Koronapolitiikan luonnosta

Eräs suomalainen videotaitelija raportoi meille tuoreista Pariisin kokemuksistaan sosiaalisessa mediassa seuraavasti:

”Hytti nro kutosta ei vielä pääse Suomessa elokuviin katsomaan, mutta täällä Pariisissa se onnistui aivan helposti. Koska Louxor Palais de Cinéma on melkoisen pähee esityspaikka, laitan tähän dokumentaatiota vähän enemmänkin. Salin mittakaavaa hahmottaa lavan nurkassa pikkuruisena nököttävä flyygeli. Huomaattehan, että kuvissa näkyvä katsomo on ainoastaan parvi ja permanto on sitten vielä tämän lisäksi erikseen. Esitysaika oli sunnuntaina klo 21. Covid-passin ansiosta turvavälejä tai henkilömäärärajoituksia ei tarvita. Maskit pidettiin päässä koko esityksen ajan, eikä mussutusta kuulunut.”

Seuraavaa aloin pohtimaan: Voinemme olettaa, että kirjoittaja suhtautuu (1) myötämielisesti koronarajoituksiin. Argumentti ei kuitenkaan sitä millään tavalla vaadi. Eikö kirjoituksessa ilmaistu kanta olisi sinänsä aivan yhtä ymmärrettävä, vaikka skribentisti olisi (2) koronavälinpitämätön tai jopa koronakriitikko? Tällöin täsmälleen samalla tavalla koronapassi mahdollistaisi taiteen ja sen puuttuminen tekisi taiteesta nauttimisen mahdottomaksi. Kantaa 1 tapaamme kutsua poliittiseksi, kantaa 2 epäpoliittiseksi.

Koronakriitikoita uskoakseni kismittää 1 enemmän kuin 2. Kuka nyt pitäisi poliittisesti harhaoppisista, siinä missä 2:n artikuloima ”pragmatismi” koetaan pienempänä pahana: hän nyt vaan ajattelee alaansa eikä jaksa riidellä.

En ole varma, että tässä ajatellaan oikein. 1 ei välttämättä suostu rajaamaan maailmaansa (tai avoimen toiminnan tilaa) pelkästään siksi, että joku ulkopuolinen taho rajauksesta päättää. Hän voi pitää koronarajoituksia legitiimeinä vain ideologisen sumutuksen takia kuitenkin kokien, että hänen on oltava ja hänellä on oikeus olla mukana päättämässä asiasta, edes jollain tavalla, vaikka kuinka muodollisella, kuten äänestämällä.

2 edustaa pragmatismin ohella resignaatiota. Tavallaan hämmästyttävää on tapa, jolla voidaan olla poliittisesti hyvinkin kiivashenkisiä, mutta samalla hyväksytään karsina, jonka sisällä ollaan kiivashenkisiä. Loppujen lopuksi on aika hienovaraista määrittelyä, mikä nyt vaan on (a) näin tai niin ja (b) mikä voidaan ottaa (poliittisen) neuvottelun kohteeksi. A:ta on perinteisesti kutsuttu luonnoksi, b:tä yhteiskunnaksi.

Ehkä tässä on yksi tarina koronan orwellilaisuudesta. Jatkuvat uudet käskyt (sisätiloissa saa olla 15, ei kun 35, ei kun 71, ei kun 12, mutta jos kaksi rokotusta, niin 1.6 kertaisesti edellä mainittu määrä) tarkoittavat, ettei kukaan pysty älyllisesti kritisoimaan niiden muutoksia merkityksessä miksi juuri 25, eikä 35 ihmistä sisätiloissa. Fokus on siinä, että koronarajoitukset näyttäytyvät luontona, joka vaan pitää hyväksyä sellaisena kuin se on, ei valtiona tai yhteiskuntana. Valta ei näyttäydy epä-järkevänä, vaan a-järkevänä, järjen ulkopuolisena. Toisin ilmaisten luonnonilmiö ei ole niinkään korona sinänsä, vaan koronapolitiikka. Kuinka moni kysyy hirmumyrskyltä, kuinka monta taloa pitää kaataa kumoon tai miksi juuri kiltin, eikä tuhman ihmisen talo.

Luonnon ohella voidaan puhua Jumalasta. Jumalan kosto (eritoten kollektiiveille, yhteisölle) ei usein ole täsmäisku (silmästä nimenomaan silmä), vaan Jumala lähettää tuholaisia, hyttyslaumoja, paukkupakkasia, kuivuutta ja hirmumyrskyjä esim. homoilusta, muista perversioista, ahneudesta, jne. Jobille kävi juuri näin. Jumala osoitti valtaansa sillä, etteivät Jobin kohtaamat kärsimykset olleet missään ymmärrettävässä suhteessa hänen tekoihinsa.

Tässä tilanteessa haluat kahta asiaa. Haluat toki Jumalan koston loppuvan, mutta vaatimuksena on myös nöyrtyminen, hyväksyt tapahtuneen Jumalan kostona purnaamatta eli et mieti sen (ymmärrettävää) suhdetta omiin tekoihisi, sillä tällöinhän tekisit Jumalasta kaltaisesi sääntöihin ja kohtuuteen sidotun toimijan. Kummallista omassa tilanteessamme on se, ettei Jumalan kostona näyttäydy korona (joka ei esim. ole meillä lisännyt kokonaiskuolleisuutta), vaan koronapolitiikka.

Laajempi tausta on se, että läntinen eliitti tuntuu luopuneen laajojen strategioidensa oikeuttamisessa täysin argumentaatiosta, perusteluista. Myös eliitti on täten resignoitunut. He eivät jaksa uskoa, että ihmiset ostaisivat ”reset-agendaa”, koska kokevat sen mielekkääksi. He ostavat reset-agendan, jotta pääsisivät elokuviin, jotta Jumalan kosto loppuu. Tämä ei ole enää vallan näkymättömyyttä, kulissien takaisuutta, vaan valtaa via anti-valta. Ihmiset alistetaan mielettömyydelle, jota vastaan et oikeastaan voi olla. Et voi vastustaa jotain, josta et saa otetta, jota et voi käsitteellistää. Tämä ei ole vain tyranniaa, vaan harkittua mielipuolisuutta, jonka eteen haluat rakentaa aidan kuin turvata kotisi tulvalta.

Tavallaan Jumalan koston mielipuolisuus on ultimaalisen vallan merkki. Voin tehdä ihan mitä haluan, tekemäni ei tarvitse olla suhteessa mihinkään, koska suhde rajoittaa, tuottaa riippuvaisuutta. Samaan aikaan kuitenkin eliitin mielipuolisuus on ultimaalista voimattomuutta, valtaa, josta totaalisesti puuttuu auktoriteetti. Tämä valta pistää ihmiset tilanteiden eteen, se ei enää kykene toimimaan.

Kehotan kiinnittämään huomiota ilmaisuihin, kuten: me emme pääse näistä rajoituksista eroon, elleivät ihmiset ota rokotuksia. Tässä artikuloituu yllä hahmottamani resignaatio. Resignoituneelle ihmiselle on samantekevää, pitääkö meidän päästä eroon koronasta vai koronapolitiikasta. Ja onko sillä väliä tilanteessa, jossa koronapolitiikka on yllä hahmottamallani tavalla luonnonilmiön kaltaista a-rationaalisuutta tai jopa Jumalan kostoa kollektiiville, kostoa, joka luonnonilmiön tavoin on mieltä vailla. Tällöin Jobin tavoin et pyri löytämään merkityksellisyyttä kostosta, vaan hyväksyt sen osana Jumalan valtaa.

Tässä ei enää toimi ero luonnon (korona) tai yhteiskunnan (koronapolitiikka) välillä siten, että yhteiskuntaan kyetään vaikuttamaan siinä missä luonto pitää vain hyväksyä. Koronapolitiikka on ei-yhteiskuntaa (merkityksessä toiminnastamme riippumatonta) joko banaalisti luontona tai subliimisti Jumalan kostona.

+5
AnttiKukkonen
Helsinki

Filosofian maisteri, valtiotieteiden maisteri, filosofian, historian, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon aineenopettaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu