseen. Huomaamme, miten yövartijavaltion filosofia on inherentisti sidottu staattiseen malliin. Mikäli liberalistinen markkinaideologia on oikeassa, ei-tekemisen kautta valtio harjoittaa ei-tekemistä eli tekemättömyyttä toimien hieman em. esimerkin valossa jalkapallotuomarin tavoin. Mikäli talous on dynaaminen yllä annetussa merkityksessä, ei-tekeminen ei ole tekemättömyyttä, vaan tekemistä. Pidättäytymällä tekemisestä ikään kuin liitytään mukaan bandwagoniin ja valtiosta tulee tietyn luokan/ryhmän instrumentti esim. siinä merkityksessä, josta Marx meitä aikanaan valisti.

Yllä ei pienimmissäkään määrin ole ”skolastiikkaa”, vaan pyrkimyksenä on ymmärtää, mitä tarkoittaa valtion puolueettomuus (esim. suhteessa eri sosioekonomisiin ryhmiin). Tämähän on yövartijavaltioideologian kulmakivi: valtio ei saa jeesata työntekijöitä/köyhiä/jne., vaan sen pitää olla kiistojen yläpuolella. Yllä toivoakseni huomasimme, miten tämä postulaatti edellyttää staattisen mallin hyväksyntää. Jos emme, kehittäkää argumenttia tai kertokaa, miten/miksi se on pielessä!

P.S. Toki huomattavasti tyypillisempi valtion puolueettomuuden filosofia on malli, joka syntyi ns. totaalisen mobilisaation yhteydessä (Ranskan vallankumouksesta alkaen). Tässä filosofiassa totaalinen militäärinen/ taloudellinen mobilisointi on välttämätöntä, jotta kansa pärjää sod… ei kun anteeksi kilpailussa. Kuten prof. Pauli Kettunen on huomauttanut (”Globalisaatio ja kansallinen me: kansallisen katseen historiallinen kritiikki”. Vastapaino 2008), globalisaatio-jargon ei ole suinkaan vähentänyt kansallista jargonia, vaan lisännyt sitä. Globalisaatio vain on uusi rintama talvisodan jälkeen, jossa ”meidän” pitää pärjätä. Näin ollen puolueettomia (valtion näkökulmasta) ovat ratkaisut, jotka lisäävät kokonaistuottavuutta, jne. Jos emme postuloi suurta viholl… anteeksi kilpailijaa, millä hiiskatin tavalla tällainen menettely olisi ”optimaalista”, ei tietysti millään.., sillä vihollinen määrittää meidät kokonaisuudeksi, josta taas implikoituu kokonaistuottavuus, jne… josta valtio on niin kovin huolissaan. Tätä oikeistolais-demarilaista filosofiaa kai voimme kutsua valtiomme viralliseksi filosofiaksi. Historian oikusta kertoo omaa kieltään, että tämä vielä yövartijavaltiotakin monströösimpi ajattelumalli edustaa jonkin sortin ”tervettä järkeä”. Piperon paperot, ei edusta, vaan juoksuhauta-ajattelua.

0
AnttiKukkonen
Helsinki

Filosofian maisteri, valtiotieteiden maisteri, filosofian, historian, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon aineenopettaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu